Mulla on ollut käytössä Revitalash nyt n. 3kk. Ensimmäiset 2kk käytin säännöllisesti kerran päivässä ja sen jälkeen silloin tällöin. Ripset ovat kasvaneet ja tuuhentuneet hurjasti mutta nyt kuitenkin toivon että en ikinä olisi sitä kuitenkaan alkanut käyttämään.
En tiedä olenko käyttänyt seerumia kuitenkin jotenkin väärin vaikka täsmälleen ohjeiden mukaan olen sitä mielestäni käyttänyt mutta käytön myötä
mm. silmiä ympäröivä iho on tummunut huomattavasti kuin ennen seerumin käyttöä, myös silmäni ovat jotenkin entistä herkemmät ja pelkään että silmiini on tulossa jokin vakavampikin ongelma.
Kun vertaan kuvia ennen jälkeen niin ennen ilme oli kirkas mutta nykyään ilme näyttää väsyneeltä ja "tunkkaiselta" tummunneen ihon takia.
Onko seerumin aiheuttama ihon tummuus lopullista vai hälveneeköhän se ajan myötä jos ja kun lopetan seerumin käytön?!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla tuli kans. Lopetin käytön heti ku huomasin asian.ehkä kuukauden käytin tai alle. Ja verisuonet tuli näkyviin yläluomessa ja vähän tummaa ihoa.. haalistuu ajan kanssa mutta ei kokonaan... mulla mennyt noin vuosi nyt. Älä käytä sitä ainetta!!!
Kiva kuulla etten ole ainut. En tosiaankaan käytä enään.
Mutta toisaalta sääli heittää jäljelle jäänyt seerumi pois kun on se kuitenkin tosi hintavaa. :/
Ripsiseerumien aiheuttama silmien ja ympärysten tummuminen johtuu prostaglandiinista jota käytetää glaukoomaan silmänpainetautiin ja jotkut ripsiseerumit sisältää sitä tai sen johdannaisia