toy ja kääpiövillakoiran erot keskikokoiseen?

olen tosissaan innostunut nyt villakoirasta, vaikka hankinta ei olekaan vielä lähimaillakaan. kääpiökoiraa olen miettinyt hankkivani vaikka kokemusta on vaan isoista koirista oikeestaan, pikkukoira kun on kätevämpi kerrostaloon, matkustamiseen ja tietysti ruokintakin halvempaa vaikka ruokkisi laadukkaalla ruualla.
villakoirista on kokemusta keskikokoisen kohdalla, mutta kuinka toy ja kääpiömuunnokset eroaa toisistaan ja keskikokoisesta? onko siis luonteessa eroja, kun jotkut sanoo että pienemmät olisi ärhäkämpiä, herkkähaukkuisempia ja arkoja näykkijöitä, kun taas toiset sanoo että aivan samanlaisia kun mikä muukin koira kun oikein sosiaalistaa ja kouluttaa.
ja mitenkäs näiden metsästysvietti? sitäkin tuntuu joidenkin villiksillä olevan ja joidenkin ei ole..? onko siinä asiassa joitain eroja eri kokoisilla?
kaikkea muutakin voi kertoa elämästä pikkuvilliksien kanssa, lähinnä sellasia käytännönasioita joita ei netissä välttämättä tajua kun tietoa etsiskelee :)
1295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minun kääpiövillikseni on hyvin nirso,ei oikein innostu leikeistä mutta sitäkin enempi haluaa hellyyttä ja rapsutuksia on hyvin utelias :3 Ei ole koskaan räksyttänyt tai näykkinyt paitsi hyvin kipeänä ollessaan.Inhoaa sadepäiviä ja nautiskelee lämpimästä.Saa hepuleita innostuessaan ja innostuukin helposti kaikesta kivasta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heippa888 kirjoitti:

olen tosissaan innostunut nyt villakoirasta, vaikka hankinta ei olekaan vielä lähimaillakaan. kääpiökoiraa olen miettinyt hankkivani vaikka kokemusta on vaan isoista koirista oikeestaan, pikkukoira kun on kätevämpi kerrostaloon, matkustamiseen ja tietysti ruokintakin halvempaa vaikka ruokkisi laadukkaalla ruualla.
villakoirista on kokemusta keskikokoisen kohdalla, mutta kuinka toy ja kääpiömuunnokset eroaa toisistaan ja keskikokoisesta? onko siis luonteessa eroja, kun jotkut sanoo että pienemmät olisi ärhäkämpiä, herkkähaukkuisempia ja arkoja näykkijöitä, kun taas toiset sanoo että aivan samanlaisia kun mikä muukin koira kun oikein sosiaalistaa ja kouluttaa.
ja mitenkäs näiden metsästysvietti? sitäkin tuntuu joidenkin villiksillä olevan ja joidenkin ei ole..? onko siinä asiassa joitain eroja eri kokoisilla?
kaikkea muutakin voi kertoa elämästä pikkuvilliksien kanssa, lähinnä sellasia käytännönasioita joita ei netissä välttämättä tajua kun tietoa etsiskelee :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu