Afrikan talous voimakkaassa nousussa

(perusta: ostovoima-BKT)
Maailmantaloudessa on tällä hetkellä kolme suurta elementtiä, jotka kehittyvät muuhun maailmaan verrattuna nopeammin: Kiina, Intia ja Afrikka. Kiinasta ja Intiasta on kuitenkin puhuttu jo niin paljon, että on syytä tarkastella kolmatta nopeasti kehittyvää talousaluetta. Tämä alue on Afrikka.
_____

Afrikka oli pitkään syrjäinen harvaanasuttu maanviljelytalous, jossa oli rikkaat luonnonvarat huonosti hyödynnettynä. Viimeisen 20 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut raju muutos. Neuvostoliiton romahdus sinkautti Afrikan ohi Venäjästä vuonna 1994. Kun Venäjä syöksyi, niin Afrikka singahti huomaamatta ohitse.
_____

Huomattavasti kunnioitettavampi saavutus tapahtui vuonna 2003, kun EU:n mahtivaltio Saksa tuli selkä edellä vastaan. Afrikka ohitti Saksan ja on 11 vuoden aikana repinyt eroa Saksaan peräti 47%. Jos Saksan ostovoima on 100, niin Afrikan ostovoima on siis 147 (vuonna 2014).
_____

Varsinainen paukku tapahtui kuitenkin vuonna 2009, kun Afrikan talous ohitti Japanin. Tämä tapahtuma hakee vertailukohtia huippunopean talouskasvun Kiinasta ja Intiasta. Kiina ohitti Japanin vuonna 1999. Intia ohitti Japanin vuonna 2008.
_____

Merkittävä asia Afrikan kehityksen kannalta on tämä: Alue on monivaluuttainen, siellä on sotilaallisia kriisejä ja kauppa valtioiden rajojen yli kankeaa. Jos Afrikka saavuttaisi taloudellisesti samankaltaisen yhtenäisyyden kuin Kiina ja Intia, niin talouskehityksen voisi olettaa vielä paljon nopeampi.
_____

Afrikassa on vähemmän asukkaita kuin Kiinassa tai Intiassa, mutta taloudellinen vaurastuminen on käynnistynyt. Sitä ei pysäytä enää mikään.
7154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tässä valossa maahanmuuttajat ovat tulevaisuuden voimavara Suomelle. Heistä voidaan kouluttaa edustajiamme Afrikkaan myymään tuotteitamme ja palveluitamme.

Äänestä

(olen aloittaja)

Tänä vuonna syntynyt sukupolvi tulee näkemään Afrikan talouden valtavan nousun. Afrikka nousee valtavan syntyvyytensä, kaupungistumisen ja lopulta syntyvyyden romahtamisen seurauksena tärkeään rooliin maailmantaloudessa. Kun meidän sukupolvemme on saanut seurata Kiinan kasvua, meitä seuraava sukupolvi tulee muistamaan Afrikan talouden kasvun.
_____

Tulevaisuuden maailmassa valtioiden välinen vaurausero lähes katoaa ja kaikkien valtioiden väestö on suhteessa toisiin valtioihin suurin piirtein yhtä vaurasta. Sen sijaan väestön jakautuminen rikkaisiin, keskituloisiin ja köyhiin tulee olemaan ikuinen.
_____

Kommunistit yrittivät lopettaa köyhyyden. Lopputuloksena oli kommunistidiktatuurit, joissa eliitti eli yltäkylläisyydessä, kansa köyhyydessä ja ihmisoikeudet oli peruttu.

Äänestä

Aina sanotaan, että meidän pitää olla mukana kansainvälisessä kilpailussa. En ymmärrä, kuka sellaisen kilpailun on julistanut, ja miksi meidän pitäisi kilpailla toisten kansakuntien kanssa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1444445643368

Äänestä

Brics ratkaisu imf ongelmaan.

Äänestä

B = Brasilia
R = Russia
I = Intia
C = China
S = South Africa
_____

Oma vaihtoehtoni BRICS:ille on seuraava: Venäjä korvataan Indonesialla, Etelä-Afrikka korvataan Nigerialla ja ässänä hihassa on Bangladesh.
_____

Valtio - Väkiluku 2015 - Ostovoiman kasvu 1992-2014 keskimäärin vuodessa

Venäjä - 147 miljoonaa - noin 1,3%
Indonesia - 255 miljoonaa - noin 4,3%
EteläAfrikka - 55 miljoonaa - noin 2,5%
Nigeria - 182 miljoonaa - noin 6,2%
Bangladesh - 169 miljoonaa - noin 5,2%
_____

BRICS
-->
BICIN-B
(huumoria, sillä olen syntymänimeltäni Pigg = "Pikin B")

Äänestä

Minulla on vielä jokeri toisessa hihassa.
_____

Pakistan - 199 miljoonaa - noin 3,7%
_____

BICIN-B
-->
PICIN BB
_____

Teos on valmis. :)

Äänestä

G7 vastaan Picin BB
_____

Valtio - Väkiluku 2015 - Ostovoiman kasvu 2003-2014 keskimäärin vuodessa
_____

G7

USA - 322 miljoonaa - 1,4%
Japani - 127 miljoonaa - 0,5%
Saksa - 81 miljoonaa - 1,0%
Ranska - 65 miljoonaa - 0,8%
IsoBritannia - 65 miljoonaa - 1,1%
Italia - 61 miljoonaa - laskenut 0,5%
Kanada - 36 miljoonaa - 1,7%
_____

Picin BB (Pakistan, Intia, Kiina, Indonesia, Nigeria, Bangladesh, Brasilia)

Kiina - 1376 miljoonaa - 9,7%
Intia - 1276 miljoonaa - 7,4%
Indonesia - 255 miljoonaa - 5,6%
Brasilia - 205 mijoonaa - 3,3%
Pakistan - 199 miljoonaa - 4,3%
Nigeria - 182 miljoonaa - 7,2%
Bangladesh - 169 miljoonaa - 5,9%
_____

Kuten huomaatte, vuosina 2003-2014 yksikään G7 valtio ei ole kehittynyt yhtäkään Picin BB valtiota nopeammin ostovoimalla verrattuna. Kuten huomaatte myös, ainoastaan USA:ssa on enemmän väestöä kuin vähäväkisimmässä Picin BB valtiossa eli Bangladeshissa.
_____

G7 valtioissa oli vuonna 2015 yhteensä 757 miljoonaa asukasta. Kiinassa oli 1376 miljoonaa asukasta. Intiassa oli 1276 miljoonaa asukasta. Lopuissa Picin BB valtioissa oli 1010 miljoonaa asukasta. Yhteensä Picin BB valtioissa oli väestöä 3662 miljoonaa asukasta, kun koko maailman väestö on 7324 miljoonaa. Toisin sanottuna Picin BB valtioissa asuu 50% maailman väestöstä kun G7 maissa asuu vain 10,3%.
_____

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antti_Haapakoski kirjoitti:

(perusta: ostovoima-BKT)
Maailmantaloudessa on tällä hetkellä kolme suurta elementtiä, jotka kehittyvät muuhun maailmaan verrattuna nopeammin: Kiina, Intia ja Afrikka. Kiinasta ja Intiasta on kuitenkin puhuttu jo niin paljon, että on syytä tarkastella kolmatta nopeasti kehittyvää talousaluetta. Tämä alue on Afrikka.
_____

Afrikka oli pitkään syrjäinen harvaanasuttu maanviljelytalous, jossa oli rikkaat luonnonvarat huonosti hyödynnettynä. Viimeisen 20 vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut raju muutos. Neuvostoliiton romahdus sinkautti Afrikan ohi Venäjästä vuonna 1994. Kun Venäjä syöksyi, niin Afrikka singahti huomaamatta ohitse.
_____

Huomattavasti kunnioitettavampi saavutus tapahtui vuonna 2003, kun EU:n mahtivaltio Saksa tuli selkä edellä vastaan. Afrikka ohitti Saksan ja on 11 vuoden aikana repinyt eroa Saksaan peräti 47%. Jos Saksan ostovoima on 100, niin Afrikan ostovoima on siis 147 (vuonna 2014).
_____

Varsinainen paukku tapahtui kuitenkin vuonna 2009, kun Afrikan talous ohitti Japanin. Tämä tapahtuma hakee vertailukohtia huippunopean talouskasvun Kiinasta ja Intiasta. Kiina ohitti Japanin vuonna 1999. Intia ohitti Japanin vuonna 2008.
_____

Merkittävä asia Afrikan kehityksen kannalta on tämä: Alue on monivaluuttainen, siellä on sotilaallisia kriisejä ja kauppa valtioiden rajojen yli kankeaa. Jos Afrikka saavuttaisi taloudellisesti samankaltaisen yhtenäisyyden kuin Kiina ja Intia, niin talouskehityksen voisi olettaa vielä paljon nopeampi.
_____

Afrikassa on vähemmän asukkaita kuin Kiinassa tai Intiassa, mutta taloudellinen vaurastuminen on käynnistynyt. Sitä ei pysäytä enää mikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu