Ryssät ovat tuhoamassa Syyriaa ja aiheuttamassa uutta pakolaisaaltoa Eurooppaan. Eurooppa, Turkki ja jopa USA hoitavat pakolaiset, tuholais-Venäjä välttyy tältäkin vastuulta.
Uutta pakolaisaalto pukkaa EU:hun ryssien takia
KSuomi
26201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Helpon elämän perässä juokseva roskasakki keksii kyllä syyt päästä "turvapaikkaan" vaikka oikeaa hätää ei olisikaan. Ilmainen täysihoito odottaa eikä mistään velvoitteista tietoakaan. Suomessa kirjoitellaan, että niitä aletaan työllistämään. Sitä ei valitettavasti tule tapahtumaan. Sehän loukkaisi niiden ihmisoikeuksia.
Eurooppa kustantaa mamut. Ryssät luistavat vastuusta!
Ryssien tarkoitus vissiin onkin tuhota EU.
Ainakin ne haluavat aiheuttaa eripuraa EU:ssa. Euroopan kasvavat natsipuolueet kiittävät tukijaansa Putleria.
Nimenomaan.
EU on luotu islamisoinnilla, tehdyillä talouskriiseillä ja muilla tekaistuilla ongelmilla hajotettavaksi. Osa sitä prosessia on Turkin EU-jäsenyys.
EU:n luomisen ainoa tarkoitus oli pohjustaa maailmanhallintoa.
Venäjä vastustaa maailmanhallintoa, joten Venäjä tukee vakaata euroopan unionia ja euroopan valtioiden itsenäisyyttä.
Alkaa palaa käämi ryssien sotakiiman takia.
Eurooppa tukehtuu pakolaisiin. Vidun Venäjä tuhopommituksineen!
Onko Putinin tarkoitus myös lisätä kaveriensa, natsipuolueiden, suosiota?!
No se tulee ikään kuin bonuksena kaiken mukana!
Hei, tänks vaan ryssät!
Ryssät pommittavat Syyrian lapsia ja tekevät näin maailmalle lisää terroristeja ja pakolaisia!
Paitsi että uusi islamistitulva oli tiedossa jo ennen kuin Venäjä aloitti isiksen jne nujertamisen..
Uudesta tulvasta sanottiin heti kun ensimmäinen oli loppumassa.
EU:n raja kiinni ja loput pakolaiset ryssien hoidettaviksi!
Näin on!
Nyt pukkaa pakolaisia Venäjän suunnastakin!
Ne pitää lähettää Venäjälle!
Näin pitäisi, jotta oikeus ja kohtuus tapahtuisi!
Ryssät saatava vastuuseen pakolaisista!
Voidaan majoittaa vaikka tiltujen tölleihin. Mitähän Abrahamm sanoisi?
Putin sotakiima tulee kalliiksi!
Näin on!
Venäjä helvettiin Syyriasta!
Niin just.
Syyrian pakolaiset lähetettävä Venäjälle!
Ryssät aiheuttavat vaaran itselleenkin Syyrian sotareissullaan. Yksi lentokone jo tipahtanut..