Lestaherrat lapsineen elvistävät Oulussa

Suomen koulujärjestelmä takaa peruskouluopetuksen Oulussa kyllä lestadiolaisukon isollekin lapsimäärälle, mutta jättää kokonaan ulkopuolelle isoja määriä sotaa paenneita pieniä pakolaislapsia.

http://yle.fi/uutiset/sadoille_lapsille_turvataan_opintieta__turvapaikanhakijoiden_valmistavia_luokkia_tarvitaan_tuplasti_lisaa/8396248?ref=leiki-uu
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

  • Kanada on saanut historiansa ensimmäisen hallituksen, jossa puolet ministereistä on naisia, kertoo Kanadan yleisradioyhtiö CBC. Liberaalin pääministeri Justin Trudeaun hallituksen 30 ministeristä 15 on naisia.

    – Koska on 2015, Trudeau vastasi, kun häneltä kysyttiin, miksi sukupuolten tasa-arvoinen edustus hallituksessa oli hänelle tärkeää.

    Trudeaun ministerivalinnat ovat paitsi tasa-arvoisia myös nuoria ja etnisesti kirjavia. Suurin osa on alle 50-vuotiaita ja joukossa on niin alkuperäiskansojen edustaja kuin ensimmäisen polven maahanmuuttajakin.

    – On tärkeää seistä edessänne tänään ja esitellä Kanadan hallitus, joka näyttää Kanadalta, Trudeau sanoi.

    Uuden hallituksen oikeusministeri on asianajaja Jody Wilson-Rayboundin, joka on ensimmäinen alkuperäiskansojen edustaja tehtävässä. Demokratiaministeri on Maryam Monsel, joka pakeni 20 vuotta sitten Afganistanista Kanadaan.

    Muita naisministereitä ovat muun muassa asianajaja Catherine McKenna, ympäristö- ja ilmastonmuutosministeri, toimittaja Chrystia Freeland, kauppaministeri ja parlamentinjäsen Carolyn Bennett. alkuperäiskansaministeri.

    http://yle.fi/uutiset/puolet_kanadan_uuden_hallituksen_ministereista_naisia__koska_on_2015/8435208

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


LestaPaljastiKarvansa kirjoitti:

Suomen koulujärjestelmä takaa peruskouluopetuksen Oulussa kyllä lestadiolaisukon isollekin lapsimäärälle, mutta jättää kokonaan ulkopuolelle isoja määriä sotaa paenneita pieniä pakolaislapsia.

http://yle.fi/uutiset/sadoille_lapsille_turvataan_opintieta__turvapaikanhakijoiden_valmistavia_luokkia_tarvitaan_tuplasti_lisaa/8396248?ref=leiki-uu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu