Verkkokalastus 55 mm / troolaus Päijänteellä

No niin, nykyään on Päijänteellä verkkorajoitus solmuvälin suhteen eli 36 - 54 mm.
Eihän 55 mm:in verkoilla mitään saa, koska trooli vetää mukaansa kaiken.
Mustassalon puolella trooli kulkee päivittäin.
Ristiniemestä Luhankaan päin, koitappa saada muikkua 14 - 17 mm:in verkoilla !
Ne on täynnä pientä ahventa ja särkeä.
Jonkinlainen epäsuhta on siinä, että järvialueilla ja merialueilla on suunnilleen sama solmuväli.
Moni on ehdottanut verkkojen määrän rajoittamista 1-3 kpl taloutta kohti esim, 35, 40, 45.
Mistä johtuu, että Keitele tuottaa muikkua kauppoihin, mutta Päijänne ei.
32207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keitele tuottaa kauppoihin muikkuja enemmän, kun siellä on tiheämi muikkukanta kuin Päijänteellä. Etelä-PÄijäneteen troolimiehet vievät muikkunsa myös pitkälti etelän tukkuihin.

Jos sulla menee muikkuverkkoihin vain ieniä ahvenia ja särkiä, ne verkot on väärässä paikassa eli et vain osaa pyytää.

55mm verkoilla tulee ihan hyvin kuhaa, mikä on Pohjoisen Päijänteen valtalaji.

Äänestä

Aivan, sulla on verkot väärässä paikassa ja/tai väärässä syvyydessä. Särkeä&ahventa tulee muikkuverkkoihin vain alkusyksystä silloin, kun muikut ovat siirtymässä syvästä kutupaikoille.

Äänestä

Juurikin johtuu siitä verkot väärässä paikassa tai liian matalia.

Kateus on sairaus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eeriikkit kirjoitti:

No niin, nykyään on Päijänteellä verkkorajoitus solmuvälin suhteen eli 36 - 54 mm.
Eihän 55 mm:in verkoilla mitään saa, koska trooli vetää mukaansa kaiken.
Mustassalon puolella trooli kulkee päivittäin.
Ristiniemestä Luhankaan päin, koitappa saada muikkua 14 - 17 mm:in verkoilla !
Ne on täynnä pientä ahventa ja särkeä.
Jonkinlainen epäsuhta on siinä, että järvialueilla ja merialueilla on suunnilleen sama solmuväli.
Moni on ehdottanut verkkojen määrän rajoittamista 1-3 kpl taloutta kohti esim, 35, 40, 45.
Mistä johtuu, että Keitele tuottaa muikkua kauppoihin, mutta Päijänne ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu