Pohjola-Yhtiö jätti korvaukset maksamatta!

Kiinteistössä tapahtui savu-vahinko ja vakuutusmaksut maksettu yli 20 vuotta säännöllisesti Vakuutusyhtiö Pohjolaan.Ja kun vakuutusyhtiön piti maksaa korvauksia vahingosta niin vakuutusyhtiö ilmoitti ettei vakuutus ole ollut voimassakaan!Silti vakuutusyhtiölle kelpasi yli 20 vuotta maksamani vakuutusmaksut!Kiinteistössä sattui muutama vuosi aikaisemmin vesi-vahinko jonka kyseinen vakuutusyhtiö korvasi ja vakuutus on pysynyt kokoajan samana.Pyysin vakuutusyhtiöltä tositteita vesi-vahingon korvauksista ja niitäkään ei löytynyt mistään!Sanoivat että on varmaan mennyt hukkaan!Ja sitten jossain vaiheessa vakuutus ei ollutkaan ollut voimassa!Kun sitten pyysin vakuutusyhtiöltä maksamiani vakuutusmaksuja takaisin,he vaan sanoivat ettei heidän tarvitse maksaa!Näin Vakuutusyhtiö-Pohjola huijaa hyväuskoisia ihmisiä!
10677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuo on yksinkertainen kuvio. Vakuutuksen pitää olla voimassa silloin kun vahinko sattuu. Miksi yhtiön pitäisi palauttaa maksetut vakuutusmaksut? Silloin kuin vakuutus on voimassa ja maksut maksettu, maksetaan myös korvauksia.

Äänestä
  • Kirjoituksessa nimenomaan luki että vakuutusmaksut on maksettu!!Jos luit oikein kirjoituksen!

    Äänestä

Aijaa. No mitäs tässä lukee.
"Ja sitten jossain vaiheessa vakuutus ei ollutkaan ollut voimassa!"

Vakuutuksen voi päättää/irtisanoa molemmat. Sinä tai Pohjola. Jos olet maksanut vakuutusmaksusi ajallaan, etkä ole päättänyt vakuutusta eikä Pohjolakaan ole sitä irtisanonut, niin kyllä sen silloin pitäisi olla voimassa.

Äänestä

Niin minäkin olen asian ymmärtänyt mutta minun kohdallani näin ei ollut!Pohjola tekee täysin omia päätöksiään miten parhaaksi näkee.Ja tässä kärsii vain tavallinen ihminen!Minulla on mustaa valkoisella paljon asioita Pohjolan vakuutustarkastajista ja korkeammista johtajistakin!

Äänestä

Pohjola näköjään ei kaihda kierojakaan keinoja välttääkseen aivan selviä vastuitaan. Tarkastaja ei edes suostu tulemaan paikalle ja tarkastamaan vahinkoja lupauksistaan huolimatta. Asenne on ennakkoon valmiina ja sen takana pysyvät. Ymmärrän kyllä ettei sen firman linjan takana halua kukaan olla omalla naamallaan.
Lakituvassa tavataan.

Äänestä

AP:n mieltä vakuutus oli voimassa, Pohjolan mukaan ei. Kerro lisää, miten sinä ja Pohjola perustelette kantanne?

Äänestä
  • Kuitti esiin. Jos olet maksanut vakuutusmaksun, siitä on olemassa kuitti. Jos ei ole kuittia, et ole myöskään maksanut.

    Äänestä

törkeää, ettei maksa korvauksia, vaikka olet maksanut vakuutuksia noin kauan!!!!!! Ei mitään inhimillisyyttä. Itse siirtäisin kaikki vakuutukset LähiTapiolaan... siellä ainakin on myyjiä, jotka lupaavat korvauksia ja välittävät ihmisistä!!!

Go LähiTapiola, GO!

Äänestä
  • Kyllä lupaavat korvata, mutta katsovat sinut itsesi petolliseksi, jos asunnossasi käy varkaita.

    Mutta lue nyt tuo kuitenkin: https://www.finanssivalvonta.fi/kuluttajalle/vakuutukset/vakuutuskorvaukset/

    Kulunvalvonnan tietoja kaipaavat (millä avaimella, milloin, kuka kävi asunnossasi). Varastetusta tavarasta ostokuitit, aitoustodistukset ja valokuvat vaativat. Kuvaa kaikki tavarasi ainakin kerran vuodessa, poliisikin toivoo sitä vaikka ei kerkiä tutkimaan asuntovarkauksia.

    Lait lupaavat hyvin paljon turvaa, mutta itse on turvansa hankittava. Rikollinen kyllä saa maksuttomat huippulakimiehet ja sinä olet käräjillä tollona. Perustuslakikaan ei turvaa mitään vaikka muuta siihen on kirjoitettu. Itse on asiat tutkittava, todisteet hankittava ja käräjillä oltava. "Ei maassa oikeutta saa, ken ei itse sitä hanki".
    On vielä tämäkin valheeksi katsomani ohje: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan."
    Kuka ei tätä usko voi tutkia asiaa olemalla läsnä maanmittaustoimituksessa tai liittymällä uksityistiekuntaan.

    Äänestä

https://stm.fi/vakuutusasiat/muutoksenhaku

Tuolla on kerrottu, miten voit edetä. Jos asiat ovat, kuten kerroit, sinulla on kaikki mahdollisuudet voittaa. Tilanne muuttuu tietysti huonommaksi, jos olet unohtanut kertoa meille jotain kriittistä, vaikkapa maksetuista maksuista tai vakuutusyhtiölle annetuista tiedoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yh-Äiti kirjoitti:

Kiinteistössä tapahtui savu-vahinko ja vakuutusmaksut maksettu yli 20 vuotta säännöllisesti Vakuutusyhtiö Pohjolaan.Ja kun vakuutusyhtiön piti maksaa korvauksia vahingosta niin vakuutusyhtiö ilmoitti ettei vakuutus ole ollut voimassakaan!Silti vakuutusyhtiölle kelpasi yli 20 vuotta maksamani vakuutusmaksut!Kiinteistössä sattui muutama vuosi aikaisemmin vesi-vahinko jonka kyseinen vakuutusyhtiö korvasi ja vakuutus on pysynyt kokoajan samana.Pyysin vakuutusyhtiöltä tositteita vesi-vahingon korvauksista ja niitäkään ei löytynyt mistään!Sanoivat että on varmaan mennyt hukkaan!Ja sitten jossain vaiheessa vakuutus ei ollutkaan ollut voimassa!Kun sitten pyysin vakuutusyhtiöltä maksamiani vakuutusmaksuja takaisin,he vaan sanoivat ettei heidän tarvitse maksaa!Näin Vakuutusyhtiö-Pohjola huijaa hyväuskoisia ihmisiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu