World Child News. Byrokraatia avautuu

Minkälainen ihminen istuu byrokratialaitoksessa? Kuka ohjaa lapsesi kohtalosta?

Ajatteletteko, että he eivät tiedä ongelmastasi?

Olennaisemman he tietävät, mutta heillä "ei ole valtuuksia" edetä. Sosialismin periaatteessa on lomakkeita. Tunteille on annettu sijaa vasemmalla puolella. Alavasen on himoa, logiikkaa. Ylävasen on tunneälyä, luovuutta. Sinne sinä kirjoittelet tunteesi. Lapsesi tulee tasan kellon mukaan ja sinä sanot tasan, mitä kuuluu sanoa. Sinun pitää hymyillä. Sinun ei pidä sanoa, mitä et ole kirjoittanut lomakkeeseen.

Ajatteletko, etteivät he tunne ongelmaasi. He tuntevat, mutta he tuntevat niitä vain yhteiskokouksen aikana. Yhteiskokouksen päätös lähtee hallitukselle. Kokousten aikana on hyvää puhua, jotta tulosta syntyy. Pitää vaikuttaa. Puhua asiaa. Kokous kestää 2 tuntia. Sen verran myötätuntoa saat, kunnes vaikuttamasi asia laskeutuu Tavis Tavallisen niskaan ja hän ilahtuu.

Samaan aikaan he käsittelevät 10 muuta tapausta henkilökohtaisesti omatun sivistyksen voimin taistellen ankarasti vallasta. Psykologinen asenne harjoittaa aivoja, mutta kuluttaa samassa.

Yhteenveto on sitä, että syntyy kausipäätelmä, jossa voi hahmottaa kulkusuuntia ja tehdä varauksia. Suunnista ei poiketa. Byrokraatti astelee jalka jalassa yhdessä marssissa. Hänellä ei ole tunnetta. Ei saa olla.

Jos olet keskivertoa yläpuolella tai alapuolella, sinun pitää joko toimia, huutaa tai vaikuttaa 2000 luvun teknologian kautta, koska keskivertoa on erittäin vaikea purkaa. Se on tahmeaa naisvaltaista FIREBALLia.

Lapsesi joutuu siihen, eikä Fireball anna sitä. Äidin on joko liityttävää jengiin tai oltava marginaali, josta nainen ei välitä tippaakaan. Nainen välittää keskivertoisuudesta. Siellä on suojaisaa olla.

Sosiaalitoimistoa ei hevillä pureta. Se voimistuu samassa vauhdissa sairaaloiden kanssa. Mielenterveyssairaalat ovat huippuvedossa. Sosiaalitoimisto voimistuu ja kasvaa. Kohta siitä tulee Wall Streetin veroinen. Talossa on toimistoja, komeroita, tietokoneruutuja, josta on yhteys maailmalle. Nainen istuu ja sosiaalistuu. Se opiskelee samaa, mitä miesäly opiskelee marginaalissa. Nainen on ydinenergiaa, joka kovettuu ja siksi se tarvitsee marginaalia. Jos olet taiteilija mies, niin suosiosi on taattu. Marginaalia vedetään sisään ja alkaa riisuutuminen. Mies pääsee pois kerääntyneestä pölystä, jota sai ympäristöstään ja luovuttaa sitä naiselle. Sosiaalitoimisto päättää mitä sitten.

Mitä mies teet kun nainen tarjoilee sinulle? Kieltäydyt vai suostut? Suostu. Mies on yksin aina. Suostu. Elämä vain 100 vuotta. Suostu. Nainen on tuuli. Suostu. Kärsi. Elukka. Kiitos.

Muu atomi ota minua pois. Sitten ydin räjähtää kun mies loittonee. Naisen ei saa ottaa liian paljon laskeutumaa. Van sen verran kuin tarvitsee, jota nyystää toimistolla eri näkökulmista käsin. Kun nainen ottaa liian, niin mies loittonee kauas kauas ulottumattomiin. Kunnes toinen yhteiskuntaplaneetta puoleensa vetää häntä. Vajanainen sosiaalitoimisto, jonka ympärillä ei ole miestä, alkaa liikkua väärällä tavalla ja voi aiheuttaa sekasortoa, kuten käy niille sosiaalitoimistoille, joissa ei ole riittävästi huostaanotto työtä. Sosiaalitoimisto tarvitsee asiakkaita. Kun vaimosi myy lastasi, niin jätä lapsesi pois. Sosiaalitoimisto ei tiedä oikeutta eikä turvaa. Se leikkii lapsellasi kunnes hän kasvaa. Mies vain siittää ja lähtee toiseen ulottuvuuteen. Sosiaalitoimisto ilman asiakkaita ei ole sosiaalitoimisto. Se voi pahoin. Se käyttäytyy aggressiivisesti ja voi aiheuttaa vahinkoa. Jokainen nainen on potentiaalinen femokilleri. Kun nainen pyytää, niin anna, jos pölysi on valmis.
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

korjaus:

Alavasen on johdatusta ja kehon tunnetta, kehon tarvetta, vomakasta mutta pientä tunneimpulssia

Ylävasen on muodostunutta tunnetietoa tai kokonaisuutta. tunneälyä

Alaoikea on fyysistä himoa, nautintoa, fysiikkaa, toimintaa. seksi asettuu tähän

Koordinaatistoa voi ajatella horisontaalisesti tai vertikaalisesti, riippuen siitä, miten itse paperi, johon koordinaatisto on tehty asettuu suhteessa ympäristöön. Koordinaatisto voi olla horizontaalinen, mutta ympäristö vertikaalinen. Tämä harrastaa meissä suhteuttamista. Joten Yläoikea kun on kellossa järki, tarkoittaa myös joko muuta tai täydentää järjen kuvaa. Yksityiskohta on suhteessa kokonaisuuteen.

Äänestä
  • Kuuluuko tämä tähän keskusteluun?

    Äänestä

  • kummajais kirjoitti:

    Kuuluuko tämä tähän keskusteluun?

    mietin vain uutta lomakkeen mallia, kun olemme 2000 luvulla näinkin älykkäitä kaikki

    taiteellisena ehdotan että vasen on tunnetta ja oikea on tekoa

    tiede puhuu päinvastaista, että vasen on tekoa ja oikea on tunnetta..

    Taide onkin tunnetta ja tiede ratiota

    Lomakkeessa on ongelma. Kenelle se on suunnattu?

    Kun kirjoittaisi lomakkeeseen tunteensa, niin virkamies tietäisi miltä sinusta tuntuisi kun lapsesi astelee huoneeseen pitkän eron jälkeen.

    Nyt vain pitää tuntea samoja tunteita, mitä on kirjoittanut.
    Pystyykö tiedemies tunnemuistiin?
    Onko tiedemiehellä älymuistia?
    Mitä mieltä?

    Kun on itselleen varmasta asiasta kyse, niin tunteesta voi mennä takuuseen. Tunteen määrä riipuu päivämäärästä, kellon ajasta, vuodesta, poliittisesta tilanteesta...

    Haluaako virkamies kieltää potilaan tunteita? Sitä he yrittävät, että vanhempi on objektiivinen toimija, mikä parantaa "ratkaisevasti" potilaan tilannetta. :-)

    Vaikea on olla objektiivinen.
    Suututtaa jo nyt kun ajattelee.

    Ajan myötä tunteet valikoituvat ja täsmättyvät. Osaa löytää syitä tunteille. Nuorella on vaikeampaa. Turhaa on myös rangaista nuoria siitä.

    Taiteilijoilla on sitä, että kun tunteesta saa otetta, eli takuu toimii, niin samassa toiminta muuttuu, eli ei pitäydytä enää suunnitelmissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TobbyGarden kirjoitti:

Minkälainen ihminen istuu byrokratialaitoksessa? Kuka ohjaa lapsesi kohtalosta?

Ajatteletteko, että he eivät tiedä ongelmastasi?

Olennaisemman he tietävät, mutta heillä "ei ole valtuuksia" edetä. Sosialismin periaatteessa on lomakkeita. Tunteille on annettu sijaa vasemmalla puolella. Alavasen on himoa, logiikkaa. Ylävasen on tunneälyä, luovuutta. Sinne sinä kirjoittelet tunteesi. Lapsesi tulee tasan kellon mukaan ja sinä sanot tasan, mitä kuuluu sanoa. Sinun pitää hymyillä. Sinun ei pidä sanoa, mitä et ole kirjoittanut lomakkeeseen.

Ajatteletko, etteivät he tunne ongelmaasi. He tuntevat, mutta he tuntevat niitä vain yhteiskokouksen aikana. Yhteiskokouksen päätös lähtee hallitukselle. Kokousten aikana on hyvää puhua, jotta tulosta syntyy. Pitää vaikuttaa. Puhua asiaa. Kokous kestää 2 tuntia. Sen verran myötätuntoa saat, kunnes vaikuttamasi asia laskeutuu Tavis Tavallisen niskaan ja hän ilahtuu.

Samaan aikaan he käsittelevät 10 muuta tapausta henkilökohtaisesti omatun sivistyksen voimin taistellen ankarasti vallasta. Psykologinen asenne harjoittaa aivoja, mutta kuluttaa samassa.

Yhteenveto on sitä, että syntyy kausipäätelmä, jossa voi hahmottaa kulkusuuntia ja tehdä varauksia. Suunnista ei poiketa. Byrokraatti astelee jalka jalassa yhdessä marssissa. Hänellä ei ole tunnetta. Ei saa olla.

Jos olet keskivertoa yläpuolella tai alapuolella, sinun pitää joko toimia, huutaa tai vaikuttaa 2000 luvun teknologian kautta, koska keskivertoa on erittäin vaikea purkaa. Se on tahmeaa naisvaltaista FIREBALLia.

Lapsesi joutuu siihen, eikä Fireball anna sitä. Äidin on joko liityttävää jengiin tai oltava marginaali, josta nainen ei välitä tippaakaan. Nainen välittää keskivertoisuudesta. Siellä on suojaisaa olla.

Sosiaalitoimistoa ei hevillä pureta. Se voimistuu samassa vauhdissa sairaaloiden kanssa. Mielenterveyssairaalat ovat huippuvedossa. Sosiaalitoimisto voimistuu ja kasvaa. Kohta siitä tulee Wall Streetin veroinen. Talossa on toimistoja, komeroita, tietokoneruutuja, josta on yhteys maailmalle. Nainen istuu ja sosiaalistuu. Se opiskelee samaa, mitä miesäly opiskelee marginaalissa. Nainen on ydinenergiaa, joka kovettuu ja siksi se tarvitsee marginaalia. Jos olet taiteilija mies, niin suosiosi on taattu. Marginaalia vedetään sisään ja alkaa riisuutuminen. Mies pääsee pois kerääntyneestä pölystä, jota sai ympäristöstään ja luovuttaa sitä naiselle. Sosiaalitoimisto päättää mitä sitten.

Mitä mies teet kun nainen tarjoilee sinulle? Kieltäydyt vai suostut? Suostu. Mies on yksin aina. Suostu. Elämä vain 100 vuotta. Suostu. Nainen on tuuli. Suostu. Kärsi. Elukka. Kiitos.

Muu atomi ota minua pois. Sitten ydin räjähtää kun mies loittonee. Naisen ei saa ottaa liian paljon laskeutumaa. Van sen verran kuin tarvitsee, jota nyystää toimistolla eri näkökulmista käsin. Kun nainen ottaa liian, niin mies loittonee kauas kauas ulottumattomiin. Kunnes toinen yhteiskuntaplaneetta puoleensa vetää häntä. Vajanainen sosiaalitoimisto, jonka ympärillä ei ole miestä, alkaa liikkua väärällä tavalla ja voi aiheuttaa sekasortoa, kuten käy niille sosiaalitoimistoille, joissa ei ole riittävästi huostaanotto työtä. Sosiaalitoimisto tarvitsee asiakkaita. Kun vaimosi myy lastasi, niin jätä lapsesi pois. Sosiaalitoimisto ei tiedä oikeutta eikä turvaa. Se leikkii lapsellasi kunnes hän kasvaa. Mies vain siittää ja lähtee toiseen ulottuvuuteen. Sosiaalitoimisto ilman asiakkaita ei ole sosiaalitoimisto. Se voi pahoin. Se käyttäytyy aggressiivisesti ja voi aiheuttaa vahinkoa. Jokainen nainen on potentiaalinen femokilleri. Kun nainen pyytää, niin anna, jos pölysi on valmis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu