Uskontojen rauhanpropagandaa tuottava toimielin

Uskonnot eivät ole saaneet rauhaa aikaan toistensa kanssa, koska taloudelliset kysymykset ovat ihmisille tärkeämpiä.

Uskonnollisten liikkeiden kannattajien lukumäärän lisääminen ja taloudellinen vahvistaminen ei tuo rauhaa maailmaan.

Uskonnot ja uskonnolliset liikkeet eivät kykene pitämään näppejään erossa rahasta, mikä on eripuran ja sotien alkulähde.

Uskonnolliset johtajat eivät ole kiinnostuneita rauhasta vaan uskonnon keskeisistä peruskysymyksistä eli kuolemanjälkeisestä elämästä.

Ääriuskonnolliset johtajat ovat kiinnostuneita sodasta, koska se tuo rahaa.

Kuka yhteiskunnassa voisi olla kiinnostunut rauhasta ?

Uskontojen keskinäisessä valtakamppailussa ainoa, joka voi tuoda rauhaa yhteiskuntaan on sekulaarinen eli maallinen taho, jonka tehtävä ei olisi tähyillä kuolemanjälkeiseen elämään, eikä tehdä taloudellista voittoa uskonnollisten kiistojen avulla, vaan yksinkertaisesti pitää yllä yhteiskuntarauhaa.

Tähän tehtävään ei voi valita poliisivoimia, armeijaa eikä nopean toiminnan hätähousujoukkoja.

Maallisen, virkamiehistä koostuvan, toimielimen tarkoitus olisi kertoa kiisteleville uskonnollisille yhteisöille, mistä kussakin uskonnossa on rehellisesti kyse, koska nämä eivät kykene eivätkä halua viestittää tarpeeksi ahkerasti kannattajilleen uskontonsa todellisesta  merkityksestä.

Jokaisessa valtiossa vallassa oleva poliittinen puolue tuottaa median välityksellä paljon propagandaa siitä, miksi vallassaoleva puolue on ainoa ja oikea valinta kansalaisille.

Miksei siis voisi olla rauhaa viestittävä propagandistinen toimielin, joka taukoamatta kertoo kansalaisille, milloin uskonnolliset johtajat valehtelevat taloudellisista syistä kansalaisille ja ovat osaltaan syypäitä uskonnolliseen levottomuuteen valtiossa.

Sotaa lietsovat uskonnot eivät ole oikeassa, koska minkään uskonnon juuret eivät pohjaudu sodankäynnin teoriaan.

Lisäksi rauhan sanomaa levittävän toimielimen tärkein kysymys uskonnollisille johtajille olisi aina sama : miksi jumalanne tarvitsee ihmistä uskontoaan puolustamaan ? Eikö jumala ole tarpeeksi vahva ilman ihmisen tukea, ja eikö tässä tapauksessa rauha ihmisten välillä ole kaikki, mitä ihmiset tarvitsevat maailmassa valmistautuessaan tuonpuoleiseen ?

Sotaiset ihmiset eivät ole tervetulleita rauhaa rakastavaan taivaaseen, sillä sota maailmassa ja taivaassa repii molemmat paikat lopulta helvetiksi.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

valtio-orja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu