terveyskeskuksen lääkärin B-lausunto ilmainen

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1445564147376.html

Terveyskeskukset Aluehallintoylilääkärin mukaan Parkano ei ole yksittäistapaus.

Helsingin Sanomat kertoo aluehallintovirastojen joutuneen muistuttamaan kuntia siitä, että terveyskeskuksessa kirjoitetun lääkärintodistuksen tulee olla ilmainen. Asia oli tullut avin tietoon tapauksesta, jossa Parkanossa terveyskeskuksen asiakkaalta oli peritty maksu niin sanotusta lääkärin B-lausunnosta. Lain mukaan asiakkaan olisi kuulunut saada lääkärintodistus lääkärin B-lausunnosta. .

Ilta-Sanomat tavoitti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkärin Seppo Miilunpalon kommentoimaan asiaa.

– Parkano ei ole missään nimessä yksittäistapaus, hän sanoo.

– Tässä on ollut eri tulkintoja eri ihmisiltä, että liittyykö todistus sairauden hoitoon, mutta laissa ei ole tapahtunut vuosiin minkäänlaista muutosta.

Miilunpalon mukaan esimerkiksi Tampereella oli reagoitu asiaan heti ja laitettu henkilöstölle sisäinen ohje.

B-lausuntoa tarvitaan Kelan tukien hakemiseen ja päätöstä varten. Lääkärintodistus vaaditaan, kun haetaan tukea esimerkiksi kuntoutukseen tai tehdään kuntoutussuunnitelma. Myös pitkäaikaisten sairauksien kuten diabeteksen lääkehoidon kustannuksiin tarvitaan Kelan tukea, ja sitä varten vaaditaan lääkärintodistus.

Lääkärintodistus siis kuuluu saada ilmaiseksi, jos se liittyy sairauden hoitoon.

– Ajokorttia tai työpaikkaa varten tehdystä lääkärintodistuksesta voidaan periä maksu. Tai jos henkilö harrastaa vaikkapa lentämistä ja tarvitsee harrastustaan varten lääkärintodistuksen, Miilunpalo toteaa.
51058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Haluan laittomasti perityt maksuni takaisin jos se kerran on laittomasti peritty minulta !??

Äänestä

Aluehallintovirasto on muistuttanut terveyskeskuksia: maksua ei saa periä lääkärintodistuksesta, joka liittyy sairauden hoitoon

Äänestä

Mielenkiintoiseksi homman tekee sen, että lapsen b-lausunnosta josta on jo lähetetty yksi kappale kelaan ja siitä on jo tehty päätös, niin lähettävät sen saman b-lausunnon kelaan uudestaan. Ja lasku tulee uudestaan perässä. Kelasta tulee taas kirje, jossa kerrotaan että päätös on jo tehty, eikä sitä voi hakea uudestaan. Näin on käynyt jo useamman kerran. Mitäs tämä on...rahastustako vai kiusantekoa?

Äänestä
  • Kyseleppä aluehallintovirastolta miten pitää oikeasti menetellä.
    Kerro sitten kuinka asia etenee.

    Äänestä

Kuntaliitto on laatinut kunnille paimenkirjeen, jossa se neuvoo kuntia olemaan muuttamatta laskutuksiaan koska STM ei ole ottanut selkeää kantaa asiaan.
Kuopion kaupunki ainakin perii maksuja B-lausunnoista vaikka ne ovat laadittu KELAlle.
Siis AVIn lausunnolla ei ole merkitystä kaikille laskuttajille vaikka se on laadittu varsin ymmärretävään muotoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OnkoParaisillaPeritty kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1445564147376.html

Terveyskeskukset Aluehallintoylilääkärin mukaan Parkano ei ole yksittäistapaus.

Helsingin Sanomat kertoo aluehallintovirastojen joutuneen muistuttamaan kuntia siitä, että terveyskeskuksessa kirjoitetun lääkärintodistuksen tulee olla ilmainen. Asia oli tullut avin tietoon tapauksesta, jossa Parkanossa terveyskeskuksen asiakkaalta oli peritty maksu niin sanotusta lääkärin B-lausunnosta. Lain mukaan asiakkaan olisi kuulunut saada lääkärintodistus lääkärin B-lausunnosta. .

Ilta-Sanomat tavoitti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkärin Seppo Miilunpalon kommentoimaan asiaa.

– Parkano ei ole missään nimessä yksittäistapaus, hän sanoo.

– Tässä on ollut eri tulkintoja eri ihmisiltä, että liittyykö todistus sairauden hoitoon, mutta laissa ei ole tapahtunut vuosiin minkäänlaista muutosta.

Miilunpalon mukaan esimerkiksi Tampereella oli reagoitu asiaan heti ja laitettu henkilöstölle sisäinen ohje.

B-lausuntoa tarvitaan Kelan tukien hakemiseen ja päätöstä varten. Lääkärintodistus vaaditaan, kun haetaan tukea esimerkiksi kuntoutukseen tai tehdään kuntoutussuunnitelma. Myös pitkäaikaisten sairauksien kuten diabeteksen lääkehoidon kustannuksiin tarvitaan Kelan tukea, ja sitä varten vaaditaan lääkärintodistus.

Lääkärintodistus siis kuuluu saada ilmaiseksi, jos se liittyy sairauden hoitoon.

– Ajokorttia tai työpaikkaa varten tehdystä lääkärintodistuksesta voidaan periä maksu. Tai jos henkilö harrastaa vaikkapa lentämistä ja tarvitsee harrastustaan varten lääkärintodistuksen, Miilunpalo toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu