oiskos maatalon isäntää sinne muuttajalle ?

Olen lähivuosina muuttamassa Viitasaarelle. Etsinyt itselleni tositarkoituksella hellää, huolehtivaista, välittävää ja savutonta, miltei alkotonta isäntämiestä, jolla hellyyden lisäksi jonkinasteinen okt tai maatalo, piha ja pihalla puutarha, kenties järvi ja siihen kala-oikeudet ? kalastat, metsästät, rakastat luontoa ja pidät kotieläimistä, esim koirat, kissat.
Olen luontohenkinen 55 nainen, terveet elämäntavat. Ei tupakkaa, alkoa vain juhlissa.
Lapset aikuisia, mutten pane pahakseni, jos sinulla jälkikasvua löytyy.
Puutarhaihminen henkeen ja vereen, ja erittäin motivoitunut asumaan keskellä metsää, ne kaupungin kotkotukset eivät ole elinehto tai minkäänlainen välttämättömyys. Olen omillani toimeentuleva, minua ei tarvitse elättää.
Olen leivonta- ja ruuanlaittotaitoinen, metsissä, marjassa, sienessä kulkeva, kalastava, erästävä nainen.
Akateeminen eläkeläinen.

Rakastan matkustamista, ja toivoisin sinunkin pitävän muusta kuin pirtissä hissuttelusta.

Laitoin tämän ilmoituksen tänne, koska treffipalstalta ei löydä juuri tietyltä paikkakunnalta itselleen elämänkumppania.
Jos teitä vapaita, ei karanneita on, ja uskallatte laittaa loppuelämänne koetukselle, vastatkaa tuohon alle, niin kerron sitten mistä minut tavoittaa tutustumista varten.
10317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Metsästys on arveluttava harrastus naiselle, mitä metsästät?

Äänestä

Olis tarjolla liki 60 supikoiralle tuoksuva yrittäjä,,vaseliinissa löytyy ja muutakin.

Äänestä

Metsästys ei ole naisten työtä, ja kalastuskaan mielestäni ei vaikka jotkut miehet pakottavat siihen.

Äänestä

Onhan täällä vähän sinua nuorempi isäntämies, alat vaan pakkaamaan kamppeitasi vaikka heti. Torppa on vaatimaton mutta korjataan kuntoon. Vasara ja naulat pysyy kyllä kädessä, toinen kädessäsi... Yhteystietoja tulemaan, niin tavataan. Tosi on! Odotan!

Äänestä

Nosto !

Edelleen hakusessa Viitasaari-Pihtiputaa-Keitele-alueelta lempeä, aikaansaava, sitoutumiskykyinen mies.

Täältä pääkaupungista löytyy kaikenlaisia urvakkeita, en minä näistä.

Romanttisuus ei ole haitaksi.
Olen toellaan teon immeisiä, erästän ja kalastan, marjastan, sienestän.

Eikö nyt Viidan alueelta ketään vapaata n. 50 omillaan toimeentulevaa, naisenkaipuuta tuntevaa miestä ?

Äänestä

Olishan muija hyvä olla huushollisa kun aamu kolmesta ehtoo kuuteen koneiden pukilla pallejaan vatkuuttaa ,niin revakin tuntuisi varmaan aika mukavallta paikalta lihaa suilauttaa,,jos vielä kykyä sattuis löytymään,,,,,en kylläkään tiiä

Äänestä
  • Juu, ei.
    Etenkin kun et tiedä, onko kykyä vaiko ei.
    Ja kun puhut tuolla sävyllä, lienet se kuuluisa Peräkamarin Pertti Sumiaisista, Keski-Suomesta...liian pitkään yksin.

    Äänestä

Kovin on huono tämä sivusto treffipalstaksi. Vai pitäisi olla maatila Viitasaarella. Tai sielläpäin? Maatalo sun muuta. Kyllä on, maatalo ja muutakin, mutten taida ottaa jotain perseaukista etelän elättiä tänne loisimaan. Nussin paljon mielummin vaikka tuota meidän vasikkaa kuin jotain etelän horoa. Se kun ei maksa mitään vaan on karsinassa ilmaiseksi tyytyväinen. Ja jos tottapuhutaan, antaa paremmat kyyditkin. Ja lammaskin on tarvittaessa vielä nussittavana. Sitä olen kyllä vuokrannut välillä irakin karvapelleille kuten tuota lemmikki kaniakin. Muuten en mokomista paskiaisista välitä mutta maksavat eläimen vuokraamisesta hyvät sossun rahat.

Äänestä

Joo, kyllä vaikuttaa jonkun epätoivosen yritykseltä hyötyä jotenkin.................
Tulis paikalle ja katselesi rauhassa ja rehellisin aikein.

Äänestä
  • Hmmm. selkeni syy, miksi olette yksin.
    Epätoivoinen, ehei.
    Onnenonkija, todellakaan ei.

    Kannattaisi, hyvät herrat, lukea tuo eka postaukseni, avoimesti kerron, mitä haen ja etenkin miksi.
    Luetunymmärtämistä en ala opettaa vaikka opettaja olenkin.

    Totta, että huono treffipalsta.
    Olen pohtinut tätäkin, sekin selviää kun lukee tarkemmin alkuperäisen kyselyni.
    Tuo että herrasmies (?) Kertoo naivansa eläimiä ja antavan mamujenkin tehdä niin, kertoo a.o. henkilön mielenterveyden tolan olevan heikoissa kantimissa.
    Viitasaaren terveyskeskukseen, mars mars !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onkotoivoa kirjoitti:

Olen lähivuosina muuttamassa Viitasaarelle. Etsinyt itselleni tositarkoituksella hellää, huolehtivaista, välittävää ja savutonta, miltei alkotonta isäntämiestä, jolla hellyyden lisäksi jonkinasteinen okt tai maatalo, piha ja pihalla puutarha, kenties järvi ja siihen kala-oikeudet ? kalastat, metsästät, rakastat luontoa ja pidät kotieläimistä, esim koirat, kissat.
Olen luontohenkinen 55 nainen, terveet elämäntavat. Ei tupakkaa, alkoa vain juhlissa.
Lapset aikuisia, mutten pane pahakseni, jos sinulla jälkikasvua löytyy.
Puutarhaihminen henkeen ja vereen, ja erittäin motivoitunut asumaan keskellä metsää, ne kaupungin kotkotukset eivät ole elinehto tai minkäänlainen välttämättömyys. Olen omillani toimeentuleva, minua ei tarvitse elättää.
Olen leivonta- ja ruuanlaittotaitoinen, metsissä, marjassa, sienessä kulkeva, kalastava, erästävä nainen.
Akateeminen eläkeläinen.

Rakastan matkustamista, ja toivoisin sinunkin pitävän muusta kuin pirtissä hissuttelusta.

Laitoin tämän ilmoituksen tänne, koska treffipalstalta ei löydä juuri tietyltä paikkakunnalta itselleen elämänkumppania.
Jos teitä vapaita, ei karanneita on, ja uskallatte laittaa loppuelämänne koetukselle, vastatkaa tuohon alle, niin kerron sitten mistä minut tavoittaa tutustumista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu