Tipo heräsi henkiin 20 vuoden tauon jälkeen

23164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tipo on aikanaan ollu ihan hyvä auto,kokemusta on

Äänestä

Oli kai jotain moderneja juttuja joita kopiotiin muihin merkkeihin ja pitkälti robottien kokoama.Tilat oli ainakin kokoluokassaan suuret.Moottorit taas mitä oli.

Äänestä

Autotestien mukaan Tipossa oli taksitilat ja huippuhyvät ajo-ominaisuudet. Erittäin suuntavakaa ja alusta tunnokas joka antoi kuljettajalle tietoa jos tienpinta muuttui liukkaaksi. Jos kaikki autot olisi yhtä tunnokkaita alustaltaan, ei ESPiä tarvittaisi. Kerran ajoin Lancia Dedralla (joka perustui alustarakenteiden osalta pitkälti Tipoon/Tempraan) talvista tietä kovassa sivutuulessa. Oli erittäin vakaa ajettava, tuuli ei tuntunut lainkaan.
Tipon ja Tempran korvanneet Bravo/a ja Marea oli autolehtien testien mukaan menneet ajo-ominaisuuksiltaan huonompaan suuntaan. Ja tuo varmasti pitää paikkansa!

Äänestä
  • Kunhan farkku tulee myyntiin niin koeajolle menen. Vahvasti ostoaikeita.

    Äänestä

  • Kyllä näin oli omienkin muistikuvien mukaan että Tipoa oli kivaa ajaa. Itselle sattui pari kertaa vuokra-autoksi ja ei ollut mitään valittamista. Varsinkin turbo diisseli väänsi hyvin ja meno maistui. Tilaa oli myös hyvin.

    Äänestä

  • Vuokrasit Tipon varmaankin ulkomailla. Suomeen ei tuotu Tipoa dieselinä lainkaan.

    Äänestä

Tipo tiessään!

Äänestä

Tipo oli aikoinaan kova luu luokassaan, ei arvostettu, mutta ajoimme useamman vuoden työreissut ensin minä ja muija auton perineenä ongelmitta. Seuraavakin omistaja tykkäsi kovasti, osti kakkosautoksi, mutta ajoi Tipolla enemmän. Kyseessä oli paremmin toiminut perusTipo, ei mikään digi-ihme. Itse ajoin 7 fiiua peräkkäin, toki nytkin pihalla on yksi, muijan Bravo 150 T-Jet 2010, no problemos. Jos laatu ja

Äänestä
  • ...eli lähti vähän ennakkoon, siis jos laatu ja ulkonäkö, varustelu ja tänne tuotavat koneet kohillaan, miksi ei.

    Äänestä

Italialaiset ei osaa tehdä muuta kuin pask...eikun pastaa.

Äänestä
  • Italiassa oli viemärijärjestelmä kun täällä asuttiin luolissa.
    Radio on italialainen keksintö. Samoin jännitteen keksi pastamaan kaveri.
    Leonardo da Vinci. Olet enkä kuullut. Arvaatko kotimaan?

    Makaroonikin on hyvää. Jäätelöä kannattaisi myös maistaa.

    Äänestä

  • Mul on keliakia ja laktoosiintolerans, ihme kun siellä viemärit keksittiin ekana!

    Äänestä

  • Pizzamammamia kirjoitti:

    Italiassa oli viemärijärjestelmä kun täällä asuttiin luolissa.
    Radio on italialainen keksintö. Samoin jännitteen keksi pastamaan kaveri.
    Leonardo da Vinci. Olet enkä kuullut. Arvaatko kotimaan?

    Makaroonikin on hyvää. Jäätelöä kannattaisi myös maistaa.

    Kai tiedät myös mikä on maailman ohuin kirja? No taisit tietää kun oli niin hiljaista eli sehän on Italialaisten sankarityöt toisessa maailmansodassa.

    Olivat ilmeisesti suunnittelemassa makaroonin muotoja ja eivät siksi ehtineet keskittyä sotimiseen !

    Äänestä

  • Toiset kansainväliset kovapanosammunnatko ovat mielestäsi tärkein maailmanhistoriallinen tapahtuma?
    Hyvin näyttää Italia pärjäävän ilman sotasankareita.
    Ja hyvin ovat makaroonit muotollut...

    Äänestä

Turhaan sanoit noin. Fiat tipohan on ihan hyvä auto.

Äänestä

Fiatti kuuluukin sinne viemäriin.

Äänestä

Mitä pahaa olemme tehneet että meitä rangaistaan näin kovalla kädellä?

Eikö ne jo ole oppineet että Fiat ei osaa tehdä autoja !

Äänestä
  • Ketkä ne?
    Ehkei kannata kommentoida ennen autohistoriaan tutustumista.
    Tietämättömän kommentointi näyttää toisten silmissä naurettavalta.

    Äänestä

Fiatilla on ollut 116 vuoden historian aikana useamman kerran käytössä mallinimi Tipo.

Äänestä

Paskasta ei tule kultaa vaikka mitä tekis!

Äänestä
  • Mene kertomaan vanhemmilles. Mitä täällä itket?

    Äänestä

Viat Tipo on kyllä yksi autohistorian surkeimmista tekeleistä. Eikä ainoastaan Tipo vaan koko Viat automerkki !

Äänestä
  • Sinullahan on tietenkin perusteet väitteillesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onkotässäenääjärkeä kirjoitti:

Ei kyllä olisi yhtään kaivattu !

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tipo-herasi-henkiin-20-vuoden-tauon-jalkeen/in9E3XHR

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu