TIEDOTE: katsaus kuluvaan vuoteen.*

*Tätä emme vertaa toimintasuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin.

Jäsenmäärä on edelleen laskussa. Trafin virkamiehet ovat ottaneet liiton mukaan työhönsä, tosin liitto ei siihen oikein kannanottoja enempää osallistua koska se ei tuota vastikkeetonta ja varmaa rahaa.

Painopiste toiminnassa on tekemisen sijaan strategian kirjoittamisessa edellisten vuosien tapaan. Sääntömääräinen kokous pidetään syksyllä jossa puuhastelua voi kommentoida jos ilkeää. Toiminnan alasajossa on vuorossa yksi liiton Lehti. Opiston osalta katsotaan eteenpäin kun taakse ei kehtaa. Toiveikkaasti.

Verkkareita on muutama teetetty ja teetetään lisää kunhan kiireiltä keritään. Muiden tekemisiä on useamman kerran kommentoitu ja ollaan painettu tykkää nappia sille pelasta malmi jutulle.

Lahjaksi saatu nettisivusto on ajettu läpi google translaattorin ja hyvää tuppaa tulemaan, sanoi yksi saksalainen. Työryhmiä on perustettu suunnittelemaan sitä ja tätä. Jäsenistön panosta odotetaan jotta suunnitelmille saataisiin aikaan tavoitetiloja joihin tähdätä. Paperilla tai virtuaalisesti.

2016 toimintasuunnitelma on puoliksi tehty. Rahat on, vain toiminnan osuus puuttuu, pl. strategiatyö joka jatkuu.

Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuteen ovat puhdasta sattumaa, samoin kuin niiden mahdollinen puute.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


parodia kirjoitti:

*Tätä emme vertaa toimintasuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin.

Jäsenmäärä on edelleen laskussa. Trafin virkamiehet ovat ottaneet liiton mukaan työhönsä, tosin liitto ei siihen oikein kannanottoja enempää osallistua koska se ei tuota vastikkeetonta ja varmaa rahaa.

Painopiste toiminnassa on tekemisen sijaan strategian kirjoittamisessa edellisten vuosien tapaan. Sääntömääräinen kokous pidetään syksyllä jossa puuhastelua voi kommentoida jos ilkeää. Toiminnan alasajossa on vuorossa yksi liiton Lehti. Opiston osalta katsotaan eteenpäin kun taakse ei kehtaa. Toiveikkaasti.

Verkkareita on muutama teetetty ja teetetään lisää kunhan kiireiltä keritään. Muiden tekemisiä on useamman kerran kommentoitu ja ollaan painettu tykkää nappia sille pelasta malmi jutulle.

Lahjaksi saatu nettisivusto on ajettu läpi google translaattorin ja hyvää tuppaa tulemaan, sanoi yksi saksalainen. Työryhmiä on perustettu suunnittelemaan sitä ja tätä. Jäsenistön panosta odotetaan jotta suunnitelmille saataisiin aikaan tavoitetiloja joihin tähdätä. Paperilla tai virtuaalisesti.

2016 toimintasuunnitelma on puoliksi tehty. Rahat on, vain toiminnan osuus puuttuu, pl. strategiatyö joka jatkuu.

Kaikki mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuteen ovat puhdasta sattumaa, samoin kuin niiden mahdollinen puute.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu