Jyskin toiminta kyseenalaista

Elikkäs, kävin Jyskissä ostamassa sängyn elokuun alussa, ja kun olen muuttamassa toiseen kaupunkiin kysyin, että pystyisikö sängyn tilaamaan sinne. Se järjestyi ja mulle luvattiin että sänky on viim. 14.8 saapunut sinne.

Mentiin sitten 15. päivä lauantaina hakemaan pakettiauton kanssa sänkyä, mutta myymälään ei ollut tullut mitään tietoa tilauksesta joten sänkyä ei siellä ollut. Myyjä ei osannut tehdä asialle mitään ja lupasi että myymäläpäällikkö ottaa yhteyttä maanantaina eli tänään.

Tänään odotin soittoa ja kun sitä ei kuulunut otin itse yhteyttä. Myymäläpäällikkö ei tiennyt yhtään mitään miksi sänkyä ei ollut tullut ja sanoi että soittaa myöhemmin tänään kun tietää sängyn uuden toimitusajan. Taaskaan ei kuulunut soittoa, joten soitin TAAS itse myymälään ja tietenkin myymäläpäällikkö oli jo lähtenyt kotiin. Noh myyjä sitten sanoi että hän soittaa päällikölle ja kyselee asiasta. Vähän aikaa kului, ja sain tietää että sänky saapuu aikaisintaan vasta ensi viikon torstaina.

Paskaksi jutun tekee se että muutan jo sunnuntaina joten täytyy nukkua monta yötä sohvalla. Vituttaa ihan helvetisti. Onneksi kuljetuksen saan edes ilmaiseksi ja lupasivat myös koota sängyn valmiiksi (asun yksin joten en mitenkään saisi itse sängyn jalkoja laitettua kiinni runkoon). Mutta en edes saanut myyjiltä tai myymäläpäälliköltä pahoitteluja. Ihan kuin tämä olisi ihan pikku juttu. En enää ikinä osta mitään jyskistä enkä suosittele muillekaan. Toivottavasti sänky on edes hyvä koska oon niin helvetin paljon nähny vaivaa tän asian eteen..
6171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Päivitystä tapahtumiin! No nyt jyskistä soitettiin taas tämän viikon maanantaina ja kuulemma tällä kertaa kyseinen sänky on loppunut heidän varastostaan eikä sitä pystytä TÄLLÄKÄÄN VIIKOLLA toimittamaan...>:( kuulemma pystyvät tilaamaan sängyn vasta ensi viikolla ja sänky saapuu viikko siitä eteenpäin!!!!!! Oon niin raivostunut ja kyllästynyt tähän touhuun! Odotin jo innoissani että olisin tällä viikolla päässyt nukkumaan sänkyyn MUTTA EI!! Näköjään täytyy nukkua vielä ainakin 2 viikkoa sohvalla kun oikeasti sängyn olisi pitänyt saada 1,5 viikkoa sitten!!!!! Eli joudun nukkumaan yhteensä (vähintään) kuukauden huonolla sohvalla jyskin mokien takia!!! Tää touhu menee jo naurettavaksi!!!!!!

Äänestä
  • Minkäs takia et peru kauppoja? Käyt ostamassa sen sänkys jostain ihan oikeesta huonekalu- tai patjakaupasta, säästyisit vielä tulevilta reklamaatioiltakin..

    Äänestä

  • Vaiha_kauppaa kirjoitti:

    Minkäs takia et peru kauppoja? Käyt ostamassa sen sänkys jostain ihan oikeesta huonekalu- tai patjakaupasta, säästyisit vielä tulevilta reklamaatioiltakin..

    En ainakaan Stemmasta ostais. Kauppias jankuttaa ettei tuotteessa ole virhettä vaikkei ole edes vaivautunut katsomaan sitä. Ja lykkää asiaa kuluttajariitalautakunnalle, vaikka käsissä on ulkopuolisen arvio että susi on. Näin siis Kalustetalo Jolula.

    Äänestä

Itse olen tyytyväinen, hyvät palvelut ollut!

Äänestä

Aika pienet varastot niillä taitaa olla eli helposti joutuu odottamaan kauemmin. Toiseksi laadultaan nuo ovat pääosin heikkolaatuisia vaikkakin ehkä linjassa hintaan.

Äänestä

Jyskillä on huono asiakaspalvelu. Kaapissani on kaksi käyttämätöntä tyynyä, jotka "asiantunteva" myyjä on myynyt itselleni. Nyt viimeksi käydessäni aggressiivinen myyjä tuli taas notkumaan viereeni kun katselin tyynyjä, eikä edes kysynyt millaista tyynyä tarvitsen ja millaisessa asennossa nukun. Kunhan vänkäsi kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Tyynyä ei kuulemma tarvitse pestä kun patjaakaan ei voi pestä.
Varmaa on se, että käyn katsomassa tuotteita Jyskillä mutta jos haluan jotain ostaa, ostan sen muualta. Mitta on täynnä pakkomyyntiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raivostunut kirjoitti:

Elikkäs, kävin Jyskissä ostamassa sängyn elokuun alussa, ja kun olen muuttamassa toiseen kaupunkiin kysyin, että pystyisikö sängyn tilaamaan sinne. Se järjestyi ja mulle luvattiin että sänky on viim. 14.8 saapunut sinne.

Mentiin sitten 15. päivä lauantaina hakemaan pakettiauton kanssa sänkyä, mutta myymälään ei ollut tullut mitään tietoa tilauksesta joten sänkyä ei siellä ollut. Myyjä ei osannut tehdä asialle mitään ja lupasi että myymäläpäällikkö ottaa yhteyttä maanantaina eli tänään.

Tänään odotin soittoa ja kun sitä ei kuulunut otin itse yhteyttä. Myymäläpäällikkö ei tiennyt yhtään mitään miksi sänkyä ei ollut tullut ja sanoi että soittaa myöhemmin tänään kun tietää sängyn uuden toimitusajan. Taaskaan ei kuulunut soittoa, joten soitin TAAS itse myymälään ja tietenkin myymäläpäällikkö oli jo lähtenyt kotiin. Noh myyjä sitten sanoi että hän soittaa päällikölle ja kyselee asiasta. Vähän aikaa kului, ja sain tietää että sänky saapuu aikaisintaan vasta ensi viikon torstaina.

Paskaksi jutun tekee se että muutan jo sunnuntaina joten täytyy nukkua monta yötä sohvalla. Vituttaa ihan helvetisti. Onneksi kuljetuksen saan edes ilmaiseksi ja lupasivat myös koota sängyn valmiiksi (asun yksin joten en mitenkään saisi itse sängyn jalkoja laitettua kiinni runkoon). Mutta en edes saanut myyjiltä tai myymäläpäälliköltä pahoitteluja. Ihan kuin tämä olisi ihan pikku juttu. En enää ikinä osta mitään jyskistä enkä suosittele muillekaan. Toivottavasti sänky on edes hyvä koska oon niin helvetin paljon nähny vaivaa tän asian eteen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu