Ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? - Rom.6:4
Tiedättekö, minkä tähden ja mitä varten olette kastetut ja mitä merkitsee se, että olette niin veteen upotetut, että se kävi teidän ylitsenne?
Näin ette siis ole ainoastaan siinä syntien anteeksiantamuksen kautta tulleet pestyiksi ja puhdistetuiksi sielun puolesta, vaan siinä on myöskin teidän lihanne ja verenne tuomittu ja luovutettu kuolemaan: sen pitää tuleman kerrassaan upotetuksi, että teidän mainen elämänne tästä lähtien olisi synnin alituista kuolemista.
Onhan kasteemme ensimmäiseksi ja viimeiseksi vain armon kautta tapahtuvaa surmaamista ja armollista surmaamista, jolla teissä olevaa syntiä upotetaan, että te pysyisitte armon alla ettekä synnin kautta menehtyisi Jumalan vihan kouriin.
Kasteeseen alistuessasi sinä siis antaudut rakkaan Jumalasi armolliseen upottamiseen ja laupiaaseen kuolettamiseen.
Sinä sanot: Upota ja surmaa minut, rakas Herra, sillä tästedes minä mielelläni tahdon Poikasi kanssa olla kuollut synnille, että minä hänen kanssansa myös eläisin armon kautta.
- Luther, Hengellinen virvoittaja, s. 367
Lutter puhuu upotuskasteesta..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.