Paavi kiittelee homomyönteistä lastenkirjaa

Maailmalta kuuluu taas kummia, kun "Paavi Fransiscus kiittelee Italiassa äläkän aiheuttanutta homomyönteistä lastenkirjaa humaanien arvojen levittämisestä
Italialainen lastenkirja, jossa esitellään sateenkaariperheitä, kiellettiin Venetsiassa. Kielto ei estänyt Paavi Fransiscusta antamasta siunaustaan kirjalle.
Kirjassa käsitellään eläinhahmojen kautta myös homo- ja lesbopariskuntien adoptiota.
Vatikaani ei edelleenkään hyväksy homoja, mutta paavi halusi välittää Pardille terveiset ja kiittää kirjailijaa ihmisläheisten, kristillisten arvojen levittämistä."
Tämä taitaa palsta aa-fanien mielestä täyttää jo homotuksen kriteerit. Rohkea veto tuolta paavilta, joka varmasti tiesi, että katoliset konservatiivit eivät tykkää hänen kannanotostaan. Paavi taitaakin olla edistyksellisempi kuin meidän Mäkinen ;-)
http://yle.fi/ylex/uutiset/paavi_fransiscus_kiittelee_italiassa_alakan_aiheuttanutta_homomyonteista_lastenkirjaa_humaanien_arvojen_levittamisesta/3-8265559
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eihän tässä muuta ole tapahtunut kuin että tuleva porttokirkko valmistelee omaa tuomiotaan.

Äänestä
  • Pitikin juuri sanomani, että Paavihan on antikristus joten totta kai hän nuolee homottajia, mutta Räyhis ehti ensin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Pitikin juuri sanomani, että Paavihan on antikristus joten totta kai hän nuolee homottajia, mutta Räyhis ehti ensin.

    Jumalan lasten viisaista neitsyistä koostuva Jeesuksen morsiussrk. valmistautuu kohtaamaan Rakkaansa, samoin saatanan " morsiamet ", vai miksi heitä kutsuisikaan, valmistautuvat samanaikaisesti toimimaan monin, monin eri tavoin Jumalan tahtoa vastaan ponnistellen vaivaa säästämättä. Löytyy laaja eksytyksen repertuaari, joista monissa on apaljon ihmisiä saalisverkoissa kiinni, evankeliumia julistamalla voimme vielä heitä vapauttaakin eksytysten eri ansoista: new agesta, islamista, buddhalaisuudesta, ateismista, lista on pitkä, olkoon lepo kuitenkin kasvavaa Jumalan lapsen sydämessä kun ahdistus alkaa, tosi koettelu alkaa.

    Muista Jumalan lapsi. Jumala sinun Isäsi, tietää ajatuksesi ja voit ajatuksissasi rukoilla Hänelle. Itselläni on juuri flunssa ja yskittää puhuminen, lohdutaa kun Herra tietää ajatusrukoukseni. Porttokirkkoja on siellä, täällä, tuoll, monella upottavalla valheen suolla.

    Äänestä

  • Olen ollut käsityksessä, että Paavi on Jumalan sijainen maan päällä. Onko joku muuttanut tämän?

    Ja silti; katolilalainen valtio oli ensimmäinen, joka hyväksyi lailla homojen avioliitot: Alankomaat. Olin siellä aikoinaan kirkossa; Mariaa piti rukoilla runsaasti.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Olen ollut käsityksessä, että Paavi on Jumalan sijainen maan päällä. Onko joku muuttanut tämän?

    Ja silti; katolilalainen valtio oli ensimmäinen, joka hyväksyi lailla homojen avioliitot: Alankomaat. Olin siellä aikoinaan kirkossa; Mariaa piti rukoilla runsaasti.

    Tarkkaan ottaen Papa taitaa olla Jeesuksen sijainen. Viitannee siihen että Jeesuksella oli tuo lihallinen vaiheensa.
    Hollantilaisista reilu neljännes on katolilaisia ja katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin uskontokunta, mutta onko Hollanti varsinaisesti katolilainen maa, se on vähän makuasia.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tarkkaan ottaen Papa taitaa olla Jeesuksen sijainen. Viitannee siihen että Jeesuksella oli tuo lihallinen vaiheensa.
    Hollantilaisista reilu neljännes on katolilaisia ja katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin uskontokunta, mutta onko Hollanti varsinaisesti katolilainen maa, se on vähän makuasia.

    Hollanti valtiona seuraa Saatanaa. Se on eutanasian edelläkävijä maiden joukossa.

    Pahaan mieleen Hollanti tarjoaa kansalle turrutukseksi hasista ja psykedeelisiä sieniä. Kun ne eivät auta, saapuu tohtori nembutaliannoksen kanssa eutanasoimaan kärsivän.

    Katolilaiset kristityt Hollannissa itkevät sydänvertaan, kun käskijä hakkaa sauvallaan valhetta ja murhaa heidän keskellään.

    Auta, Jumala! Varjele Suomen kansaa näiltä kammotuksilta!

    Äänestä

  • uskovainen_ kirjoitti:

    Ihmeen hyvinvoiva maa Hollanti silti on, vaikka denialisti näkee siellä silkkaa kammotusta. Ja kaikista maailman kansoista juuri heille on tipautettu taivaasta fantastinen Dafne Schippers, jollaisesta urheilijasta Suomen väreihin syntyneenä antaisin vasemman kivekseni! ...Ehkä.

    Äänestä

  • uskovainen_ kirjoitti:

    Hollanti valtiona seuraa Saatanaa. Se on eutanasian edelläkävijä maiden joukossa.

    Pahaan mieleen Hollanti tarjoaa kansalle turrutukseksi hasista ja psykedeelisiä sieniä. Kun ne eivät auta, saapuu tohtori nembutaliannoksen kanssa eutanasoimaan kärsivän.

    Katolilaiset kristityt Hollannissa itkevät sydänvertaan, kun käskijä hakkaa sauvallaan valhetta ja murhaa heidän keskellään.

    Auta, Jumala! Varjele Suomen kansaa näiltä kammotuksilta!

    Huumeita on maailmassa kaikkialla, myös Suomessa. Siitä ei kai enää pääse eroon.

    Itse kannatan eutanasiaa, jos omalle kohdalle kävisi niin. että ei olisi enää muuta kuin maata letkuissa. Autettu kuolema voisi olla hyvä asia monelle.

    Eli näitä "kammotuksia" on jo Suomessakin, ja voi se eutanasiakin tulla mahdollisti joskus. Riippuu siitä miten ihmiset asiaan suhtautuvat ja lait muotoutuvat. Kaikkihan tuo on täysin vapaaehtoista; ei kenenkään ole pakko mennä edes homoavioliittoon.

    Hollannissa tosiaan 27 % on katolisia, mutta 46 % ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Mulle sattui kai sellainen tuuri aikoinaan, että siinä perheessä olivat katolisia¨, ja tulin luulleeksi, että se on hollantilaisten uskonto. Mutta aina sitä oppii uutta.

    Äänestä

  • uskovainen_ kirjoitti:

    Hollanti valtiona seuraa Saatanaa. Se on eutanasian edelläkävijä maiden joukossa.

    Pahaan mieleen Hollanti tarjoaa kansalle turrutukseksi hasista ja psykedeelisiä sieniä. Kun ne eivät auta, saapuu tohtori nembutaliannoksen kanssa eutanasoimaan kärsivän.

    Katolilaiset kristityt Hollannissa itkevät sydänvertaan, kun käskijä hakkaa sauvallaan valhetta ja murhaa heidän keskellään.

    Auta, Jumala! Varjele Suomen kansaa näiltä kammotuksilta!

    Miten jotain valtiota voi pitää pahana tai hyvänä? Se kuulostaa jollain tapaa naiivilta. Ihan kuin Valtio olisi persoona?

    Äänestä

Joka tapauksessa erään profetian mukaan ihmiskunnan viimeinen paavi on kyseessä, joka on itse sanonut kuolevansa 2-3v sisällä. Olikohohan kesällä 2014? Eli eläisi sen mukaan itse enää 1-2v.

Äänestä
  • Erään profetian mukaan... hitsi kuinka vakuuttavaa. Pakkohan tuo kaikki on uskoa. :D

    Äänestä

  • Tätini kuoli lauantaina eikä isäni osannut sanoa kuoliko uskossa Jeesukseen. Totesi vaan että toivottavasti saa hyvän osan. Kuolinsyykään ei ole ielä tiedossani vaikka sairaalassa kuoli.

    Niin, mitä tähän voisi sanoa kuin että Jeesuksen avulla se onnistuu, ainoastaan- sanaa en tainnut käyttää, vastatessani maalliselle isälleni.

    Menikös se niin että ......... niin no joo.....huumoria yritin kirjoittaa, mutta en kykene. Kerroin Hänelle uskovani Jeesukseen viimeksi tavatessamme ja millaista on Pyhän Hengen kosketus.En tiedä sainko sanomaani perille, ainakin sain asiani sanottua. Sukulaisten reagointi uskoontulooni on järkyttänyt minua. Elämäni paras uutinen saa aikaan outoja kommentteja: " Ai säkin olet nyt yksi niistä." -Tätini ( eräs toinen täti )

    Älä koko ajan jauha sitä samaa asiaa ( kun kerron tulleeni elävään uskoon neljännettä tai viidennettä kertaa ja kerron innostuneena Jeesksesta )

    Nyt tiedän ettei maailma iloitse kanssani Jeesuksesta, se suuttuu mulle kun iloitsen Jeesuksesta ja puheeni käy raskaaksi kuultavaksi.

    Äänestä

  • Liikettä kirjoitti:

    Tätini kuoli lauantaina eikä isäni osannut sanoa kuoliko uskossa Jeesukseen. Totesi vaan että toivottavasti saa hyvän osan. Kuolinsyykään ei ole ielä tiedossani vaikka sairaalassa kuoli.

    Niin, mitä tähän voisi sanoa kuin että Jeesuksen avulla se onnistuu, ainoastaan- sanaa en tainnut käyttää, vastatessani maalliselle isälleni.

    Menikös se niin että ......... niin no joo.....huumoria yritin kirjoittaa, mutta en kykene. Kerroin Hänelle uskovani Jeesukseen viimeksi tavatessamme ja millaista on Pyhän Hengen kosketus.En tiedä sainko sanomaani perille, ainakin sain asiani sanottua. Sukulaisten reagointi uskoontulooni on järkyttänyt minua. Elämäni paras uutinen saa aikaan outoja kommentteja: " Ai säkin olet nyt yksi niistä." -Tätini ( eräs toinen täti )

    Älä koko ajan jauha sitä samaa asiaa ( kun kerron tulleeni elävään uskoon neljännettä tai viidennettä kertaa ja kerron innostuneena Jeesksesta )

    Nyt tiedän ettei maailma iloitse kanssani Jeesuksesta, se suuttuu mulle kun iloitsen Jeesuksesta ja puheeni käy raskaaksi kuultavaksi.

    Tarkoitatko, että kerrot neljännettä tai viidennettä kertaa sen, että olet tullut elävään uskoon, vai että kerrot, että olet neljännettä tai viidennettä kertaa tullut elävään uskoon?

    Äänestä

  • Moni Jeesukseen uskova joutuu kohtamaan ymmärtämättömyyttä, paheksuntaa uskonsa tähden, tai jopa vihaa. Se on meidän osamme täällä maailmassa. Maksakaamme aina paha hyvällä ja siunatkaamme niitä, jotka meitä kiroavat.

    Äänestä

  • sanajärjestys kirjoitti:

    Tarkoitatko, että kerrot neljännettä tai viidennettä kertaa sen, että olet tullut elävään uskoon, vai että kerrot, että olet neljännettä tai viidennettä kertaa tullut elävään uskoon?

    Uskoontuloni alussa kerroin asiaa tietenkin innoissani äidilleni, ennenkaikkea Pyhällä Hengellä täyttymisestäni. Ensimmäisen kerran huomasin hänessä tylyyttä minua kohtaan aiheetta. Muita elämäni asioita olen saanut kertoa hänelle vapaasti eikä ole niihin sanonut että älä jatkuvasti puhu jostakin uudesta jutusta, josta olen hänelle kertonut, ja millaisia ajatuksia, tunteita se minuss aherättää. Se järkytti minua, ja ikäänkuin jonkinlainen yhteys katkesi siinä äitini kanssa. En osaa oikein sanoa mikä yhteys, siksi snaon " ikään kuin ", vaikka se tapahtui ihan oikeastikin.

    Emme ole enää samalla aaltopituudella vaan viritäytyneet eri aaltopituuksille. Olen kertonut hänelle profetioista kuitenkin, joten hän tietää että Damaskoksen tuhon tulevan, Venäjän hyökkäävän Israeliin ja monia muita asioita, jotka tulevaisuudessa tapahtuvat. KENTIES HÄN TAJUAA KUN KUULEE UUTISISTA tulevaisuudessa että minäyhän kerroin nämä aiemmin ja sanoin Raamatusta saaneeni tiedot, Jumalan ilmoittamat tiedot.

    Mulla on uni jäänyt vähemmälle ja menen pian nukkumaan, reilu vrk taisi tulla valvottua putkeen. Siinä voi muukin kuin sanojen järjestys mennä epätoivotulla tavalla.

    Minulla on samanlaisia kokemuksia omien läheisteni kanssa. Olen kohdannut tylyyttä, kun olen kertonut uskostani Jeesukseen.

    Neuvoni on, että rukoile jokaisessa esim. iltarukouksessasi sen puolesta, että Jumala koskettaisi äitisi sydäntä niin, että hänkin tulisi uskoon (sain sen käsityksen, ettei hän vielä ole uskossa). Tämä on rakkautta, jota uskovaisina osoitamme läheisiämme kohtaan, ja vaikkeivät he suoraan tiedäkään, että rukoilemme heidän puolestaan, uskon että he vaistoavat sen meistä.

    Olkaamme myös aina ystävälliset ja avuliaat uskomattomia omaisiamme ja läheisiämme kohtaan.

    Äänestä

Taas homoaiheinen aloitus muun kuin uskovaisen toimesta.

Äänestä
  • Pyytäkää tekin ilmianto-linkillä aina siirtämään ne homopalstalle. Omaksi sp.osoitteeksi riittää vain .@fi

    Äänestä

"paavi halusi välittää Pardille terveiset ja kiittää kirjailijaa ihmisläheisten, kristillisten arvojen levittämistä."
Tarkoittaako ihmisläheinen, kristillinen arvo nykyään homoutta? :) :) Aika lavea tulkinta, etten sanoisi. Mutta täysin odotettavissa homolta, homo nyt etsii homomyönteisyyttä suunnilleen kaikesta, mitä eteensä saa, joten miksei tästäkin.

Äänestä
  • Minusta paavi on eksyttäjä. On tunnustanut myös Palestiinan valtion jota ei edes ole olemassa ja rukoilee muslimien kanssa.

    Äänestä

  • Noilla homottajilla on valehteleminen geneissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    raunielisa kirjoitti:

    ”…kiittää kirjailijaa ihmisläheisten, kristillisten arvojen levittämistä.”
    http://yle.fi/ylex/uutiset/paavi_fransiscus_kiittelee_italiassa_alakan_aiheuttanutta_homomyonteista_lastenkirjaa_humaanien_arvojen_levittamisesta/3-8265559

    Kyllä, kristillisiä arvoja ovat oikeudenmukaisuus sekä toisten huomioon ottaminen.

    Nykyinen Paavi taitaa ollakin rohkeampi ja uskaltaa pitää erilaisuutta rikkautena?

    Todella rohkea tuo uusin paavi ja ihan tarkkaan tiesi mitä teki kun sen kirjeensä lähetti. Ja vaikka katolinen kirkko ei homoseksuaalisuutta hyväksykään, niin olisiko tuo paavin kirje ollut sitä sisäänsäsulkevaa kristinuskoa erotukseksi muutamien karismaatikkojen ulossulkevaan kristinuskoon. Eli ei minä vaan me.
    Peukkua paaville!

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    ”…kiittää kirjailijaa ihmisläheisten, kristillisten arvojen levittämistä.”
    http://yle.fi/ylex/uutiset/paavi_fransiscus_kiittelee_italiassa_alakan_aiheuttanutta_homomyonteista_lastenkirjaa_humaanien_arvojen_levittamisesta/3-8265559

    Kyllä, kristillisiä arvoja ovat oikeudenmukaisuus sekä toisten huomioon ottaminen.

    Nykyinen Paavi taitaa ollakin rohkeampi ja uskaltaa pitää erilaisuutta rikkautena?

    Kysynkin mitä kristillisiä arvoja, joita paavi pitäisi edustaa, palvelee sellaiset kannanotot kuten esim. paavin kielteinen asenne juutalaiseen valtioon ja samalla terroristijärjestön, jonka ainut tarkoitus on hävittää Israel maailmankartalta, tukeminen ja kutsuminen sen johtajaa "rauhan enkeliksi", johtajaa joka oli esimerkiksi suunnittelemassa Munchenin olympiakylän terroritekoa. Tämä paavi ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää islamin ja kristinuskon eroja, vaan viimeisellä vierailullaan hännysteli PLO:a ja islamilaista maailmankuvaa ja samalla tuki PLO:n tavoitteita. Sen lisäksi tässä kohdin paavi käveli härskisti kansainvälisesti hyväksytyn alkuperäisen Palestiina-mandaattisopimuksen yli, aivan samalla tavalla kuin YK tai EU tekee nykyään.
    Mummomuori, katsopa PLO:n peruskirja ja myös heidän karttansa sekä vaakunansa, siinä näet ettei PLO ole luopunut terrorismista ja itsenäisen valtion tuhoamisesta. Tämä on sitä toisen huomioimista ja erilaista rikkautta?
    Mielestäni se on vain rasismiin liittyvää vääristelyä.

    Äänestä

  • P.P kirjoitti:

    Minusta paavi on eksyttäjä. On tunnustanut myös Palestiinan valtion jota ei edes ole olemassa ja rukoilee muslimien kanssa.

    Kaikki paavit ovat olleet eksyttäjiä ja marian edessä otsa lattiassa.
    Maria on kuollut eikä muutoinkaan ole välittäjä Jumalan ja meidän välillä.

    Äänestä

  • homottajat.valehtee.aina kirjoitti:

    Noilla homottajilla on valehteleminen geneissä.

    Minun geenit ovat sitten "vääriä", tai sitten en ole mikään "homottaja". Kun minulle totuus ja rehellisyys on kaikki kaikessa.

    "Kaikki paavit... eksyttäjiä". Ja niin taitaa olla kuka tahansa uskon mies tai nainen; vai missä se totuus missään uskonnossa onkaan?

    Äänestä

  • P.P kirjoitti:

    Minusta paavi on eksyttäjä. On tunnustanut myös Palestiinan valtion jota ei edes ole olemassa ja rukoilee muslimien kanssa.

    Joo, ei voi tunnustaa valtiota, jota ei ole koskaan ollut.

    Lisäksi maa-alueet kjoita muslimit hamuavat itselleen kuuluvat juutalaisille ihan virallisesti. Filistealaiset ovat Jordaniasta tulleita onnenonkijoita, joit aei kiinnostaisi olla Israelissa ellei Israel olisi saanut erämaata kukkimaan. Juutalaiset tekivät Herran avulla erämaasta monin paikoin kuin kauniin kukkivan puutarhan.

    Ei tuumaakaan periksi muslimeille, ei senttikään Israelin maata onnenonkijoille.

    Muslimi, mene muslimi maahan muslimoimaan! Torre, sinä voisit muuttaa Iraniin ja kertoa heille hieman ateististisuudestasi.

    Äänestä

  • Ihmisläheisyyttäkö kirjoitti:

    Kysynkin mitä kristillisiä arvoja, joita paavi pitäisi edustaa, palvelee sellaiset kannanotot kuten esim. paavin kielteinen asenne juutalaiseen valtioon ja samalla terroristijärjestön, jonka ainut tarkoitus on hävittää Israel maailmankartalta, tukeminen ja kutsuminen sen johtajaa "rauhan enkeliksi", johtajaa joka oli esimerkiksi suunnittelemassa Munchenin olympiakylän terroritekoa. Tämä paavi ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää islamin ja kristinuskon eroja, vaan viimeisellä vierailullaan hännysteli PLO:a ja islamilaista maailmankuvaa ja samalla tuki PLO:n tavoitteita. Sen lisäksi tässä kohdin paavi käveli härskisti kansainvälisesti hyväksytyn alkuperäisen Palestiina-mandaattisopimuksen yli, aivan samalla tavalla kuin YK tai EU tekee nykyään.
    Mummomuori, katsopa PLO:n peruskirja ja myös heidän karttansa sekä vaakunansa, siinä näet ettei PLO ole luopunut terrorismista ja itsenäisen valtion tuhoamisesta. Tämä on sitä toisen huomioimista ja erilaista rikkautta?
    Mielestäni se on vain rasismiin liittyvää vääristelyä.

    Niin, sinulla on vahva poliittinen näkökulma ja katselet asiaan sen läpi. Kyllä kristittyjen pitäisi kyetä nousemaan ja näkemään niiden ohi.

    En pidä ollenkaan pahana asiana, jos kyetään löytämään rauhanomainen tapa ratkoa myös poliittisia ristiriitoja.

    Äänestä

Mitenhän on asianlaita oikeasti... Olen todella pettynyt, jos Paavi on homomyönteinen. Katolinen kirkko on ollut läntisessä maailmassa vanhojen kunnon kristillisten arvojen linnake. Ei kai sitäkin ole päässyt sukupuolineutraliteetin ajajat tuhoamaan? Meidän omaan luterilaiseen kirkkoommehan sukupuolineutraloijat ovat jo soluttautuneet ja syövyttävät kristillisiä arvoja minkä ehtivät.

Äänestä
  • Aloittaja

    Meidän kirkko on kuulemma kansankirkko eli mikä kansankirkko se sellainen voisi edes olla, joka ei hyväksyisi jäsenikseen kuin osan kansaa ja lisäksi, jos tuo kirkko ei sallisi kuin sen konservatiivisimman parin prosentin mielipiteen esilletulon.
    Minusta kirkko saa vetää ihan niin äärikonservatiivista linjaa kuin se itse päättää, mutta sen taitaisi käydä kuin kristillisdemokraattisen puolueen, jonka kannatus tippui kolmeen prosentiin kun konservatiivi-Päivi oli kipparina.
    Toisaalta olisihan se saattanut tippua muutenkin.

    Äänestä

No kaikkeahan voi kiitellä. Paavikin.

Irlantilainen Armaghin luostarin munkki Maleakilla sai ilmestyksiä Roomassa vuosien 1139-1140 välillä, jotka koskivat paavinkirkon tulevaisuutta.
Viittä viimeisintä hänen profetiansa kuvailee kuvailee näin (lehtipainos 1978):
Pius XII (1939-1958) hän nimesi Pastor angelicukseksi (enkelinkaltainen paimen).
Johannes XXIII (1958-1978) Pastor et nauta (paimen ja merimies).
Vuonna 1978 Johannes Paavali I kuoli valitsemisestaan 33 päivän kuluttua, josta ei mainintaa,
De Labore solis tarkoittanee Pyhää Jonannes Paavali II:sta (1978-2005)
Viimeistä edeltäneen paavin hän nimesi Gloria olivaeksi, joka tarkoittanee paavi Benedictus XVI:sta 2005-2013.
Viimeistä paavia hän nimitti Petrus Romanukseksi,
liittäen hänet suurten historiallisten mullistusten yhteyteen.

No liekö paavi Franciscus (2013- ) viimeinen paavi paavien historiikissa, sen aika tulee näyttämään.
Näyttää kuitenkin siltä, että tätänykyä elämme suurten historiallisten mullistusten aikakautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

qwertyilija kirjoitti:

Maailmalta kuuluu taas kummia, kun "Paavi Fransiscus kiittelee Italiassa äläkän aiheuttanutta homomyönteistä lastenkirjaa humaanien arvojen levittämisestä
Italialainen lastenkirja, jossa esitellään sateenkaariperheitä, kiellettiin Venetsiassa. Kielto ei estänyt Paavi Fransiscusta antamasta siunaustaan kirjalle.
Kirjassa käsitellään eläinhahmojen kautta myös homo- ja lesbopariskuntien adoptiota.
Vatikaani ei edelleenkään hyväksy homoja, mutta paavi halusi välittää Pardille terveiset ja kiittää kirjailijaa ihmisläheisten, kristillisten arvojen levittämistä."
Tämä taitaa palsta aa-fanien mielestä täyttää jo homotuksen kriteerit. Rohkea veto tuolta paavilta, joka varmasti tiesi, että katoliset konservatiivit eivät tykkää hänen kannanotostaan. Paavi taitaakin olla edistyksellisempi kuin meidän Mäkinen ;-)
http://yle.fi/ylex/uutiset/paavi_fransiscus_kiittelee_italiassa_alakan_aiheuttanutta_homomyonteista_lastenkirjaa_humaanien_arvojen_levittamisesta/3-8265559

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu