Valtio ei tue järjetöntä ratikkahanketta

Ajakaa nyt hemmetissä se huippukallis ratikka Hervantajärveen ja alkakaa tajuta millä vuosikymmenellä maailma elää! Valtio ei tue ratikkaa nyt eikä koskaan, se on tasavarmaa. Muu maailma on siirtynyt ja kauan sitten äänettömien sähköbussien aikakauteen.

Pölhökustaat kaupungin päättäjät tekevät tuosta valtion poisjäämisestä yhtä tyhmän päätöksen kuin jo Paavolan aikaan monta kertaa tehtiin: maksatetaan koko roska kaupunkilaisten rahoilla.
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaupungille vinkkiä siitä, miten saadaan hankkeen tueksi äänestäjistä kovaäänisimmät, mutta valitettavasti sellaiset, jotka eivät kartuta veroillaaan kaupungin kassaa. Vaan mieluumminkin rikastuttavat sossun odotushuonetta.

Eli keskustorille pahvinen ratikka. Ja lapsille ilmaisia värejä ja lehdistö paikalle kun kaikenlaiset Jotta-Junnat ja Lotta-Kerttulit pilaavat hyvää pahvia. Lähikuvia itseään toteuttavista lapsista. Että millainen sen ratikan pitäisin lapsen mielestä olla. Ja sen jälkeen oletkin jo niin kuollut niin kuollut, jos menet ratikkaa enää vastustamaan. Jos Lotta-Kerttulilta edes meinaa päästä itku se takia, että ei laitetakaan satoja miljoonia tarpeettomaan ratikkaan, niin vähintään se on rasismia. Voi olla natsismiakin. Ainakin se on vihamielisyyttä sukupuolineutraalia kehitystä vastaan!

Äänestä

Tutustutaanpa kivaan ja informatiiviseen listaan Euroopan raitioteistä. Kuinka ollakaan, niitähän on tehty kymmeniä aivan viime vuosina ja kymmeniä on tulossa lisää. Fiksu juttu, hoitaa homma raiteilla. Tehokkaasti ja mukavasti. Minäkin käytän aina ratikkaa kun olen edistyksellisessä Euroopassa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Trams_in_Europe

Äänestä
  • Ei pidä alistua siihen, että päättäjät tuhlaavat yhteisiä varoja kaikenlaisiin ratikoihin.

    Äänestä

  • Kun tutkii noita ratikkasuunnitelmia, niin onneksi olkoon vaan: sinä, joka aiemmin pääsit töihisi yhdellä bussiyhteydellä, sinä joudut melko todennäköisesti joko kävelemään ison matkan ratikalle. Tai kulkemaan ensin bussilla ratikalle, sitten ratikan odottelua ja vaihto ratikkaan. Kunhan saapuu. Ja vasta sitten pääset jonnekin. Huonoimmalla onnella voi olla, että ratikasta joudut vielä kulkemaan pitkähkösti jalan tai sitten bussilla jatkoyhteydellä. Kun ratikkahan kulkee vain niitä kiskoja. Ja reitit ovat harvat.

    Äänestä

Jos ratikkaan tulee kääntyvät etupyörät ja kumirenkaat, niin kannatan lämpimästi.

Äänestä

Käykää nyt kaikki ratikkakannattajat ensin kokeilemassa Tallinnan trollikkaa (=kumipyöräinen nivelbussi jossa sähköjohdot yläpuolella), nopea, tehokas, äänetön ja varmasti taloudellisesti järkevin vaihtoehto. Tällainenhan Tampereella oli aiemminkin ja olisi varmaan vieläkin jos...

Äänestä
  • Se on selvä, että ratikaa ei pidä rakentaa. Olen sitä mieltä, että ei myöskään trollikkaa. Sen sijaan sähköbussit voivat olla hyvä vaihtoehto. Niitä tulee olemaan tarjolla hyvissä ajoin ennen kuin ratikka ehtisi valmistua. Ja toistaiseksi on edullisinta jatkaa normaalien bussien kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Ajakaa nyt hemmetissä se huippukallis ratikka Hervantajärveen ja alkakaa tajuta millä vuosikymmenellä maailma elää! Valtio ei tue ratikkaa nyt eikä koskaan, se on tasavarmaa. Muu maailma on siirtynyt ja kauan sitten äänettömien sähköbussien aikakauteen.

Pölhökustaat kaupungin päättäjät tekevät tuosta valtion poisjäämisestä yhtä tyhmän päätöksen kuin jo Paavolan aikaan monta kertaa tehtiin: maksatetaan koko roska kaupunkilaisten rahoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu