Jauheliha syötävää viimeisen pvm jälkeen?

Eli jos paistan jauhelihaa sen viimeisenä käyttöpäivämääränä ja laitan syömättä jääneet lihat jääkaappiin, voiko syödä vielä 2-3 seuraavana päivänäkin?
11101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olet tätä aikaisemminkin kysynyt, mutta vastaus on edelleen, että viimeinen tarkoittaa viimeistä. Eli et voi uudistaa jauhelihaasi paistamalla, eikä paistaminen ole muuta kuin viimeinen voitelu pilaantuneelle eläinvainajan osalle.

Äänestä
  • Kyllä ollaan täälläkin syöty viimeisin käyttöönotto päivän jälkeen eikä ole kukaan perheessä mitään vaivoja saanut koskaan.

    Äänestä

Eipä ole vielä tähän mennessä koskaan tullut mitään vaivaa siitä, jos syö sitä viimeisenä käyttöpäivänä paistettua jauhelihaa vielä pari-kolme päivää sen jälkeenkin.

Äänestä

Se laitetaan pakkaseen kun on ostettu punasella lapulla ja syödään sitten kun on tarvetta, suoraan pakkasesta pannulle ja siitä suihin

Äänestä

Pari päivää säilyy kylmässä , avaamaton paketti päiväyksen jälkeenkin , paistettuna ei liene eroa minkä ikäinen jauhis erä on raakana ollut ?Eli kyllä säilyy 3 päivää .

Äänestä

Ei niitä tarvitse edes ruskistaa. Tänään tein eilispäivän jauhelihasta pyörykät tomaattikastikkeeseen. Siis keitän itse tomaatimurskasta-pyreestä-sipulista-valkosipulista-mausteista kastikkeen ja siihen lihapullat kypsymään uuniin, ei kaipaa ruskistusta.
Ihan huoletta voi syödä.
Aistinvarainen arvio sanoo, onko vielä käyttökelpoista.

Äänestä
  • Usein noi haisee syömäkelvottomilta, vaikka olisi vielä pari päivää käyttöaikaa jäljellä. Siis suoraan kaupasta roudattuna ja käyttöönotettuna, joten ei ainakaan omaa jääkaappia voi syyttää.

    Ainakin puolet pitäisi ottaa ilmoitetusta säilymisajasta pois.

    Mutta kaiken paras olisi, jos kauppiaat alkaisivat uudelleen jauhamaan itse jauhelihansa asiakkaan osoittamasta lihakappaleesta. Ennen vanhaan olisi pystynyt tekemään jopa tartar-pihvin naudan jauhelihasta, jos kuka nyt raakaa lihaa haluaisi yleensäkään syödä.

    Äänestä

  • Meillä K-kaupasta sai ennen vaan ei enää.
    Syitä:
    Et osaa arvoida menekkiä, lihat käytössä vain yhden päivän
    Lihatiski sitoo yhden työntekijän
    Raaka-aineet kallimpia, kuten sitten myös tuote
    Hygienia: nostelet lihoja asiakkaille näytille useaan otteeseen
    Siivousfirma ei huolehtinut jauhamiskoneen terien hygieniasta (ajan puute)
    se on aika tarkkaan desifioitava kerran päivään

    Joten valmiiksi suojakaasuun pakattu on se mitä saadaan. Ja en kyllä itse huomannut suurta makueroa vaikkapa jauhelihapihveissä. Hinnassa kylläkin.

    Parasta itse jauhettua olen saanut suoraan karjatilalta, sietä vaan sitten ostetaan min 5 kg, eivät vaivaudu jauhamaan 400g annoksina.

    Äänestä

Joo kyllä teollisuuden jauhamat jauhikset muovipaketeissaan , ovat varmaan 1000 kertaa hygienisempiä , kuin nuo kaupassa itse jauhetut, ei pääse lihaukot tekeen tahallisia tai vahinko kepposia
-naudan paistijauhikseen puolet possunpaistia ja verta väriksi.
-Vanhat karjalanpaistit sika-nautajauhikseen.
-muuten vaan vissyä joukkoon parantamaan katetta.
-ym. ym. juurikin kauppiaan katteiden vuoksi.

Äänestä
  • Kirjoitin: "asiakkaan osoittamasta lihakappaleesta"

    Asiakkaan pitää silloin itse toivoa veret ja vissyt mukaan, jos haluaa niin tehtävän.

    Teollisuuteen en usko pätkän vertaa. Syynä juuri ylipitkät säilymisajat lisäksi yleinen suurissa laitoksissa vallalla oleva hällä väliä -meininki. Massan sekaan päätyy työntekijän räkää ja sylkeä, teriä ei pestä koskaan ja mitä vaan isojen työnantajien ongelmia. Pahimmillaan paketista saattaa löytyä koneiden osiakin.

    Määrällä ei saada koskaan korvattua laatua.

    Äänestä

Jos paistoit jauhelihan nin ihan syötävää se on pari päivää jääkaapissa olon jälkeenkin - pakkasessa se olisi syötävää muutaman kuukauden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusavutonnuori1254676 kirjoitti:

Eli jos paistan jauhelihaa sen viimeisenä käyttöpäivämääränä ja laitan syömättä jääneet lihat jääkaappiin, voiko syödä vielä 2-3 seuraavana päivänäkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu