Seppo-nimi

Mitäpä mieltä Seppo-nimestä? Voiko sen antaa 2010-luvun vauvalle nimeksi? Vai onko vielä liian setä/pappamainen nimi?
131741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vähän on kyl sedähtävä... :)

Äänestä
  • Ja joku Hugo ei sitten ole pappanimi vai? Nykyisistä muotinimistä tulee useimmista mieleen joku vanha ihminen tärkätyssä kauluksessa poseeraamassa nojatuolissa istuen feikin koivumaiseman edessä.

    Seppo on ihan hyvä ja konstailematon nimi. Kuulostaa taitavalta ihmiseltä.

    Äänestä

Onhan Sepoiksi tällä vuosituhannella nimetty jo 468 poikaa. Nykyään annetaan paljon noita hieman vanhempia, ennen niin yleisiä nimiä lapsille.
Mieluummin Seppo kuin vaikkapa Peetu tai Veeti.

Äänestä
  • Hyvä huomio on, että 2010-luvusta on kulunut alle puolikas, mutta 2010-luvulla Seppoja on nimetty jo huomattavasti enemmän kuin 2000-luvun ensikymmenellä.

    Äänestä

  • Jaakko_Leinonen kirjoitti:

    Hyvä huomio on, että 2010-luvusta on kulunut alle puolikas, mutta 2010-luvulla Seppoja on nimetty jo huomattavasti enemmän kuin 2000-luvun ensikymmenellä.

    Ohoh, virhe tuli, on kulunut jo enemmän kuin puolikas, mutta silti luvut osoittavat, että Sepon suosio on kääntynyt hienoiseen nousuun.

    Äänestä

On suomalainen nimi.

Äänestä

Seppo on hyvä, suomalainen nimi, jossa ei ole mitään tekemällä väkisin tehtyä. Sikälikin hyvä, että ihan joka toinen poika ei ole Seppo, kun taas Onneja, Veetejä ja Eliaksia on pilvin pimein.

Äänestä

Seppo on suomalainen miehen etunimi. Nimi on alkujaan muunnos sanasta seppä, ja Kalevalassa Ilmarisesta käytetään säännöllisesti sanaparia Seppo Ilmarinen. Varsinkin Pohjanmaalla Seppo saatetaan kuitenkin käsittää Sepeteus-nimen muunnokseksi.[2] Ortodoksisessa nimiperinteessä Seppo yhdistetään Sebastianokseen.

Äänestä
  • Sebastianos tai sen muunnos olisi hyvä kakkosnimi.

    Äänestä

"Sepä Seppo Ilmarinen...", vauvoihin liittyy monta mukavaa asiaa ja runosuoni kukkii...
Taitava seppä saa hyvän vaimon.

Kalevalan sankareita
http://www.kalevalaseura.fi/kalevalankankahilla/nv/a.php

"Seppo Ilmarinen:

Olen Kalevalan taitava ja ahkera seppä. Saan Väinämöiseltä tehtävän takoa ihmekoneen, sammon, jollaista kukaan muu ei ole koskaan onnistunut rakentamaan.

Onnistunkin tehtävässä, ja lähdemme sampo mukanamme kosiomatkalle Pohjolaan. Haaveilemme molemmat saavamme Louhen tyttären omaksemme.
Monien haastavien tehtävien ja seikkailujen päätteeksi Pohjolan tytär valitsee minut puolisokseen."

Moni antaa nimen ihannoimansa ammatin, tyypin, tms. mukaan, esim. Iiro (Viinanen).

Harvinaiset etunimet
http://www.etunimet.net/harvinaiset-etunimet/
"Seikko, Semio, Senior, Senori, Sepe, Sepeteus, Sepi, Seppi, Seri, Serko, Sero, Si, Sihvertti, Siilas, Siinto, Silvester, Simana, Simi..."

Sepeteus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sepeteus

"Muunnelmia Sebedeus, Sepetius, ehkä myös Seppo.[1]
Nimen alkuperä muunnos kreikan Zebedaioksesta ja latinan Zebedaeuksesta

Sepeteus on suomalainen miehen etunimi. Raamatussa esiintyy muutamia Sepeteus-nimisiä henkilöitä. Sepeteuksella ei ole Suomessa nimipäivää. Suomessa on 25 Sepeteusta, jonka lisäksi käytössä on nimen eri muunnoksia (Sebedeus, Sepetius jne)."

Nummisuutarit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nummisuutarit#Henkil.C3.B6t

"Muut henkilöt
Sepeteus: lukkari, joka ensimmäisessä näytöksessä kirjoittaa Eskon naimalupavaltakirjan ja näytelmän lopussa saarnaa pahan saamasta palkasta ja hyvien palkitsemisesta

Sepeteus on ollut myös pakinoitsija Kustaa Eräsen nimimerkki."

Netistä löytyy vaikka kuinka paljon taustatietoa.

Äänestä

Nykyajan it-gurut idolina:

Dokumentarfilm über Steve Jobs kommt ins Kino
http://www.zeit.de/video/2015-08/4448852168001/apple-dokumentarfilm-ueber-steve-jobs-kommt-ins-kino#autoplay

Steve Wozniak
https://fi.wikipedia.org/wiki/Steve_Wozniak

Steve Wozniak: ‘US would look like Dubai if it didn’t spend all its money on military’
http://lebijou.io/pitch3/steve-wozniak-us-would-look-like-dubai-if-it-didnt-spend-all-its-money-on-military/

"“Everything is first-class,” says Nerd-in-Chief Steve Wozniak of Dubai, as we sit down to chat on the sidelines of this month’s Gartner Symposium at the Madinat Arena."


Yoshirō NakaMats
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yoshirō_NakaMats

"NakaMats on keksijän urallaan saavuttanut jo 3 200 patenttia (tarkkaa lukua ei voi ilmoittaa, koska patentteja tulee usein lisää. Thomas Edisonilla on toiseksi eniten patentteja, 1 093). NakaMatsin kuuluisimpia keksintöjä ovat kerosiinipumppu sekä 1950-luvulla keksitty tietokoneen levyke. Kun kuusi japanilaista yritystä ei ollut kiinnostunut hänen keksinnöstään, IBM osti lopulta lisenssin levykkeeseen. IBM:llä on nykyään oikeudet yhteensä 16 NakaMatsin patenttiin. USA:n tiedeakatemia on valinnut NakaMatsin mukaan viiden maailmanhistorian suurimman keksijän joukkoon (muut ovat Arkhimedes, Michael Faraday, Marie Curie ja Nikola Tesla)."

Sakichi Toyoda
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sakichi_Toyoda

"Sakichi Toyoda (Toyoda Sakichi, 14. helmikuuta 1867 – 30. lokakuuta 1930) oli japanilainen keksijä. Hän syntyi Kosaissa, Shizuokassa. Hän oli köyhän puusepän poika. Toyodaa on pidetty "japanilaisten keksijöiden kuninkaana". Häntä on usein kutsuttu myös japanilaisen teollisuuden mullistajana. Hän on myös Toyota Industries -yhtiön perustaja."

Olympus (yritys)
Olympus Corporation
オリンパス株式会社

"Perustettu 12. lokakuuta 1919
Perustaja Takeshi Yamashita
Kotipaikka Japanin lippu Shinjuku, Tokio, Japani
Toimiala Valokuvaus
Tuotteet kamerat, mikroskoopit äänityslaitteet, lääketieteelliset laitteet
Liikevaihto Nousua 847 105 miljardia ¥ (maaliskuu 2011)
Henkilökuntaa 39 727 (maaliskuu 2011)[1]
Kotisivu www.olympus-global.com

Olympus Corporation (jap. オリンパス株式会社, Olympus kabushikigaisha) on japanilainen optiikkaan ja kuvantamiseen erikoistunut yritys. Olympus perustettiin vuonna 1919 ja sen pääkonttori sijaitsee Shinjukussa Tokion prefektuurissa Japanissa. Yhtiön Yhdysvaltain toiminnot on keskitetty Allentowniin Pennsylvaniaan, Euroopassa Hampuriin Saksaan."

Äänestä

Kukaan ei ole Seppo syntyessään, joten siitä vaan kastamaan :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Seppoteppo1 kirjoitti:

Mitäpä mieltä Seppo-nimestä? Voiko sen antaa 2010-luvun vauvalle nimeksi? Vai onko vielä liian setä/pappamainen nimi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu