Epäisänmaallinen veroparatiisiammattilainen Anne Berner on myymässä Suomen kansallisomaisuutta ulkomaisille miljardööreille. Lue tästä ja herää unesta:
hyvä, jos edes joku ajaa Inkoon raidepussia, pysyy hirvilaumat ja sudet aisoissa.
0Äänestä
Voi_talikynttilät
Ai? Ja kansallisomaisuudella ei ole mitään väliä sen rinnalla. No sitten senkun kannatetaan tätä isänmaan parturia, jonka mielestä kansalaisten rahoilla ei ole kotimaata.
0Äänestä
viiluttaa
Berner on ollut hyvin vähän aikaa Suomen kansalainen. Pari vuotta sitten oli Sveitsin kansalainen. (Samoihin aikoihin kun oli veroparatiisiyhtiön hallituksen toimiva jäsen) Että sellaista isänmaallisuutta. Mutta onhan Juhan kaveri!
0Äänestä
Tuota_noin
Voisiko tuossa olla yksi syy ministeripestiin?
0Äänestä
kujiasaa
SDP- ja vasuritrollit kirjoittaa bulshittiä. Ei Berner ole myymässä mitään kansallisomaisuutta. Ei olla myymässä VR:ää kenellekään. Y-juna on tarkoitus korvata yksityisen yhtiön hoitamalla junalla, kun VR ei itse halua ajaa. Kilpailun avaaminen on hyvä asia. Vertaa, mitä on saavutettu televietinnässä, kun siellä ei ole vain Posti-Tele -operaattoria. Miten Lidl on saanut ruoan hinnat laskemaan, kun osuuskauppa ja K-linja ovat joutuneet kilpailun pyörteeseen. Miten bussiliikenteessä Onnibussin myötä hinnat ovat laskeneet ja palvelu parantunut. Kilpailu on hyvästä. Siitä hyötyvät kaikki. Ei ole vielä valmista. Antakaa hallitukselle ja Bernerille työrauha. SDP ja Vasurit lopettakaa sabotointi! Sertifikaatin mukaan Suomi on vapaa maa yrittää. Jarruttajat ampuvat omaan nilkkaan.
0Äänestä
tulePutinjatapa
Joo, ostetaan taas Saksasta ilmaa ja poltellaan valtion omaisuutta, omiin taskuihin kähmien kaiken, jonka silmä saadaan välttämään näkemästä.
0Äänestä
Junalippu
Kaivatte vähän kuvetta ( verotulot ) niin kyllä ne junat alkaa taas pysähdellä teilläkin päin. Myykää vaikka toinen auto pois. Ja käyttäkää sitä junaa NYT ! Juttu iltapäivälehdessä eilen. Sama tilanne on Nurmes-Joensuu välillä, taajamajuna törmäsi ikävin seurauksin ihmiseen Nurmeksen etelä-puolella. Matka katkesi ja ainoa matkustaja pääsi jatkamaan matkaansa taksilla. Eli matkustajia 1 kpl. Sellaista...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hyvä, jos edes joku ajaa Inkoon raidepussia, pysyy hirvilaumat ja sudet aisoissa.
Ai? Ja kansallisomaisuudella ei ole mitään väliä sen rinnalla. No sitten senkun kannatetaan tätä isänmaan parturia, jonka mielestä kansalaisten rahoilla ei ole kotimaata.
Berner on ollut hyvin vähän aikaa Suomen kansalainen. Pari vuotta sitten oli Sveitsin kansalainen. (Samoihin aikoihin kun oli veroparatiisiyhtiön hallituksen toimiva jäsen)
Että sellaista isänmaallisuutta. Mutta onhan Juhan kaveri!
Voisiko tuossa olla yksi syy ministeripestiin?
SDP- ja vasuritrollit kirjoittaa bulshittiä. Ei Berner ole myymässä mitään kansallisomaisuutta. Ei olla myymässä VR:ää kenellekään. Y-juna on tarkoitus korvata yksityisen yhtiön hoitamalla junalla, kun VR ei itse halua ajaa. Kilpailun avaaminen on hyvä asia. Vertaa, mitä on saavutettu televietinnässä, kun siellä ei ole vain Posti-Tele -operaattoria. Miten Lidl on saanut ruoan hinnat laskemaan, kun osuuskauppa ja K-linja ovat joutuneet kilpailun pyörteeseen. Miten bussiliikenteessä Onnibussin myötä hinnat ovat laskeneet ja palvelu parantunut. Kilpailu on hyvästä. Siitä hyötyvät kaikki. Ei ole vielä valmista. Antakaa hallitukselle ja Bernerille työrauha. SDP ja Vasurit lopettakaa sabotointi! Sertifikaatin mukaan Suomi on vapaa maa yrittää. Jarruttajat ampuvat omaan nilkkaan.
Joo, ostetaan taas Saksasta ilmaa ja poltellaan valtion omaisuutta, omiin taskuihin kähmien kaiken, jonka silmä saadaan välttämään näkemästä.
Kaivatte vähän kuvetta ( verotulot ) niin kyllä ne junat alkaa taas pysähdellä teilläkin päin. Myykää vaikka toinen auto pois.
Ja käyttäkää sitä junaa NYT !
Juttu iltapäivälehdessä eilen. Sama tilanne on Nurmes-Joensuu välillä, taajamajuna törmäsi ikävin seurauksin ihmiseen Nurmeksen etelä-puolella. Matka katkesi ja ainoa matkustaja pääsi jatkamaan matkaansa taksilla.
Eli matkustajia 1 kpl.
Sellaista...