Eli mun elämää häiritsee ihan järjetön koti-ikävä! Tai, ei mun edes tarvitse olla poissa kotoa, vaan alan ikävöimään äitiä. Nimenomaan äitiä. Ehkä se johtuu siitä että isäni asuu Espanjassa ja kyläilee Suomessa vain kesäisin. Asun sitten kotona äitini ja pikkusiskoni (12) kanssa. Näin on jatkunut jo vuosia. Joten en ole kovin riippuvainen isästäni, vaikka olemmekin hyvissä väleissä. Kuitenkin, en voi mennä kavereille yökylään yksinään tai itken koko illan ja yön. Oksettaa, enkä voi syödä vaikka tahtoisin. Mikään ei vain mene kurkusta alas. En saa unta. Kamalaa. Sama juttu jos äiti lähtee pois edes yhdeksi yöksi - KATASTROFI. Se on lisäksi matkailu alalla ja sen vähän niinkin PITÄISI matkoilla ja se ei tunnu kivalta. Pelkään joka päivä että se lähtee. Kai mä myös pelkään, että jos sille vaikka käy jotain. Iskä ei ole kuitenkaan samanlainen tuki ja turva kuin äiti. :( Kaikki mun kaverit kyläilee yökylissä koko ajan ja niin myös mun sisko. Sillä ei ole ongelmia laisinkaan. Mutta mun elämä on kuin jotain sairasta pelkoa. Ei koko ajan tosin, nautin elämästään kun voi nähdä kavereita ja muuta mutta kun puhutaan että joutuisin eroon äidistäni (vaikka siihen olisi aikaa kuukausiakaan) alkaa se juttu stressaamaan ihan hirveesti. Kuin joku fobia... Pelkään että aikuisenakaan en voi muuttaa omilleni jos olen silloinkin koti-ikävä stressaamaan kärsivä ihminen. Miten ikävästä pääsee yli? Auttakaa! :'(
KAMALA KOTI-IKÄVÄ (13-vuotiaalla)!!!
13v
3434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseessä ei mielestäni ole varsinaisesti koti-ikävä, vaan se että olet vielä niin nuori että olet henkisesti ja muutenkin riippuvainen äidistä. Eihän 13 vuotias ole vielä aikuinen joka tulee toimeen omillaan.
Olet siis kasvanut vain äitisi kanssa ja isää näet vain kesäisin. Näin kaikki tunteesi, kiintymisesi ja rakkautesi kohdistuvat vain äitiin. Äiti on ollut aina sinun elämäsi keskipiste, - ihan normaalia sinun tilanteessasi.
Tunnut herkältä nuorelta ihmiseltä. Sinulla on vielä henkisellä tasolla irrottautuminen äidistä kesken. Äiti on sinulle turvan tuoja, eikö olekin? Ja kun äiti on lähdössä jonnekin, sinut valtaa kauhea turvattomuudentunne. Sitten myös pelkäät että kun äiti on poissa, että jospa hänelle sattuu jotain pahaa. Viime kädessä tämä on alitajuista pelkoa: Jos äidille sattuu jotain, niin miten minulle sitten käy!? Tämä on lapselle ja nuorelle normaali tunnereaktio.
Me ihmiset olemme erilaisia. Olen pannut merkille, että monet esikoislapset ovat herkkiä, toinen lapsi on räväkkä ja vähemmän herkkä. Niinkuin sinun siskosi joka käy yökylässä jms.
Ole huoleti, sinä saat vielä itsenäistymiskokemuksia. Lähde vaikka kavereittesi kanssa pienelle reissulle esim. Vähitellen huomaat että pienetkin itsenäistymiskokemukset ovat hienoja tuntemuksia: Jeee, minä pärjään!
Ja mitä sitten vaikka pysyisitkin äidin tyttönä, ei siinä ole mitään väärää tai häpeämistä!
läheisriippuvaisuutta.
Olet vielä nuori, kaikki menee ohi aikanaan. Älä turhia murehdi.