Ei enää mitään myyntiin Femmatorille

Olen viimeisen viiden vuoden aikana vienyt kerran vuodessa tavaroita myyntiin Tuusulan Femma torille, mutta nyt sai olla viimeinen kerta. Liekö virolaisten työmiesten lisääntyminen alueella vai mikä, mutta melkein puolet viemistäni miesten vaatteista (takkeja,paitoja,collagepaitoja,t-paitoja) oli varastettu. Hinnat eivät kyllä olleet päätähuimaavia 10 sentistä kalleimpaan 7 euron talvitakkiin. Koskaan aikaisemmin ei hävikki ole ollut näin hirveä. Helppoahan se varastaminen on, hinta irrotetaan ja takki niskaan.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä ostin Femmatorilta uuden verenpainemittarin ja kotona
selvisi että myyjä oli unohtanut tyhjentää mittarin muistin jossa
oli viimeisten kolmenkymmenen mittauksen tulokset.

Äänestä

Kyllä kyllä, mutta kassoilla on kauniita naisia !

Äänestä

Häläri maksaa 20 senttiä eikä sitä voi itse poistaa. Kokeilepas laittaa niitä kamoihisi. Mulla oli pöytä varattuna 2 viikkoa ja kallein tavara oli 30e. Mitään ei ollut varastettu. Mukava kokemus. Onhan niitä narisijoita ja varkaita paikallisessa väestössäkin, tilaisuus tekee varkaan. Itse aattelin, että jos varas vie niin tarpeeseen vie. Sääli.

Äänestä

porvoossa esim aloitettu laittamaan näpistelijöiden kuvat kameroista nettiin .. samaa toivo muuallekkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinvihakspistää kirjoitti:

Olen viimeisen viiden vuoden aikana vienyt kerran vuodessa tavaroita myyntiin Tuusulan Femma torille, mutta nyt sai olla viimeinen kerta. Liekö virolaisten työmiesten lisääntyminen alueella vai mikä, mutta melkein puolet viemistäni miesten vaatteista (takkeja,paitoja,collagepaitoja,t-paitoja) oli varastettu. Hinnat eivät kyllä olleet päätähuimaavia 10 sentistä kalleimpaan 7 euron talvitakkiin. Koskaan aikaisemmin ei hävikki ole ollut näin hirveä. Helppoahan se varastaminen on, hinta irrotetaan ja takki niskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu