Positiivista pakolaistyötä

Pakolaiskysymys on haastava paikka. Oli sitten mitä mieltä tahansa pakolaisuuden syistä, niin tosiasia on se, että he ovat olemassa. Surffailin netissä ja löysin kansanlähetysseuran sivustoja. Vaikka en ehkä joka asiassa ole näiden järjestöjen sanomasta samaa mieltä, niin nämä olivat positiivisia yllätyksiä. Kai se johtuu siitä, että täällä on ollut niin ikävän negatiivista kirjoittelua.

Kansanlähetyksen Lähi-idän aluekoordinaattorina ja lähetyslinjan linjavastaavana työskentelevä Elo kertoo näin:

”Voit kohdata pakolaisen kuin kenet tahansa ihmisen…”
”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”
”Sellainen evankeliointi, jossa ihmisen kohtaaminen ulkoistetaan traktaattiin, ei ole oikeata ihmisen kohtaamista.”

Hän ”toivookin, että kristityt voisivat osoittaa uskoaan arjen teoissaan. Hyvä lähestymistapa on esimerkiksi ehdottaa keskustelun päätteeksi rukousta, joka päätetään ”Jeesuksen nimessä.” ”.
http://suuressamukana.fi/kohtaa-pakolainen-ihmisena/

Ei lainkaan hassumpi tapa tehdä työtä pakolaisten tai turvapaikanhakijoiden kanssa – ihan siellä omassa arjessa. Eikä tässäkään ole mitään vikaa:

”Parhaimmillaan voimme auttaa maahanmuuttajien sopeutumista ja ehkäistä radikalisoitumista, työntekijämme kertovat.”

”Olipa avuntarvitsijoita satoja, tuhansia tai miljoonia Kristuksen rakkaus antaa kristityille syyn palvella.”
” Jeesus kuoli ristillä koko ihmiskunnan puolesta. Hänelle jokainen ihminen on yhtä arvokas. Sen vuoksi tämä työ ei ole turhaa.”
http://suuressamukana.fi/tag/maahanmuuttajat/

Mutta jokainen voi tehdä sen pienen osansa.
89226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Minulla tekee niin pahaa kirkon asenne tähän nykyiseen turvapaikanhakija-tsunamiin, että en ole esimerkiksi täällä netissä käynyt enää viikkoihin lukemassa Kotimaa24:ääkään, vaikka aina ennen kävin säännöllisesti ainakin katsomassa, mitä siellä on. Nyt en ole käynyt, kun alkoi tehdä aina pahaa, jos meni sinne. Se tekee pahaa, että koko kirkon väki näyttää olevan yksituumaisesti mukana tuossa "pakolaisten"-auttamishöyryssä, ainakin asenteiltansa. Tai ainakaan kukaan ei ilmeisesti uskalla tuoda julki sitä, jos on toista mieltä. Olen ajatellut aika kauhuissani, että tuollaiseen kirkkoonko minä tosiaan kuulun.

Viidesläiset näyttävät olevan samassa höyryssä kuin muukin kirkko. Ainakin jotkin kirkon ulkopuoliset liikkeet ovat vastahankaan, mutta niillä on siihen uskonnolliset syyt, ei maalliset. Itse vastustan tuota touhotusta maallisista syistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, taitaa suurin osa kristityistä kuitenkin uskoa Jeesuksen opetuksiin?

    Matt. 7:12
    Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

    Vain muutamat ovat kääntäneet näille selkänsä. Se on aika surullista.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin, kirkko näyttää kääntäneen näille selkänsä. Se on kääntänyt selkänsä Jumalan luoman elämän suojelemiselle. Se touhuaa täysin vastuuttomasti vahinkoa tehden, koska se ei näe muuta kuin itsensä. Jos se pysähtyisi katsomaan ja ajattelemaan, se näkisi, millainen kuvio tässä on kyseessä. Mutta ei, se on täynnä naiivia likinäköistä sinisilmäisyyttään, ja se "auttaisi" vaikka upporikkaille mafian pomoille elannon suuhun, jos nämä keksisivät tulla sitä siltä pyytämään. Se ei näkisi muuta kuin että siinä on minulle paapottava, ihanaa! Todellisille hätää kärsiville se kääntäisi selkänsä, koska he ovat liian karua todellisuutta. Unelmakuplassa on paljon kivempi lillua.

    Onneksi edes maalliset viranomaiset ja jotkut poliitikotkin ovat saaneet jo järkeä päähänsä ja yrittävät etsiä kuumeisesti keinoja, joilla tästä katastrofin alusta selvittäisiin sekä pystyttäisiin vähentämään radikaalisti tulijoiden määrää ja lähettämään takaisin mahdollisimman paljon jo tulleita.

    Onko kirkko ja tilannut arabian kielisiä Raamattuja?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kris-tit-ty kirjoitti:

    Niin, lopultakin viranomaiset sekä hallitus käärivät hihansa. Vaikka aikaa näiden suunnitelmien tekemiseen on ollut, onhan tiedossa ollut pakolaisuuden valtava lisääntyminen.

    Silti maahan tulee ja tänne jää monia, joilla ei ole mitään. Jotta he saisivat kristillisen kohtelun, on myös muidenkin tehtävä työtä auttamisessa.

    Kun tuhansia nuoria miehiä tullaan palauttamaan väärin perustein tänne tulonsa takia, jättäväthän he lahjoitetut tavarat rajalle?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kierrätykseen kirjoitti:

    Ehkä sinun pitää mennä riistämään heiltä vaatteet päältä kun he lähtevät?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin, lopultakin viranomaiset sekä hallitus käärivät hihansa. Vaikka aikaa näiden suunnitelmien tekemiseen on ollut, onhan tiedossa ollut pakolaisuuden valtava lisääntyminen.

    Silti maahan tulee ja tänne jää monia, joilla ei ole mitään. Jotta he saisivat kristillisen kohtelun, on myös muidenkin tehtävä työtä auttamisessa.

    Koska esim. kirkko on hyysännyt heitä täällä suorastaan euforian vallassa, he ovat kertoneet hyvistä oloistaan ja usein ylenpalttisen ystävällisestä kohtelustaan eteenpäin, ja seurauksena on ollut valtavien laumojen rynnistys tänne. Koska hyysärit ovat olleet ja ovat noin vastuuttomia, muut suomalaiset joutuvat kantamaan seuraukset, ei vähiten esim. poliisi, joka on jo nyt tukalassa tilanteessa, kun sen työvoima ei riitä ja normaalit työt jäävät tekemättä. Rahallisia kustannuksia yhteiskunnalle tästä vyörystä ei viitsi nyt edes ajatella, niin hirveät ne ovat. Siinä menee hädässä oleville suomalaisille kuuluvia roposia parempiin suihin ja taskuihin niin että kilisee.

    Auttaa voi asiallisesti sen, mikä on välttämätöntä, mutta tässä kirkon touhussa on ollut jotakin todella vastenmielistä. Siinä ei ole ajateltu ollenkaan, tehdäänkö enemmän vahinkoa kuin hyötyä, eikä siinä ole ajateltu mitään muutakaan. Jumala sentään antoi ihmisille järjen, että he käyttäisivät sitä omaksi ja muiden hyödyksi, mutta kun tämä vouhkaaminen on ollut niin itsetyytyväisyyttä ruokkivaa, niin eihän se kirkon väki ole malttanut järkeään kuunnella.

    Fundamentalistit ja liberaalikristityt ovat löytäneet yllättäen yhteisen sävelen, kun liberaalit ovat ryhtyneet fundiksiksi tulkitsemaan Raamattua kirjaimellisesti. Sieltä kun nääs löytyy kohtia, joilla tämän höösäämisensä voi perustella kirjaimellisesti ja samalla lyödä mukavasti Raamatulla päähän niitä, jotka eivät hyväksy tuota touhua. Toisin sanoen farisealaisuus ja omahyväisyys on kirkon väen joukossa kukoistanut. No tuo on pikkuasia ja inhimillistä, eikä sillä olisi käytännön kannalta merkitystä, jos se ei olisi ollut osaltaan houkuttelemassa tänne tulijoiden laumoja.

    Sokea auttaminen ei aiheuta vahinkoa vain suomalaiselle yhteiskunnalle vaan myös autettaville itselleen. He ovat maksaneet hirveän hinnan päästäkseen tänne, usein henkensä kaupalla vaarallisella merimatkalla, ja he ovat odottaneet pääsevänsä käytännössä ilmaiseen paratiisiin. Todellisuus onkin sitten toinen, sekä heille että heidän tervetulleiksi toivottajilleen. Ystävällisempää olisi ollut lyödä heille luu kurkkuun jo ennen kuin he ovat vääntäytyneet tänne asti ja kertoa, että täällä ovat asiat näin, miettikää kahdesti, kannattaako tulla. No sehän ei ole sopinut joillekin tahoille, mutta jätetään se asia tässä nyt sivuun.

    Kaikkein kummallisinta on se, että kirkko on seissyt kuin aivoton tollo ja hokenut vain, että heitä nyt vain tulee, heitä nyt vain on, se on kuin luonnonvoima jolle kukaan ei mahda mitään - ja edesauttanut toimillaan sitä, että heitä tulee.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ehkä sinun pitää mennä riistämään heiltä vaatteet päältä kun he lähtevät?

    Et siis tiedä kun vain vittuilet?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kierrätykseen kirjoitti:

    Et siis tiedä kun vain vittuilet?

    Uskoisin ettei heidän tarvitse riisuuntua ja luovuttaa vaatteita tai muitakaan esim. hygiena tarvikkeitaan pois, kun lähtevät. Ajattelin vain että sinä niin kovasti haluaisit niin tehdä - päätellen kysymyksen asettelusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kris-tit-ty kirjoitti:

    Koska esim. kirkko on hyysännyt heitä täällä suorastaan euforian vallassa, he ovat kertoneet hyvistä oloistaan ja usein ylenpalttisen ystävällisestä kohtelustaan eteenpäin, ja seurauksena on ollut valtavien laumojen rynnistys tänne. Koska hyysärit ovat olleet ja ovat noin vastuuttomia, muut suomalaiset joutuvat kantamaan seuraukset, ei vähiten esim. poliisi, joka on jo nyt tukalassa tilanteessa, kun sen työvoima ei riitä ja normaalit työt jäävät tekemättä. Rahallisia kustannuksia yhteiskunnalle tästä vyörystä ei viitsi nyt edes ajatella, niin hirveät ne ovat. Siinä menee hädässä oleville suomalaisille kuuluvia roposia parempiin suihin ja taskuihin niin että kilisee.

    Auttaa voi asiallisesti sen, mikä on välttämätöntä, mutta tässä kirkon touhussa on ollut jotakin todella vastenmielistä. Siinä ei ole ajateltu ollenkaan, tehdäänkö enemmän vahinkoa kuin hyötyä, eikä siinä ole ajateltu mitään muutakaan. Jumala sentään antoi ihmisille järjen, että he käyttäisivät sitä omaksi ja muiden hyödyksi, mutta kun tämä vouhkaaminen on ollut niin itsetyytyväisyyttä ruokkivaa, niin eihän se kirkon väki ole malttanut järkeään kuunnella.

    Fundamentalistit ja liberaalikristityt ovat löytäneet yllättäen yhteisen sävelen, kun liberaalit ovat ryhtyneet fundiksiksi tulkitsemaan Raamattua kirjaimellisesti. Sieltä kun nääs löytyy kohtia, joilla tämän höösäämisensä voi perustella kirjaimellisesti ja samalla lyödä mukavasti Raamatulla päähän niitä, jotka eivät hyväksy tuota touhua. Toisin sanoen farisealaisuus ja omahyväisyys on kirkon väen joukossa kukoistanut. No tuo on pikkuasia ja inhimillistä, eikä sillä olisi käytännön kannalta merkitystä, jos se ei olisi ollut osaltaan houkuttelemassa tänne tulijoiden laumoja.

    Sokea auttaminen ei aiheuta vahinkoa vain suomalaiselle yhteiskunnalle vaan myös autettaville itselleen. He ovat maksaneet hirveän hinnan päästäkseen tänne, usein henkensä kaupalla vaarallisella merimatkalla, ja he ovat odottaneet pääsevänsä käytännössä ilmaiseen paratiisiin. Todellisuus onkin sitten toinen, sekä heille että heidän tervetulleiksi toivottajilleen. Ystävällisempää olisi ollut lyödä heille luu kurkkuun jo ennen kuin he ovat vääntäytyneet tänne asti ja kertoa, että täällä ovat asiat näin, miettikää kahdesti, kannattaako tulla. No sehän ei ole sopinut joillekin tahoille, mutta jätetään se asia tässä nyt sivuun.

    Kaikkein kummallisinta on se, että kirkko on seissyt kuin aivoton tollo ja hokenut vain, että heitä nyt vain tulee, heitä nyt vain on, se on kuin luonnonvoima jolle kukaan ei mahda mitään - ja edesauttanut toimillaan sitä, että heitä tulee.

    Aika dramaattista tekstiä sinulta kyllä tulee.

    En ole tiennytkään että luterilainen kirkko on yksin hoitanut ulkopolitiikkaa ja ollut julkisuudessa niin paljon että on ”edesauttanut toimillaan sitä, että heitä tulee.”. Eiköhän tämä nyt hiukan värittynyt käsitys ole?

    ”…odottaneet pääsevänsä käytännössä ilmaiseen paratiisiin. Todellisuus onkin sitten toinen, sekä heille että heidän tervetulleiksi toivottajilleen.”

    Totta monella ei ole realistista käsitystä pohjoismaista tai suomesta. Sitä vielä värittävät nämä salakuljettajat, jotka takovat pimeitä tuloja itselleen. Mutta se on heidän markkinointiaan.

    Onko sinelle ”Ystävällisempää olisi ollut lyödä heille luu kurkkuun” sama kuin ” Auttaa voi asiallisesti”?

    Kyllä siellä on ammattilaisia, jotka aivan varmaan osaavat kertoa asiallisesti sen, millaista suomessa on. Tämä kuten vihdoin hallituksen päätökset ovat saaneet aikaan sen, että ne kääntyvät joilla on ollut väärä käsitys. Oikeaa informaatiota tulee antaa, ja se miksi näin ei ole käynyt on hallituksen tiedottamisen hitaus sekä vanhanaikaisuus.

    ”Siinä menee hädässä oleville suomalaisille kuuluvia roposia parempiin suihin ja taskuihin niin että kilisee.”

    Jaa a, nyt ropsia hallitus ohjaa finanssimaailman taskuihin köyhiltä ja tekee niitä lisää. Pakolaiset eivätkä turvapaikan hakijat ole siihen syyllisiä. Mutta varoja menee aivan varmaan, mutta jossain vaiheessa niitä virtaa myös talouselämään takaisin.

    ”euforian vallassa”

    Jospa olet tulkinnut heidän väsymyksensä väärin?

    Sillä asia vain on nyt niin, että moni saa turvapaikan ja aivan perustellusti. Heitä tässä lähinnä ajattelen sekä heidän kotoutumistaan.

    Älä viitsi esittää, ettet tietäisi, mitä tietä turvapaikanhakijoiden keskinäinen informaatiovirta kulkee. Se kulkee kännyköillä ja sosiaalisessa mediassa. Puskaradio puhisee ja höyryää pitkin Eurooppaa, Lähi-Idässä ja muualla, missä lähtijöitä on. Tietoa virtaa jatkuvasti siitä, millaista missäkin maassa tai seudulla on, ja sen mukaan suunnataan. Ranskaan ei haluta, koska siellä ihmiset katsovat nenänvarttaan pitkin näitä tulijoita, ja Englantiin ei haluttu, koska siellä ihmiset ovat heille vihaisia. Tällaista heidän keskuudessaan puhuttiin ainakin jokin aika sitten. Suomeen haluttiin, koska täällä kansa oli ystävällistä ja auttavaista. Maine ratkaisee niin paljon. Kirkko on ollut aktiivisesti luomassa sitä "ystävällisen" mainetta eli vetämässä omalta osaltaan ongelmia niskaamme.

    Rahapuolen asioista en jaksa puhua, kun ne ovat niin hirveitä, että pitäisi jaksaa ja ehtiä keskittyä niihin ihan erikseen. Sen vain sanon, että ne apua todella tarvitsevat löytyvät ihan muualta kuin tuosta tänne tulleesta ja tulevasta joukosta.

    Rahoja ei valitettavasti virtaa tästä joukosta talouselämään muuten kuin siten, että ne tulevat suomalaisten veronmaksajien pussista. Tänne on tullut juuri sitä joukkoa, joka elää sosiaalitukien varassa, nimittäin irakilaisia ja somaleja. Heitä on ollut täällä jo parikymmentä vuotta, ja heidän työttömyysprosenttinsa on 60-70%.

    Äänestä

  • kris-tit-ty kirjoitti:

    Näin.

    Tuota, totta kai tiedän miten informaatio virta kulkee mutta tuskin siitä kirkko on yksin vastuussa?

    Niin, ihmiset tulevat tänne pakoon, onhan Euroopassa maailman rikkaimmat valtiot. Samoin täällä on rauha, joten ei tarvitse pelätä vainoja ja pommituksia.

    Eiköhän se ole myös meistä itsestämme kiinni, miten otamme työelämään heitä mukaan tai ylipäätään suomalaiseen elämän menoon? Joten vihaamalla heitä tilanne ei parane.

    Miksi vääntelet usein toisen kirjoittamaa muuksi mitä hän on kirjoittanut? Tuolla näytti olevan siitä avauskin, mutta en ole lukenut sitä ketjua. Alatko väännellä silloin, kun sinulla ei ole asiasta mitään sanottavaa? Joka tapauksessa, keskustelu on mahdotonta, jos toinen tekee olkiukkoja. Keskustelutyylisi on epärehellinen.

    Kuka on sanonut, että kirkko olisi yksin vastuussa mistään? En minä ainakaan. Olen kirjoittanut vain kirkon osuudesta asiaan, koska kirkkoa kritisoin.

    Kirjoitin siitä, miksi nuo ihmiset tulevat SUOMEEN. Sekin sinun piti vääntää ihan muuksi asiaksi.

    Sitten vielä väännät sen, että todellisuus on sellainen kuin on, noiden ihmisten vihaamiseksi.

    Ilmeisesti todellisuus on niin pelottava tai ei-omien-pyrkimysten-mukainen tai jotain, kun se pitää yrittää häivyttää kummallisilla vääntelyillä. Mutta samantekevää sinänsä, en minäkään jaksaisi tässä nyt enää jauhaa näitä.

    Äänestä

  • kris-tit-ty kirjoitti:

    Älä viitsi esittää, ettet tietäisi, mitä tietä turvapaikanhakijoiden keskinäinen informaatiovirta kulkee. Se kulkee kännyköillä ja sosiaalisessa mediassa. Puskaradio puhisee ja höyryää pitkin Eurooppaa, Lähi-Idässä ja muualla, missä lähtijöitä on. Tietoa virtaa jatkuvasti siitä, millaista missäkin maassa tai seudulla on, ja sen mukaan suunnataan. Ranskaan ei haluta, koska siellä ihmiset katsovat nenänvarttaan pitkin näitä tulijoita, ja Englantiin ei haluttu, koska siellä ihmiset ovat heille vihaisia. Tällaista heidän keskuudessaan puhuttiin ainakin jokin aika sitten. Suomeen haluttiin, koska täällä kansa oli ystävällistä ja auttavaista. Maine ratkaisee niin paljon. Kirkko on ollut aktiivisesti luomassa sitä "ystävällisen" mainetta eli vetämässä omalta osaltaan ongelmia niskaamme.

    Rahapuolen asioista en jaksa puhua, kun ne ovat niin hirveitä, että pitäisi jaksaa ja ehtiä keskittyä niihin ihan erikseen. Sen vain sanon, että ne apua todella tarvitsevat löytyvät ihan muualta kuin tuosta tänne tulleesta ja tulevasta joukosta.

    Rahoja ei valitettavasti virtaa tästä joukosta talouselämään muuten kuin siten, että ne tulevat suomalaisten veronmaksajien pussista. Tänne on tullut juuri sitä joukkoa, joka elää sosiaalitukien varassa, nimittäin irakilaisia ja somaleja. Heitä on ollut täällä jo parikymmentä vuotta, ja heidän työttömyysprosenttinsa on 60-70%.

    Huomattakoon taas, että pakolaisista eniten apua tarvitsevat kaikkien Lähi-Idän uskontojen syrjimät homoseksuaalit. Heidän auttamisensa tuo maahamme helposti integroituvaa ja kiitollista väkeä, joka ei ikimaailmassa halua tänne mitään shariaa ja jonka lisääntyminenkin on verkkaisenpuoleista. Jos konservatiiviuskovat todella olisivat hätää kärsivän ihmisen asialla, he keskittyisivät homojen auttamiseen ja Suomeen johdattamiseen.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Höpsis. Jos hätää kärsiviä halutaan auttaa, siinä täytyy noudattaa tärkeysjärjestystä. Ensimmäisinä ovat välittömässä hengenvaarassa olevat, ja heistä lapset, vanhukset, sairaat, naiset, ja sitä rataa. Vahvat ja terveet miehet, jotka ovat turvallisella alueella, ovat jonossa viimeisinä. Näitä "hätää kärsiviä raukkoja" tänne nyt tulee kymmeniä tuhansia, ja nuo kipeämmin apua tarvitsevat he ovat hylänneet sinne oman onnensa nojaan.

    Jos homomiehet ovat hengen- tai muussa vakavassa vaarassa homoutensa takia, heidät täytyy auttaa turvaan, mutta muussa tapauksessa heidän homoutensa ei mene vakavampien tapausten edelle tietenkään.

    >Jos homomiehet ovat hengen- tai muussa vakavassa vaarassa homoutensa takia, heidät täytyy auttaa turvaan
    No kuule, kun he ovat kaikkein vainotuin ja vihatuin vähemmistö koko islamilaisessa maailmassa ja osassa kristittyäkin maailmaa. Toisekseen noin puolet heistä on naisia.

    Et sitten välitä pätkääkään niistä, jotka ovat todellisessa vaarassa tai joiden elinolot ovat muuten sietämättömät (nälkä, taudit, yms.).

    Kuvaamani tärkeysjärjestys pätee. Mikään ominaisuus (kuten homous) ei sitä riko. Jos homot ovat homoutensa takia OIKEASTI vakavassa vaarassa, he ovat silloin tietysti jonossa samalla kohdalla kuin muut vastaavat.

    Miten niin en välitä? Toin esille vainotun ryhmän, josta sattuneesta syystä kukaan ei puhu mitään. Kai yksi edes saa puhua?

    Äänestä

  • Oliko Repellä jo suunnitelma Suomen homojen pelastamiseksi avoimien rajojen kautta virranneen muslimiaallon iskuilta?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Miten niin en välitä? Toin esille vainotun ryhmän, josta sattuneesta syystä kukaan ei puhu mitään. Kai yksi edes saa puhua?

    Siitä ryhmästä ei puhuta, koska sellaista tietoa ei ole tullut ainakaan minun korviini, että homot olisivat noissa maissa hengen- tai muussakaan vakavassa vaarassa. He eivät ole sitä sen enempää kuin muutkaan, koska he yleensä salaavat homoutensa, mutta sitä asiaa ei voi ruveta hoitamaan kriisin keskellä. On kiireellisempää toimitettavaa.

    Sinä asennoidut kuin ihmisten akuutti hätä olisi vähemmän tärkeä asia kuin homojen asema, ja tietänet itsekin, että se on härski asenne, mutta sinä puhut muutenkin aina huviksesi mitä puhut, enhän minä sinun puheitasi ota vakavasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kris-tit-ty kirjoitti:

    Miksi vääntelet usein toisen kirjoittamaa muuksi mitä hän on kirjoittanut? Tuolla näytti olevan siitä avauskin, mutta en ole lukenut sitä ketjua. Alatko väännellä silloin, kun sinulla ei ole asiasta mitään sanottavaa? Joka tapauksessa, keskustelu on mahdotonta, jos toinen tekee olkiukkoja. Keskustelutyylisi on epärehellinen.

    Kuka on sanonut, että kirkko olisi yksin vastuussa mistään? En minä ainakaan. Olen kirjoittanut vain kirkon osuudesta asiaan, koska kirkkoa kritisoin.

    Kirjoitin siitä, miksi nuo ihmiset tulevat SUOMEEN. Sekin sinun piti vääntää ihan muuksi asiaksi.

    Sitten vielä väännät sen, että todellisuus on sellainen kuin on, noiden ihmisten vihaamiseksi.

    Ilmeisesti todellisuus on niin pelottava tai ei-omien-pyrkimysten-mukainen tai jotain, kun se pitää yrittää häivyttää kummallisilla vääntelyillä. Mutta samantekevää sinänsä, en minäkään jaksaisi tässä nyt enää jauhaa näitä.

    Siis kuinka?
    ”Kuka on sanonut, että kirkko olisi yksin vastuussa mistään?”

    Sen kuvan tuosta kirjoituksesta vain sai, sillä eihän siinä ikävä kyllä muita mainittu? Oikein korostettiin kirkkoa. Enkä kyllä ymmärtänyt yhteyttä, sillä tuskin sosiaalisessa mediassa liikkuu suomalaisen luterilaisen kirkon kommentteja vaan suomen lehdistön ja hallituksen kommentteja. Siksi siis siitä mainitsin.

    Niin, kyllä varmaan kaikki jo tietävät miksi suomeen tullaan, täällä on asiat hyvin.

    Niin, sinä näet pelkkää negatiivista mutta et mitään hyvää tässä asiassa. Ikään kuin etsit syitä inhota kaikkia palkolaisia. Todellisuus on että heitä on ja mahdollisin ongelmiin on jo nyt hyvä alkaa miettiä ratkaisua. Toki voidaan miettiä myös ongelmiakin, ei siinä mitään. Toivon kuinkin että se olisi hiukan realistisempaa ja totuutta lähempänä kuin pelkkä niiden dramatisoiminen on.

    Oletko sinä miettinyt mitään keinoja, joilla ne pakolaiset jotka saavat myönteisen päätöksen, pääsisivät mahdollisimman hyvin tämän yhteiskunnan jäseniksi?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Huomattakoon taas, että pakolaisista eniten apua tarvitsevat kaikkien Lähi-Idän uskontojen syrjimät homoseksuaalit. Heidän auttamisensa tuo maahamme helposti integroituvaa ja kiitollista väkeä, joka ei ikimaailmassa halua tänne mitään shariaa ja jonka lisääntyminenkin on verkkaisenpuoleista. Jos konservatiiviuskovat todella olisivat hätää kärsivän ihmisen asialla, he keskittyisivät homojen auttamiseen ja Suomeen johdattamiseen.

    Homot ovat itse aiheuttaneet tilanteensa. He voisivat pyrkiä tekemään parannuksen homoudestaan mutta moniko haluaa niin tehdä? Ensisijaisesti olisi autettavat todellisia hätää kärsiviä jotka eivät pysty tänne pakoon tulemaan. Nämä naiset ja lapset eivät voi tilanteelle mitään, varsinkin kun miehillä noissa maissa ylivalta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Siis kuinka?
    ”Kuka on sanonut, että kirkko olisi yksin vastuussa mistään?”

    Sen kuvan tuosta kirjoituksesta vain sai, sillä eihän siinä ikävä kyllä muita mainittu? Oikein korostettiin kirkkoa. Enkä kyllä ymmärtänyt yhteyttä, sillä tuskin sosiaalisessa mediassa liikkuu suomalaisen luterilaisen kirkon kommentteja vaan suomen lehdistön ja hallituksen kommentteja. Siksi siis siitä mainitsin.

    Niin, kyllä varmaan kaikki jo tietävät miksi suomeen tullaan, täällä on asiat hyvin.

    Niin, sinä näet pelkkää negatiivista mutta et mitään hyvää tässä asiassa. Ikään kuin etsit syitä inhota kaikkia palkolaisia. Todellisuus on että heitä on ja mahdollisin ongelmiin on jo nyt hyvä alkaa miettiä ratkaisua. Toki voidaan miettiä myös ongelmiakin, ei siinä mitään. Toivon kuinkin että se olisi hiukan realistisempaa ja totuutta lähempänä kuin pelkkä niiden dramatisoiminen on.

    Oletko sinä miettinyt mitään keinoja, joilla ne pakolaiset jotka saavat myönteisen päätöksen, pääsisivät mahdollisimman hyvin tämän yhteiskunnan jäseniksi?

    Tottakai puhuin vain kirkosta, koska kritisoin vain kirkkoa. KIRKKO oli tässä kirjoittamani kohteena, ei muut tahot. Ihan turhaa yrittää kirjoittaa mitään, jos toinen ei edes tajua, mistä on puhe.

    Ja sitten toinen asia. Minussa herättää väkisinkin halveksuntaa se (halveksunta on aina väärin ja rumaa, mutta sellaista tunnetta tulee väkisin), että kun puhuu niistä kielteisistä ASIOISTA, joita tähän turvapaikanhakijaryntäykseen liittyy, osa suvakeista (ei jokainen) tulkitsee sen niin, että siinä inhoaa tai vihaa noita turvapaikanhakijoita. Tuo on niin suurta älyn köyhyyttä, että on vaikea uskoa sen olevan vilpitöntä muuten normaaleilla ihmisillä, ja tulee tunne, että se on tahallista pahuutta.

    Kuten huomaat, koen tämän keskustelun turhaksi ja tympeäksi, enkä enää jatka tätä omalta osaltani.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Homot ovat itse aiheuttaneet tilanteensa. He voisivat pyrkiä tekemään parannuksen homoudestaan mutta moniko haluaa niin tehdä? Ensisijaisesti olisi autettavat todellisia hätää kärsiviä jotka eivät pysty tänne pakoon tulemaan. Nämä naiset ja lapset eivät voi tilanteelle mitään, varsinkin kun miehillä noissa maissa ylivalta.

    >Homot ovat itse aiheuttaneet tilanteensa. He voisivat pyrkiä tekemään parannuksen homoudestaan mutta moniko haluaa niin tehdä?
    Tätä sysipimeää roskaa on kyllä kuultu. Yksikään noiden maiden homo ei taatusti haluaisi olla homo ja siten jatkuvassa hengenvaarassa. Sinulle sitä on tietysti turha selittää, koska olet immuuni uskosi vastaisille tosiasioille (joita riittää).

    Äänestä

  • kotimaan.turvallisuus kirjoitti:

    Oliko Repellä jo suunnitelma Suomen homojen pelastamiseksi avoimien rajojen kautta virranneen muslimiaallon iskuilta?

    >Oliko Repellä jo suunnitelma Suomen homojen pelastamiseksi avoimien rajojen kautta virranneen muslimiaallon iskuilta?
    Suomen homoilla ovat asiat paremmin kuin koskaan, ja "vaarallisia" heille ovat ainoastaan ne jotka pyrkivät vaikuttamaan lainsäädäntöön homokielteisesti, eivätkä hekään ole oikeasti vaarallisia kun heillä ei enää ole poliittista merkitystä.
    Myönnän toki että muslimin veriteko homoa vastaan Suomessa on verrattomasti mahdollisempi kuin Jeesuksen urhonhyppy Öljymäelle, mutta ei silti niin todennäköinen että tarvittaisiin peräti pelastussuunnitelma. Jokunenkin suomalainen isukki ehtii lahdata perheensä tai osan siitä ennen kuin maahanmuuttaja ekan kerran tuikkaa homoa tikarilla.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Homot ovat itse aiheuttaneet tilanteensa. He voisivat pyrkiä tekemään parannuksen homoudestaan mutta moniko haluaa niin tehdä?
    Tätä sysipimeää roskaa on kyllä kuultu. Yksikään noiden maiden homo ei taatusti haluaisi olla homo ja siten jatkuvassa hengenvaarassa. Sinulle sitä on tietysti turha selittää, koska olet immuuni uskosi vastaisille tosiasioille (joita riittää).

    Eihän se allahi apua tuo eikä vapauta tuostakaan synnistä vaan Jeesus niin tekisi jos ihminen Hänen puoleen kääntyisi. Ei ne puujumalat virka mitään.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Eihän se allahi apua tuo eikä vapauta tuostakaan synnistä vaan Jeesus niin tekisi jos ihminen Hänen puoleen kääntyisi. Ei ne puujumalat virka mitään.

    Et taida tietää edes sitä, mitä Allah tarkoittaa? Melkoinen suoritus nykyaikana.

    Äänestä

Minusta kaikkia voi auttaa lähimmäisen rakkauden pohjalta, niinkuin Jeesus kehoitti, silloin kun ihmisellä on hätä. Auttajan ei kuitenkaan tarvitse alkaa omasta uskoaan ja vakaumustaan peittelemään, vaikka autettava olisikin toista uskontoa. Minusta on väärin sellaiset toimet kuin risti piilotetaan, tai se että naisten pitäisi pukeutua toisella tavalla kuin on ennen pukeutunut. Ei sitä sentään autettavan takia tarvitse alkaa omaa sieluaan myymään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aivan, eihän siitä olekaan kyse että omasta uskosta pitää luopua. Vaan aivan tavallisesta auttamisesta silloin kun joku sitä tarvitsee.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Aivan, eihän siitä olekaan kyse että omasta uskosta pitää luopua. Vaan aivan tavallisesta auttamisesta silloin kun joku sitä tarvitsee.

    Tutustuhan mummeli islamiin ja sen tarkoitukseen maailmassa.

    Äänestä

  • Mummon kannattais mennä lukemaan tuo lehtiuutinen mikä on tämän ketjun loppupäässä, missä kerrotaan kuinka muslimit ensin ristiinnaulitsivat ja sitten katkoivat päät kristityiltä. ISIS sanoittaa nyt kovaäänisimmin mitä on islam oikeasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    my.y kirjoitti:

    Mummon kannattais mennä lukemaan tuo lehtiuutinen mikä on tämän ketjun loppupäässä, missä kerrotaan kuinka muslimit ensin ristiinnaulitsivat ja sitten katkoivat päät kristityiltä. ISIS sanoittaa nyt kovaäänisimmin mitä on islam oikeasti.

    Siinä ei puhuta siitä, miten pakolaisia autetaan tai mitä työtä heidän hvyäkseen tehdään. Tuo julkaisu ei edusta kristillisyyttä vähimmässäkään määrin.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Siinä ei puhuta siitä, miten pakolaisia autetaan tai mitä työtä heidän hvyäkseen tehdään. Tuo julkaisu ei edusta kristillisyyttä vähimmässäkään määrin.

    Erikoinen kommentti mummolta my.ylle ottaen huomioon että tiedotteen lopussa nimenomaisesti kerrotaan, että järjestö toimii vainottujen kristittyjen evakuoimiseksi isiksen jyrän alta. Ei siis missään määrin liity kristillistä toimintaan???
    Niin kauan kun aikaa on, tehkää hyvää kaikille ja varsinkin uskon veljille ja sisarille!

    Äänestä

  • Aloittaja

    kristityt.ensin kirjoitti:

    Edelleenkin julkaisu ei edusta mitään kristillisyydestä. Ehkä löydät paremman lähteen?

    Äänestä

  • kristityt.ensin kirjoitti:

    >Niin kauan kun aikaa on, tehkää hyvää kaikille ja varsinkin uskon veljille ja sisarille!
    Ei aika ole mihinkään loppumassa, mutta uskon veljet ja sisaret voivat olla 30 vuoden päästä näillä leveysasteilla todella vähissä, mikäli se usko edellyttää denialismia kuten lahkoissa tuppaa olemaan.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Edelleenkin julkaisu ei edusta mitään kristillisyydestä. Ehkä löydät paremman lähteen?

    Se siitä positiivisuudesta. Mutta kerropa kuitenkin millä kriteereillä sinä itse paremmuusarviotasi teet.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Niin kauan kun aikaa on, tehkää hyvää kaikille ja varsinkin uskon veljille ja sisarille!
    Ei aika ole mihinkään loppumassa, mutta uskon veljet ja sisaret voivat olla 30 vuoden päästä näillä leveysasteilla todella vähissä, mikäli se usko edellyttää denialismia kuten lahkoissa tuppaa olemaan.

    Toki on ymmärrettävää, että sinulle uskonnottomana kyseinen raamattuviite on tuntematon. Sen verran realistinen saa kuitenkin olla, ettei elämästä selviä hengissä. Joten itse kukin voi arvoida aikaa myös oman ikääntymisensä ja kuolevaisuutensa lähtökohdista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kristityt.ensin kirjoitti:

    Se siitä positiivisuudesta. Mutta kerropa kuitenkin millä kriteereillä sinä itse paremmuusarviotasi teet.

    No, ei tarvinnut kuin lukea hiukan niitä juttuja. Sitten etsiä taustatietoa siitä, millaisesta jutusta on kyse.

    ”Ei ole salaisuus, että MV:n julkaisija Ilja Janitskin on julistanut suoranaisen sodan valtamediaa vastaan. Hän on jopa uhonnut tuhoavansa valtamedian.”
    ”MV ei enää käy sotaa vain valtamediaa, vaan suorastaan koko järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan.”
    ”Puolessa vuodessa hän on onnistunut keräämään saman katon alle suunnilleen kaikki rasistit, salaliittoteoreetikot, äärioikeistolaiset, natsit, huru-ukot ja muut kaiken vastustajat.”
    http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/

    ”…törkyjulkaisun taustalla oleva Ilja Janitskin uskoo, että muu media on juutalaisten hallussa. Eri mieltä oleville liivijengi Bandidosin entinen jäsen kostaa julkaisemalla näistä ”juttuja”.”
    http://www.image.fi/image-lehti/mita-vittua-ilja-janitskin

    Jorinasi eivät millään tavalla liity Christian Aid Missioniin, jonka kerrotaan evakuoivan kristittyjä turvaan, etkä vastaa kysymykseenkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kristityt.ensin kirjoitti:

    Jorinasi eivät millään tavalla liity Christian Aid Missioniin, jonka kerrotaan evakuoivan kristittyjä turvaan, etkä vastaa kysymykseenkään.

    Kommenttini oli vastaus tähän:
    ”…kerropa kuitenkin millä kriteereillä sinä itse paremmuusarviotasi teet.”

    Äänestä

  • Aloittaja

    kristityt.ensin kirjoitti:

    Jorinasi eivät millään tavalla liity Christian Aid Missioniin, jonka kerrotaan evakuoivan kristittyjä turvaan, etkä vastaa kysymykseenkään.

    Niin, yritin etsiä tietoa mutta sitä on erittäin niukasti. Joten, tähän saakka tietoa on vain näistä: Patmos Lähetyssäätiö on mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Miten, siitä ei ole tietoa.

    Tästä on tietoa että siellä järjestetään herätyskokouksia – mutta tuskin niissä samalla tavalla kuin suomessa käännytetään toisia kristittyjä? Sitten tehdään ohjelmia joita lähetetään omia verkostoja myöten.

    Kommentoin 14.10.2015 6:25 seuraavasti:

    Timo Kekolahti Lahden Helluntaiseurakunnasta. ”…lentoyhtiö Iberia on mukana auttamassa, lennättämällä lapsia ilmaiseksi Turkista Espanjaan.”
    ”Perille päästyä lapsista ovat huolehtineet katoliset ja protestanttiset seurakunnat, jotka etsivät heille adoptioperheitä…”
    http://www.kdlehti.fi/2014/12/18/syyrian-ja-irakin-kristityt-orvot-jaavat-yksin

    Ovatko Patmoslaiset tässä mukana? Nyt olisi mahdollisuus heilläkin adoptoida näitä lapsia.

    Ortodoksiset kirkot ovat kyllä hyvin liikkeellä ja kristillisessä hengessä.

    ”Tällä hetkellä IOCC:llä on Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa noin 400 humanitaarisen työn tekijää ja 28 toimipistettä eri puolilla Syyriaa.”
    ”Nyt meillä on mahdollisuus antaa hyvä ja kuuluva todistus kristinuskosta ja toimia kristillisen kutsumuksemme mukaisesti. Siksi emme jatkossakaan kysele autettavilta, minkä uskonnollisen ryhmän jäseniä he ovat.”
    https://www.ort.fi/artikkelit/syyrian-humanitaarinen-katastrofi-valtava

    Aivan varmaan kaikkia auttavia käsitä tarvitaan.

    "siellä järjestetään herätyskokouksia.." Siis missä?
    "suomessa käännytetään toisia kristittyjä.." Miten?
    Soittamalla Patmoksen turvasatama lahjoitusnumeroon voit auttaa vainottuja kristittyjä, jesidejä ja muslimeja.

    Äänestä

Tämän takia naisia tulee vähän – syyrialainen Nesrin, 20, valaisee
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”.
Eikä vaara ole ohi Euroopassa, jossa naiset ovat vastaanottokeskuksissa yhä alttiita joutua seksuaalisen tai muun väkivallan uhreiksi.

Syyrialaisnainen saapui perheensä kanssa ensin Kreikkaan Turkista ja siirtyi sitten Unkarin kautta Saksaan. Vaikein osa matkaa hänelle oli unkarilainen vankila, jossa hän joutui odottamaan miesvaltaisen siirtolaisjoukon keskellä useiden päivien ajan.

– Se on hyvin vaikeaa meille. En voi pitää miestä kädestä, enkä voi asettua makuulle miehen edessä, syyrialainen kertoo.
Hänen mukaansa häirinnältä voi arabikulttuurissa välttyä, jos ei puhu miehille ja välttää kaikenlaista kontaktia, ”merkkien antamista”. – Mutta näimme paljon asioita, hän toteaa matkastaan.

Tätähän se on naisten tulevaisuus monikulttuurisessa Suomessakin. Katse maahan ja huivi päähän, niin ei anna “merkkejä” arabimiehille.

Epämukavuus ja riskit ovat jatkuneet vastaanottokeskuksessa Saksassa, jossa wc- ja peseytymistilat jaetaan noin sadan henkilön kesken. Saksalaiset naisjärjestöt ovat vaatineet naisille ja miehille erillisia asuintiloja vastaanottokeskuksissa.

Toisissa kulttuureissa on laajempi käsitys seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, ja nimenomaan näiden kulttuurien piiristä meille nyt väkeä tulee.
http://mvlehti.net/2015/10/12/taman-takia-naisia-tulee-vahan-syyrialainen-nesrin-20-valaisee/

Äänestä
  • >Tätähän se on naisten tulevaisuus monikulttuurisessa Suomessakin. Katse maahan ja huivi päähän, niin ei anna “merkkejä” arabimiehille.
    Ekan polven arabimiehet vanhenevat ja kuolevat aikanaan pois, ja toinen polvi on sitten jo tavoiltaan paljon suomalaisempaa. Arabien tavat eivät koskaan tule määräämään yleistä käyttäytymistä Suomessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Tätähän se on naisten tulevaisuus monikulttuurisessa Suomessakin. Katse maahan ja huivi päähän, niin ei anna “merkkejä” arabimiehille.
    Ekan polven arabimiehet vanhenevat ja kuolevat aikanaan pois, ja toinen polvi on sitten jo tavoiltaan paljon suomalaisempaa. Arabien tavat eivät koskaan tule määräämään yleistä käyttäytymistä Suomessa.

    Eiköhän nämä kulttuuritavat ole aika tavalla maakohtaisia? Eli perusta on paljon vanhemmassa kulttuurissa kuin mitä islam on vaikuttanut. Monessa maassa on jo ollut huomattavan edistyneempää ja vanhoista tavoista (eli patriarkaalisuudesta) on luovuttu – kunnes maahan on tullut diktatuuri jossa teokratia taannuttanut kehityksen.

    Suurimmalla osalla muuttuvat tavat ja tasa-arvoisempi ajattelu alkaa vaikuttamaan. Etenkin nuoret omaksuvat nopeasti sen.
    Kuten vaikka tämä uutinen kertoo.

    ”Iranilaismiehet ovat ryhtyneet kampanjoimaan naisten oikeuksien puolesta sosiaalisessa mediassa.”
    ”Miehet lähettävät kuviaan ja kannanottojaan Yhdysvalloissa asuvalle, iranilaissyntyiselle toimittajalle Masih Alinejadille, joka viime vuonna perusti Facebook-sivun ajamaan iranilaisnaisten oikeuksia. Sivulla julkaistiin kuvia iranilaisnaisista, jotka riisuivat huivinsa. Huivin käyttö on Iranissa naisille pakollista kodin ulkopuolella.”
    http://www.hs.fi/ilta/05102015/a1444008686128

    >”Iranilaismiehet ovat ryhtyneet kampanjoimaan naisten oikeuksien puolesta sosiaalisessa mediassa.”
    Pitkään jatkuneista pakotteista huolimatta iranilaiset ovat jotenkin erilaisia kuin muut ihmiset suurissa muslimimaissa. Mahdollisia syitä: ei-arabikulttuuri, šiialaisuus, šaahinajan maallisuusperinne, uskonnollisen johtajan varjossa jonkinlainen demokratiantapainen rehellisine pressanvaaleineen, kaupunkilaisten suhteellisen korkea koulutustaso – viimeksi mainittu varmaan tärkeimpänä. Ilmeisesti iranilainen kulttuuri on enemmän yksilöllisyyttä arvostavaa kuin arabeilla. Lisää syitä kuulisin mielelläni.

    Niin ja iranilaisethan ovat tehneet myös maailmalla ylistettyjä elokuvia. Kuka on kuullut arabimaiden leffataiteesta? Sunnilaisuus ei edes salli ihmisen kuvaamista. Voi jumalan äiti...

    Äänestä

  • Aloittaja

    RepeRuutikallo kirjoitti:

    >”Iranilaismiehet ovat ryhtyneet kampanjoimaan naisten oikeuksien puolesta sosiaalisessa mediassa.”
    Pitkään jatkuneista pakotteista huolimatta iranilaiset ovat jotenkin erilaisia kuin muut ihmiset suurissa muslimimaissa. Mahdollisia syitä: ei-arabikulttuuri, šiialaisuus, šaahinajan maallisuusperinne, uskonnollisen johtajan varjossa jonkinlainen demokratiantapainen rehellisine pressanvaaleineen, kaupunkilaisten suhteellisen korkea koulutustaso – viimeksi mainittu varmaan tärkeimpänä. Ilmeisesti iranilainen kulttuuri on enemmän yksilöllisyyttä arvostavaa kuin arabeilla. Lisää syitä kuulisin mielelläni.

    Melkein jokaisessa Lähi-Idän maassa naisen asema alkoi hiljalleen kohenemaan, mutta tuo ns. arabikevät tuhosi kaiken sen. Syy on poliittisen islamin mukanaan tuomat diktaattorit ja valta – lue äärimmäinen patriarkaalinen politiikka.

    Egyptiläiskolumnisti Mona Eltahawy Thomson Reuters -säätiön haastattelussa.
    "… me naiset tarvitsemme kaksoisvallankumouksen: ensimmäisen niitä diktaattoreita vastaan, jotka ovat tuhonneet maamme, ja toisen sitä kulttuurin ja uskonnon myrkyllistä sekoitusta vastaan, joka tuhoaa elämämme naisina."
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1384226262478

    Vuonna 2009 julkaistu artikkeli kuvaa sitä, mikä nyt on romutettu täysin.

    ”Damaskoksen katukuvassa näkee myös paljon naisia, jotka kulkevat kadehdittavan paksut, tummat hiukset hulmuten napakoissa farkuissa, korkeissa koroissa ja vartalonmyötäisissä paidoissa.”

    ”Syyrialaiset naiset ovat etenkin 1970- ja 80-lukujen aikana siirtyneet kodeista työelämään…”

    ”…viikon mielenkiintoisimmista tapaamisista on nuorten naisten ja miesten perustama kustannusyhtiö Etana Books.”
    ”Hankkeen takana on kymmenkunta nuorta aikuista, joita yhdistää kiinnostus ihmisoikeuskysymyksiin ja sukupuolitutkimukseen. Kustannusyhtiön tavoitteena on tuoda maahan ja julkaista sekä arabian- että englanninkielisiä teoksia, jotka käsittelevät ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia sekä sukupuolitutkimusta.”
    http://anna.fi/tyo-ja-yhteiskunta/ymparisto-yhteiskunta/huntu-huivi-tai-farkut-syyrialaisen-naisen-elamaa

    Aivan varmaan kaikki tällainen on nyt jyrkästi kiellettyä,

    En siis näe mitään estettä sille, etteikö eurooppalainen tasa-arvoinen ajattelu saisi valtaa myös noista maista kotoisin olevilla. Luonnollisesti muutos on hidas ja nuoret sen airuena.

    Äänestä

Vapaissa suunnissa työ on lähtenyt liikkeelle hyvin. Uskovat kun olemme aina olleet tekemisissä ulkolaisten kanssa ja tiedämme miten heidän kanssaan tulee toimia. Kirkon ym. edustajat eivät osaa olla aitoja - heidän vääristynytttä tekohymyään ja tekoystävällisyyttään muslimit myös inhoaa syvästi. Liika kohteliaisuus menee välittömästi feikkaamisen puolelle minkä he vaistoavat. Evankeliointi on tärkeä osa tässä työssä, koska se lähetyskenttä on tullut luoksemme. Samalla kun autamme, niin kerromme auttamisen syyn eli sen, että Jeesus Kristus meitä käski auttamaan lähimmäisiämme. Muslimit eivät tästä loukkaannu, koska tietävät Jeesuksen ja tunnustavat Hänet. Vähän eri kulmasta mutta kuitenkin.

Juuri tällä hetkellä on suuri tarvi miesten talvikengistä. Suurin osahan nyt tulleista on miehiä, mutta ei tule unohtaa myöskään naisten ja lasten talvikenkiä. Myös muita lämpimiä talvivaatteita voi tuoda, mutta ei mitään lumppuja. Muslimeilla on melkoinen kynnys ottaa vastaan apua vääräuskoisilta, mutta talven kylmyys on meidän puolellamme :) Ja he jo nyt ovat saaneet esimakua mitä on tulossa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jokainen omalla tavallaan vio auttaa. Miksi mollata ketään?

    Äänestä

  • Aivan Patmos, IRRTV ja Avainmedia tekevät päätyönään työtä juuri näiden kansojen keskellä joten hyvin luonnikasta on heidän kohtaamisensa muslimien kanssa.
    Myös evankeloivaa materiaalia ja linkkejä sähköisiin saa heiltä!

    Äänestä

  • kirkko.kuulolle kirjoitti:

    Aivan Patmos, IRRTV ja Avainmedia tekevät päätyönään työtä juuri näiden kansojen keskellä joten hyvin luonnikasta on heidän kohtaamisensa muslimien kanssa.
    Myös evankeloivaa materiaalia ja linkkejä sähköisiin saa heiltä!

    Totta - meillä on tosi pitkä kokemus tästä auttamistyöstä ja tiedämme miten viestiä eri kulttuurien kanssa.

    Arabiankielistä materiaalia on nyt paljon liikkeelle - Jumalan kiitos.

    Äänestä

  • Aloittaja

    uskis.puskis kirjoitti:

    Jaa, olen kyllä Elon kanssa samaa mieltä näissä kodissa:

    ”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”
    ”Sellainen evankeliointi, jossa ihmisen kohtaaminen ulkoistetaan traktaattiin, ei ole oikeata ihmisen kohtaamista.”

    Joten, kun ei oikeasti uskalleta kohdata ihmisiä, silloin turvaudutaan tuollaiseen. Kenen nälkä tai vilu lähtee tuolla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eivät kaikki helluntailaisetkaan käännä selkäänsä. Kemin helluntaiseurakunta ainakin on ottanut pakolaiset vastaan.

    Näin he ajattelevat – kuten kai kristittyjen kuuluukin ajatella? ”Seurakunnan työ pakolaisten parissa jatkuu monta arvokasta kontaktia rikkaampana.”
    ”Ossi Karjalainen ei kuitenkaan näe muita vaihtoehtoa, kuin rakastaa niitä, jotka Jumala viisaudessaan tuo seurakunnan rappusille.”
    http://www.fida.info/kemin-helluntaiseurakunta-otti-pakolaiset-vastaan/

    Mukana on ollut myös Rovaniemen Kairatemppeli sekä muita pohjoissuomalaisia helluntailaisia.

    Moni Pohjois-Suomen helluntaiseurakuntakin on osallistunut poikkeuksellisen pakolaistilanteen hoitoon. Esimerkiksi Rovaniemen Kairatemppeli palveli hätämajoituspaikkana syyskuussa.

    ”Pohjoissuomalaisten helluntaiseurakuntien edustajat ovat pääosin sitä mieltä, että tilanne vaatii ennen muuta laupeuden tekoja mutta seurakunnan tulisi välittää myös sanallista evankeliumia. Tärkeintä on tehdä se tilannetaju edellä.”

    ”Rovaniemen helluntaiseurakunnan pastori Esa Pikkumäki korostaa pakolaisten evankeliointikysymyksessä, että ihmisten hätää ei saa käyttää hyväksi. Kun heidän rukoushuoneellaan majoittui hiljattain kymmeniä irakilaisia, pastori vakuuttui siitä, että rakkaus puhuttelee.”
    http://www.ristinvoitto.fi/ristin_voitto/uutiset/pohjoisen_helluntaiseurakunnat_tayttavat_pakolaisten_tarpeita/

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Jaa, olen kyllä Elon kanssa samaa mieltä näissä kodissa:

    ”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”
    ”Sellainen evankeliointi, jossa ihmisen kohtaaminen ulkoistetaan traktaattiin, ei ole oikeata ihmisen kohtaamista.”

    Joten, kun ei oikeasti uskalleta kohdata ihmisiä, silloin turvaudutaan tuollaiseen. Kenen nälkä tai vilu lähtee tuolla?

    Matt.28
    18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19. Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20. ja OPETTAMALLA heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
    I Paavali 15:19-23

    "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen AINOASTAAN TÄMÄN ELÄMÄN AJAKSI, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavimmat."

    Äänestä

  • Aloittaja

    evankeliumi.kaikille kirjoitti:

    Ja kuten ”Esa Pikkumäki korostaa pakolaisten evankeliointikysymyksessä, että ihmisten hätää ei saa käyttää hyväksi.” Eli ”Tärkeintä on tehdä se tilannetaju edellä”.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Jaa, olen kyllä Elon kanssa samaa mieltä näissä kodissa:

    ”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”
    ”Sellainen evankeliointi, jossa ihmisen kohtaaminen ulkoistetaan traktaattiin, ei ole oikeata ihmisen kohtaamista.”

    Joten, kun ei oikeasti uskalleta kohdata ihmisiä, silloin turvaudutaan tuollaiseen. Kenen nälkä tai vilu lähtee tuolla?

    "”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”

    Näin juuri toimimme. Sinä taas yrität luoda väärää mielikuvaa auttamistyöstä, kun et tunne mitä teemme. Apu on aina apua, mutta sen lomassa aina voi kertoa miksi ja kenen tahdosta näin toimimme.

    Toivon nyt todella mummomuori, että et ala taas riitauttamaan tätä asiaa omille ihan kauheille mielikuvillasi, vaan annan meidän täällä Suomessakin tehdä sitä työtä mitä niin paljon jo ulkomailla olemme tehneet. Osaamme kyllä auttaa ja tiedämme miten sitä tehdään Jeesuksen nimissä. Amen

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ja kuten ”Esa Pikkumäki korostaa pakolaisten evankeliointikysymyksessä, että ihmisten hätää ei saa käyttää hyväksi.” Eli ”Tärkeintä on tehdä se tilannetaju edellä”.

    "”Pohjoissuomalaisten helluntaiseurakuntien edustajat ovat pääosin sitä mieltä, että tilanne vaatii ennen muuta laupeuden tekoja mutta seurakunnan tulisi välittää myös sanallista evankeliumia. Tärkeintä on tehdä se tilannetaju edellä.”

    Tämä hellari on tässä oikeassa, että evankeliointia tulee harjoittaa, mutta se tulee tehdä tilannetaju edellä. Myös muslimit ovat ihmisiä ja tarvitsevat pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. EI heitä tule jättää eikä heittää kadotukseen siitä syystä että uskovat ei uskalla kertoa, että Jeesuksessa on se pelastus.

    Mutta kuten olemme aina toimineet, niin apua ja rakkautta ja sitten kertoa syy miksi näin toimimme. Näin myös muslimit saavat mahdollisuuden pelastukseen ja samalla saavat apua ja lohtua uskovilta.

    Kannattaa lukea Raamatusta mitä Jeesus käski meitä tekemään. Antakaa ja julistakaa ja ennenkaikkea rakastakaa ... on Herramme tahto. Amen

    Niin, eli ensin tehdään ja sitten ehkä puhutaan. Aina ei tarvitse puhua kuin vasta sitten, kun toinen niin haluaa.

    Tuputtaminen on aina pahasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    uskis.puskis kirjoitti:

    "”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”

    Näin juuri toimimme. Sinä taas yrität luoda väärää mielikuvaa auttamistyöstä, kun et tunne mitä teemme. Apu on aina apua, mutta sen lomassa aina voi kertoa miksi ja kenen tahdosta näin toimimme.

    Toivon nyt todella mummomuori, että et ala taas riitauttamaan tätä asiaa omille ihan kauheille mielikuvillasi, vaan annan meidän täällä Suomessakin tehdä sitä työtä mitä niin paljon jo ulkomailla olemme tehneet. Osaamme kyllä auttaa ja tiedämme miten sitä tehdään Jeesuksen nimissä. Amen

    Se mielikuva on varmaan syntynyt siitä, kun täällä lukee noita kommentteja? Muiden uskontojen edustajien demonisimmista, kauhukuvitelmia kaikesta ja vihamielistä puhetta kaiken aikaa. Samoin ne tarinat siitä, miten mennään vaan suit sait evankelioimaan, eli jaetaan kirjallisuutta ja tuputetaan sitä omaa näkemystä. Ilman että muuten laitetaan rikkaa ristiin.

    Kyllä täällä joku piti jopa luopioin näitä helluntaiseurakuntia. Mutta ihan hyvää työtä tekevät ja asennekin kuulostaa hyvältä.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Niin, eli ensin tehdään ja sitten ehkä puhutaan. Aina ei tarvitse puhua kuin vasta sitten, kun toinen niin haluaa.

    Tuputtaminen on aina pahasta.

    Niinkö Jeesus ja muut apostolit tekivät?
    "1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: 2 julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. 3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. 5 Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät."

    Äänestä

  • Aloittaja

    älä.mummo.eksytä.taas kirjoitti:

    Nohh, lue vaikka laupiaasta samarialaisesta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Nohh, lue vaikka laupiaasta samarialaisesta.

    Jaahas nytkö elätkin taas VT:tä etkä armon ja evankelioumin aikaa. Päätä jo minkä rusinan pullasta haluat.

    Äänestä

  • älä.mummo.eksytä.taas kirjoitti:

    Mummomuori rakentaa näköjään riidan vaikka mistä, kun asenne on aina vino suhteessa kristinuskoon. Jopa auttamistyötäkin tehdään väärin. Väärin autettu ...hmmm

    Mutta nyt tehdään evankeliumin työtä tarjoamalla soppaa, saippuaa ja sanaa myös näille maahanmuuttajille. Ja Jumalan kiitos niin vapaissa seurakunnissa työ on jo aloitettu aikoja sitten ja se jatkuu eikä mikään mummomuori voi tätä työtä, minkä Jeesus aloitti estää. Eivät edes ISISksen ristiinnaulitsijat ja teloittajatkaan voi tätä estää kuten olemme viime päivinä saaneet lukea.

    Siinä mielessä tämä on nyt helpompaa täällä Suomessa, kun maahanmuuttajien perustarpeet on kunnossa. On asunto, ruoka ja vähän taskurahaakin ja monilla on jo valmiiksi taskut täynnä rahaa ja varallisuutta eri muodoissaan, että nyt ei tarvi kuin auttaa talveen ja antaa sitä läsnäoloa, johon on hyvä myös aina pieni evankeliointipläjäys ujuttaa. Aina löytyy keinot ...

    Ei kai nyt siitä tarvitse riidellä jos on eri mieltä!! Kuten näkyy moni muukin ajattelevan.
    Sinä taidat hupatella nyt ihan jotain muuta. Mutta toki kaikki työ on hyvä asia. Mutta ne traktaatit sun muut kannattaa jättää myöhempää ajankohtaa varten. eikö vain?

    "Mutta ne traktaatit sun muut kannattaa jättää myöhempää ajankohtaa varten. eikö vain?"

    Traktaatit ovat tärkeä ja oleellinen osa evankeliointia, jota harjoittaa vain kovin harva nykyään. Kaupungilla heitä ei enää paljoa näy, mutta herättelijä helppo, halpa ja toimiva asia. Vaikka ihminen ei otakaan tätä traktaattia, niin jo pelkkä tarjoaminen evankelioi. Siemen on istutettu sydämeen. Myös tulee huolehtia että jokainen Suomeen saapuva muslimi saa arabiankielisen traktaatin, jossa vain lyhyesti kerrotaan kuka Jeesus oikeasti on ..... siis ON! Ja miten Jeesuksen voi löytää ja siitä, että pelastus kuuluu myös muslimeille. Ja Jumalan kiitos, niin jokainen muslimi saa Suomessa ainakin kerran tämän traktaatin ja toivomuksen tulla keskustelemaan (väittelemään) asiasta. Kirkon kristinuskolle vihamieliset papit eivät Jumalan kiitos voi tätä estää, eikä "mummelitkaan" :) Muslimit ovat nyt vierainamme ja me isäntiä ja isäntien ehdoilla nyt toimitaan. Amen

    Äänestä

  • älä.mummo.eksytä.taas kirjoitti:

    Jaahas nytkö elätkin taas VT:tä etkä armon ja evankelioumin aikaa. Päätä jo minkä rusinan pullasta haluat.

    Onkos kertomus laupiaasta samarialaisesta VT:n kertomuksia?

    Äänestä

  • olen.luullut.toisin kirjoitti:

    Tämä kertomus löytyy uudesta Testamentista Jeesuksen vertauksena. Kyseessä oli tapahtuma, jossa murjottu ihminen hoidettiin kuntoon ja sitten mahdollisesti tämä samarialainen takaisin tullessaan majatalossa aloitti evankelioinnin, kun tämä hakattu oli toipunut.

    Tänne tulleet muslimit eivät ole hakattuja eikä murjottuja. He ovat hyvinvoivia ja moni varsin rahakaskin, mitä ravintoloiden vahtimestarit ovat kertoneet, että levittelevät naisiin rahojaan ylenmäärin. Ja saavat perustoimeentulon Suomen valtion puolesta ja vähän ylimääräistäkin, että voivat maksaa esim. kännylaskunsa ym. Eli kun soppa ja saippua puoli on kunnossa, niin voimme hyvin omantunnoin siirtyä evankeliumin puolelle ja samalla tarjoamme heille vähän talvivaatteista lämmikkeeksi.

    Tapahtuma-aika on VT:n aikaa mutta se kerrotaan UT:ssä.

    Mitä siis tapahtui?
    Lainoppineet (eli Tooran ja Mooseksen lain hyvin tuntevat) kysyvät Jeesukselta, kuka on lähimmäinen. Jeesus kertoo sen näin:

    Luukkaan evankeliumi:
    10:30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
    10:31 Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
    10:32 Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
    10:33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
    10:34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
    10:35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.'

    Piesty oli juutalainen. Ohi kulkevat pappi ja leeviläinen (Juutalaisheimo, joka avusti pappeja) mutta sitten paikalle tulee samarialainen.
    Juutalaiset vihasivat ja halveksivat samarialaisia. Samarialaiset olivat lahko joka ei hyväksynyt muita juutalaisia ja heille pyhä kirja oli yksin pentateukki. Samarialainen auttoi miltei pahinta vihamiestään

    Sitten Jeesus kysyy lainoppineelta:

    10:36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
    10:37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin."

    Viesti on mielestäni yksikertainen.

    Äänestä

Syyria: 11 kristittyä lähetystyöntekijää mestattiin ja ristiinnaulittiin
9.10.2015 12.00

Lähellä Aleppoa työskennelleillä 11 syyrialaissyntyisellä lähetystyöntekijöillä oli useita mahdollisuuksia välttää kuolema lähtemällä alueelta hengissä ennen kuin heidät tapettiin mestaamalla ja ristiinnaulitsemalla. Myös työntekijöiden ryhmänjohtajan 12-vuotias poika olisi myös voinut säästää henkensä, jos hän vain olisi kieltänyt Kristuksen.

Lähetystyöntekijöitä ei vaadittu jäämään Aleppon lähellä olevassa kylässä sijaitsevaan päämajaansa; itse asiassa heidät kouluttanut lähetysjohtaja oli pyytämällä pyytänyt heitä lähtemään. Kun Islamilainen valtio (ISIS), muut kapinallisryhmät ja Syyrian hallituksen joukot muuttivat Aleppon tuhoa kylväväksi sotatantereeksi, ISIS valtasi samalla useita syrjäkyliä. Kylissä olevat syyrialaiset lähetystyöntekijät halusivat jäädä voidakseen auttaa hengissä selvinneitä Kristuksen nimessä.

”Kehotin heitä lähtemään, mutta annoin heille vapauden valita”, kertoi lähetysjohtaja ääni vavisten muistellessaan näitä hirvittäviä kuolemia. ”Heidän johtajanaan minun olisi pitänyt pakottaa heidät lähtemään.” He jäivät kuitenkin paikoilleen, koska uskoivat, että heidät oli kutsuttu saarnaamaan Kristusta näille ristituleen jääneille ihmisille, hän kertoi.

”Joka kerta puhuessamme heidän kanssaan he vakuuttivat: ’Haluamme jäädä tänne – näin Jumala on pyytänyt meitä tekemään. Ja juuri näin haluamme tehdä’. He yksinkertaisesti halusivat jäädä julistamaan evankeliumia”, johtaja kertoi.

He olisivat voineet hajaantua ja piiloutua muualle, kuten heidän hengissä selvinneet perheenjäsenensä. Lähetysjohtaja kuuli näistä julmista teloituksista vieraillessaan eloonjääneiden perheenjäsenten luona.

Sukulaiset kertoivat, että ISIS-taistelijat ottivat 7. elokuuta kiinni nämä kristityt työntekijät kylässä, jonka nimeä ei paljasteta turvallisuussyistä. Elokuun 28. päivänä militantit esittivät heille ratkaisevan kysymyksen: olivatko he hylänneet islamin kristinuskon vuoksi? Kun kristityt vastasivat myöntävästi, kapinalliset kysyivät, haluaisivatko he kääntyä takaisin islaminuskoon. Kristityt vastasivat, etteivät he tulisi koskaan kieltämään Kristusta.

Ryhmän 41-vuotiasta johtajaa, hänen nuorta poikaansa ja kahta muuta noin 20-vuotiasta tiimin jäsentä oli kuulusteltu eräässä kylässä, johon ISIS oli koonnut lukuisia ihmisiä. Tiimijohtaja oli toiminut yli yhdeksän kotikirkon johdossa ja ollut myös perustamassa niitä. Hänen poikansa olisi täyttänyt 13 kahden kuukauden kuluttua.

”Heitä kaikkia hakattiin silmittömästi, minkä jälkeen heidät ristiinnaulittiin”, lähetysjohtaja kertoi. ”Heidät jätettiin ristille kahden päivän ajaksi. Kukaan ei saanut ottaa heitä alas.”

Nämä marttyyrit kuolivat vierellään ISISin pystyttämä kyltti, jossa luki ”vääräuskoiset”.

Kahdeksan muuta tiimin jäsentä, mukaan lukien kaksi naista, vietiin samana päivänä (28.8.) erääseen toiseen paikkaan kylässä. Heille esitettiin väkijoukon edessä samat kysymykset. Naiset, iältään 29 ja 33, yrittivät kertoa ISIS-taistelijoille, että he ainoastaan välittivät ihmisille Kristuksen rauhaa ja rakkautta, ja kysyivät, mitä väärää he olivat tehneet ansaitakseen tällaisen kohtalon. Silloin ääri-islamistit raiskasivat naiset. Nämä rukoilivat kaiken aikaa, mikä sai miehet pahoinpitelemään heitä entistäkin raivoisammin.

Polvistuessaan ennen teloitusta nämä kaksi naista ja kuusi miestä jatkoivat rukoustaan.

”Kyläläiset kertoivat, että jotkut heistä rukoilivat Jeesuksen nimessä, toisten mukaan jotkut rukoilivat Isä meidän -rukousta ja eräiden mukaan jotkut nostivat päänsä ja antoivat henkensä Jeesuksen käsiin”, lähetysjohtaja kertoi. ”Toinen naisista kohotti katseensa, ja näytti kuin hän olisi hymyillyt lausuessaan kuuluvasti ’Jeesus’.”

”Sen jälkeen kun heidän kaulansa oli katkaistu, heidän ruumiinsa ripustettiin ristille”, lähetysjohtaja kertoi ääni väristen. Hän oli kouluttanut kaikki nämä työntekijät evankeliointityöhön ja kastanut ryhmän johtajan ja muutamia muita.

Syyriassa sijaitsevissa kylissä sadat entiset muslimit ovat vaarassa joutua ISIS-taistelijoiden vangeiksi ja tapetuiksi, koska ISIS taistelee kalifaatin puolesta, jossa luopumuksesta seuraa kuolemanrangaistus. Vuoden 2014 kesäkuun jälkeen ääri-islamistien alettua vainota kaikkia (sekä muslimeja että ei-muslimeja), jotka kieltäytyvät vannomasta uskollisuutta sen perustamalle kalifaatille, maanalainen seurakunta on kasvanut valtavasti alueella. Laajamittaiset teloitukset ovat lisääntyneet sitä mukaa kuin ISIS on vallannut alueita.

Tämä Kristittyjen avustusjärjestön (Christian Aid Mission) tukema työmuoto jakaa varoja ja yrittää löytää keinoja näiden perheiden evakuoimiseen joitakin muita reittejä pitkin.

Äänestä
  • Tähän tulee tietysti lisätä, että myös lähes kaikki _muslimit_ pitävät Isisiä kauheana ja mitä inhottavimpana poppoona. Suomenkin muslimijohtajat ovat hyvin huolissaan Isiksen värväystoiminnasta, joka aina tehoaa muutamiin heikkopäisiin. Isis on pienenlainen, mutta hyvin organisoitu ja rahoitettu sekä raa'assa fanaattisuudessaan mitä pelottavin porukka, jota vastaan on vaikea käydä maasotaa yksinkertaisesti siksi, että kiihkeinä uskovaisina isisläiset eivät yleensä pelkää kuolemaa ja heidän ottamilleen vangeille käy erittäin karusti. Aseitaankin he osaavat käsitellä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tähän tulee tietysti lisätä, että myös lähes kaikki _muslimit_ pitävät Isisiä kauheana ja mitä inhottavimpana poppoona. Suomenkin muslimijohtajat ovat hyvin huolissaan Isiksen värväystoiminnasta, joka aina tehoaa muutamiin heikkopäisiin. Isis on pienenlainen, mutta hyvin organisoitu ja rahoitettu sekä raa'assa fanaattisuudessaan mitä pelottavin porukka, jota vastaan on vaikea käydä maasotaa yksinkertaisesti siksi, että kiihkeinä uskovaisina isisläiset eivät yleensä pelkää kuolemaa ja heidän ottamilleen vangeille käy erittäin karusti. Aseitaankin he osaavat käsitellä.

    Ei pidä reetukka paikkaansa. ISIS:läiset ovat muslimeita ja oikein paljon pitävät itsestään.

    ISIS pitää itseään ainoina oikeina muslimeina, johon tulisi liittyä kaikki maailman muslimit. Ns. rauhanomaiset muslimit eivät itseasiassa tee paljon mitään ISISksen torjumiseksi, vaikka ovat vielä valtava enemmistö. Eivät tee mitään koska tietävät, että ISIS vain soveltaa Koraanin käskyjä käytäntöön.

    Äänestä

  • reetukka.räyhää kirjoitti:

    Olettehan tekin kristittyjä, vaikka lähes kaikki muut kristityt pitävät teitä enemmän tai vähemmän vastenmielisinä.

    Äänestä

  • lisä.huom kirjoitti:

    Esimerkiksi kurdit ovat aiheuttaneet Isisille pahoja tappioita ja ovat taatusti muslimeja. Mutta kuten sanoin, Isistä vastaan on musliminkin vittumaista sotia kun vangiksi joutumista seuraa hyvin todennäköisesti kuolema joko raa'an vankeuden jälkeen tai ilman sitä.
    Pääsääntöisesti ne kyllä ovat sunni- ja shiiamuslimeja, jotka ovat pysäyttäneet Isisin sen nykyiselle alueelle. Toki myös kristityillä on asiassa osuutensa, ja varmasti ilmaiskujen tekijöistä löytyy ateistejakin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Olettehan tekin kristittyjä, vaikka lähes kaikki muut kristityt pitävät teitä enemmän tai vähemmän vastenmielisinä.

    Me emme olekaan muslimeita emmekä ISIS:läisiä.

    Äänestä

  • reetukka.räyhää kirjoitti:

    Me emme olekaan muslimeita emmekä ISIS:läisiä.

    Niinpä. Monet muslimitkin ovat paljon fiksumpia kuin te ja etenkin sinä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Esimerkiksi kurdit ovat aiheuttaneet Isisille pahoja tappioita ja ovat taatusti muslimeja. Mutta kuten sanoin, Isistä vastaan on musliminkin vittumaista sotia kun vangiksi joutumista seuraa hyvin todennäköisesti kuolema joko raa'an vankeuden jälkeen tai ilman sitä.
    Pääsääntöisesti ne kyllä ovat sunni- ja shiiamuslimeja, jotka ovat pysäyttäneet Isisin sen nykyiselle alueelle. Toki myös kristityillä on asiassa osuutensa, ja varmasti ilmaiskujen tekijöistä löytyy ateistejakin.

    Sunneja ja shiioja on ISIS:in riveissä. Teoriasi ei täsmää :D

    Jos ISIS:in kannattamien on fiksua niin olen todella miellelläni eifiksu.

    Äänestä

  • ei.täsmää kirjoitti:

    Sunneja ja shiioja on ISIS:in riveissä. Teoriasi ei täsmää :D

    Jos väität että Isisin riveissä on shiioja, todistapa. Isis vihaa erityisesti shiioja.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Esimerkiksi kurdit ovat aiheuttaneet Isisille pahoja tappioita ja ovat taatusti muslimeja. Mutta kuten sanoin, Isistä vastaan on musliminkin vittumaista sotia kun vangiksi joutumista seuraa hyvin todennäköisesti kuolema joko raa'an vankeuden jälkeen tai ilman sitä.
    Pääsääntöisesti ne kyllä ovat sunni- ja shiiamuslimeja, jotka ovat pysäyttäneet Isisin sen nykyiselle alueelle. Toki myös kristityillä on asiassa osuutensa, ja varmasti ilmaiskujen tekijöistä löytyy ateistejakin.

    "Esimerkiksi kurdit ovat aiheuttaneet Isisille pahoja tappioita ja ovat taatusti muslimeja."

    Kurdeilla on oma omituinen uskontonsa, joka ei ole lähelläkään islamia. Muslimien enemmistö ei taistele ISISstä vastaan, koska tiedostavat, että ISIS vain soveltaa Koraania käytäntöön oikeaoppisesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ymmärtääkseni moni tekee avustustyötä myös kristittyjen pakolaisten kanssa. Tilanteesta löytyy joitakin uutisia ja tässä yksi ajatus, miten näitä kristittyjä orpolapsia voi auttaa myös tällä suomessa:

    ”…lentoyhtiö Iberia on mukana auttamassa, lennättämällä lapsia ilmaiseksi Turkista Espanjaan.”
    ”Perille päästyä lapsista ovat huolehtineet katoliset ja protestanttiset seurakunnat, jotka etsivät heille adoptioperheitä…”
    http://www.kdlehti.fi/2014/12/18/syyrian-ja-irakin-kristityt-orvot-jaavat-yksin/

    Joten, onko AA-kerho jo valmis toimimaan?

    Äänestä

  • ana.lyysiä kirjoitti:

    "Esimerkiksi kurdit ovat aiheuttaneet Isisille pahoja tappioita ja ovat taatusti muslimeja."

    Kurdeilla on oma omituinen uskontonsa, joka ei ole lähelläkään islamia. Muslimien enemmistö ei taistele ISISstä vastaan, koska tiedostavat, että ISIS vain soveltaa Koraania käytäntöön oikeaoppisesti.

    Korjataan sen verran, että pienellä osalla kurdeja todellakin on muu uskonto kuin islam. Suuri enemmistö on sunnimuslimeja ja osa on shiialaisia. Isistä rökittävät kurdit ovat pääasiassa sunneja.
    Taidat luulla että valeet muuttuvat tosiksi niitä jankuttamalla? Ei niinkään harvinaista näissä nettiympyröissä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Jos väität että Isisin riveissä on shiioja, todistapa. Isis vihaa erityisesti shiioja.

    Ja shiialainen Iran vihaa Isistä.

    Äänestä

Suomalaisena, lähes perustaviksena, niin tekeekin mieli kysyä, että tuleeko pattereihin lämpöä vasta kellojen siirron myötä, elikkäs onko sormet saman demokratianapin takana? Lähestyvä talvi huolettaa turvapaikanhakijoita:
"Miksi patterit eivät ole päällä?"

Äänestä

Kihniössäkin on oivallettu oleellisin: pakolaisten käännytystyö. Sen tosin toivoisi tapahtuvan jo Torniossa :D.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

raunielisa kirjoitti:

Pakolaiskysymys on haastava paikka. Oli sitten mitä mieltä tahansa pakolaisuuden syistä, niin tosiasia on se, että he ovat olemassa. Surffailin netissä ja löysin kansanlähetysseuran sivustoja. Vaikka en ehkä joka asiassa ole näiden järjestöjen sanomasta samaa mieltä, niin nämä olivat positiivisia yllätyksiä. Kai se johtuu siitä, että täällä on ollut niin ikävän negatiivista kirjoittelua.

Kansanlähetyksen Lähi-idän aluekoordinaattorina ja lähetyslinjan linjavastaavana työskentelevä Elo kertoo näin:

”Voit kohdata pakolaisen kuin kenet tahansa ihmisen…”
”Jos lähimmäiselläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa. Tai jos hän on alaston, vaateta hänet. Kohtelias tervehtiminen ja kuulumisten kyseleminen kuuluvat aitoon kohtaamiseen.”
”Sellainen evankeliointi, jossa ihmisen kohtaaminen ulkoistetaan traktaattiin, ei ole oikeata ihmisen kohtaamista.”

Hän ”toivookin, että kristityt voisivat osoittaa uskoaan arjen teoissaan. Hyvä lähestymistapa on esimerkiksi ehdottaa keskustelun päätteeksi rukousta, joka päätetään ”Jeesuksen nimessä.” ”.
http://suuressamukana.fi/kohtaa-pakolainen-ihmisena/

Ei lainkaan hassumpi tapa tehdä työtä pakolaisten tai turvapaikanhakijoiden kanssa – ihan siellä omassa arjessa. Eikä tässäkään ole mitään vikaa:

”Parhaimmillaan voimme auttaa maahanmuuttajien sopeutumista ja ehkäistä radikalisoitumista, työntekijämme kertovat.”

”Olipa avuntarvitsijoita satoja, tuhansia tai miljoonia Kristuksen rakkaus antaa kristityille syyn palvella.”
” Jeesus kuoli ristillä koko ihmiskunnan puolesta. Hänelle jokainen ihminen on yhtä arvokas. Sen vuoksi tämä työ ei ole turhaa.”
http://suuressamukana.fi/tag/maahanmuuttajat/

Mutta jokainen voi tehdä sen pienen osansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu