Ministeri Anne Berner veroparatiisissa johtotehtä

Ministeri Berner mukana veroparatiisiyhtiössä johtotehtävissä!

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on ollut pitkään hallituksen jäsen luxemburgilaisessa yhtiössä.

Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.
2128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä johtaa Anne Berlusconin eroon. Samalla se vauhdittaa Juha Sipilän poliittista katastrofia, koska juuri hän henkilökohtaisella puuttumisellaan nosti miljonääri Berlusconin ministeriksi ohi monien sellaisten keskustalaisten pitkän linjan poliitikkojen, joilla on arvostusta yli puoluerajojen.

Äänestä

Tälläiset järjestelyt ovat osavastaus vaikeuksiimme. Suomalaiset yritykset eivät maksa veroja suomeen vaan voitot ohjataan konserninsisäisinä veivauksina erityisesti konserninsisäisten lainojen korkoina veroparatiiseihin, josta ne valuvat sitten hämäräreittejä omistajien taskuun. Veronmaksu on nykyään vain köyhiä ja palkansaajia varten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VEROTTOMIA_säätiöitä kirjoitti:

Ministeri Berner mukana veroparatiisiyhtiössä johtotehtävissä!

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on ollut pitkään hallituksen jäsen luxemburgilaisessa yhtiössä.

Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu