8,5kk keskosvauva ei halua liikkua, ei istu tuetus

Vauvan pyörii oman navan ympäri ja kierii. Häntä on pidetty lattialla pienestä lähtien ja virikkeitä on. Yritämme aktivoida häntä liikkumaan, mutta hän on mieluusti paikallaan tutkien jotain pientä "yksityiskohtaa". Ei haluakaan liikkua. 6kk:n iässä hän ryömi hetken aikaa. Sitten lopetti. Soitin asiasta (taantumisesta) neuvolaan ja neuvolassa sanoivat, etten saa liikaa painostaa mitä en ole kyllä tehnytkään. Sanoivat myös, että vauva saattaa unohtaa jonkun taidon toisen oppiessa. No, nyt ikää 8,5kk eikä edelleenkään liiku. Tiedän, että vauvat oppivat yksilöllisesti eikä saisi yleistää, mutta tietysti vanhempana minua hieman huolestuttaa.

Vauva ei myöskään istu edes tuetusti, selkä on ihan mutkalla. Eikä hänellä ole mielenkiintoakaan istua. Ns.seisottaminen ja pomputtaminen on hänestä mukavaa.

Vauva pitää usein myös kämmenpuoltaan lattiaa vasten ollessaan vatsallaan..Tämä on lääkärin mukaan "hänen oma juttunsa". Vauva on täysin terve, iloinen ja hyvinvoiva..mutta kyllä tämä "taantuminen" huolestuttaa. Onko muilla ollut vastaavaa? Tämä vauva on syntynyt keskosena n.kuukautta aiemmin. Hänen samanikäinen sisaruksensa on kehitykseltään täysin ikätasossaan. Aion ottaa asian puheeksi neuvolalääkärissä, mutta kaipailisinkin muilta omakohtaisia kokemuksia.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei! Ihan pakko oli sinulle vastata kun olen itse tasan 3 vuotta sitten miettinyt samoja asioita, olin huolissani lapseni liikkumisesta.
Lapseni siis ei ollut keskonen vaan syntyi viikolla 39.

Kääntyi vatsalleen jo 3 kk ikäisenä, mutta sitten ei tapahtunutkaan kuukausiin yhtään mitään motorisen kehityksen osalta. 4 kk neuvolassa saimme lähetteen fysioterapiaan ja siellä käytiin noin vuodenajan.
Lapsi oli kuulemma lihaksiltaan löysä, mutta huolestumiseen ei ollut kuulemma aihetta, tarvitsi kuitenkin tukea liikkumiseen.

Noin 7 kk ikäisenä alkoi pyöriä navanympäri ja 8 kk alkoi liikkua kierien oikealle, oli vähän toispuoleinen muutenkin liikkeissään.
Muistan olleeni hyvin ahdistunut tässä vaiheessa liikkumisesta, varsinkin kun muut vauvat olivat niin paljon edellä vaikka verrata ei saisi.
Sitten 9 kk tapahtui ihme ja ryömiminen alkoi, sekin kyllä hidasta ja toispuoleista, mutta edistystä kuitenkin.
10 kk oppi nousemaan itse istumaan. 11 kk oppi konttaamaan, silloin jo uskalsin huokaista, että ehkä se siitä.
12 kk noustiin tukea vasten ylös ja 14 kk käveltiin tuen varassa, mutta selkeästi pelotti koko touhu. Sitten viimein ensimmäiset askeleet 16 kk ikäisenä, siitä meni viel 2 kk kun kävely oli ns varmaa.

Nyt lapsi 3 v, tosi reipas liikkumaan. Ehkä hieman kömpelömpi kun keskiverto 3 v, mutta hyvin on ottanut kehityksessä kiinni kuitenkin.
Voi olla että esim luistelun oppiminen on hankalaa, mutta toisaalta oppi tänä kesänä nopeasti pyöräilemään. Toiset vain tarvitsee enemmän harjoittelua ja "tuuppimista" eteenpäin kuin toiset.

Äänestä
  • Kiitos positiivisesta vastauksestasi :) ja hienoa, että teillä on mennyt kaikki hyvin. ehkä se vaan vaatii aikaa ja tämä vauva kun on kovin sirorakenteinen, niin en tiedä vaikuttaako sekin asiaan. Hänellä on öljylisä käytössä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


9898 kirjoitti:

Vauvan pyörii oman navan ympäri ja kierii. Häntä on pidetty lattialla pienestä lähtien ja virikkeitä on. Yritämme aktivoida häntä liikkumaan, mutta hän on mieluusti paikallaan tutkien jotain pientä "yksityiskohtaa". Ei haluakaan liikkua. 6kk:n iässä hän ryömi hetken aikaa. Sitten lopetti. Soitin asiasta (taantumisesta) neuvolaan ja neuvolassa sanoivat, etten saa liikaa painostaa mitä en ole kyllä tehnytkään. Sanoivat myös, että vauva saattaa unohtaa jonkun taidon toisen oppiessa. No, nyt ikää 8,5kk eikä edelleenkään liiku. Tiedän, että vauvat oppivat yksilöllisesti eikä saisi yleistää, mutta tietysti vanhempana minua hieman huolestuttaa.

Vauva ei myöskään istu edes tuetusti, selkä on ihan mutkalla. Eikä hänellä ole mielenkiintoakaan istua. Ns.seisottaminen ja pomputtaminen on hänestä mukavaa.

Vauva pitää usein myös kämmenpuoltaan lattiaa vasten ollessaan vatsallaan..Tämä on lääkärin mukaan "hänen oma juttunsa". Vauva on täysin terve, iloinen ja hyvinvoiva..mutta kyllä tämä "taantuminen" huolestuttaa. Onko muilla ollut vastaavaa? Tämä vauva on syntynyt keskosena n.kuukautta aiemmin. Hänen samanikäinen sisaruksensa on kehitykseltään täysin ikätasossaan. Aion ottaa asian puheeksi neuvolalääkärissä, mutta kaipailisinkin muilta omakohtaisia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu