Lapsiasiavaltuutetun näkemys koulusta ja kirkosta

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila osallistui Mikä Ikä -seminaariin ev.lut. kirkon järjestämällä varhaisnuorten Kipinä-suurleirillä. Kurttila sanoi seminaarissa näin
"Kuinka aikuiset voisivat toimia lasten kouluarjessa näkyvämmin? En tarkoita tällä pelkästään opettajia vaan esimerkiksi kansalaisjärjestöä tai kirkkoa. Kuinka kirkon ansiokas nuorisotyö löytää kouluihin?" Lainaus Savon Sanomista 28.7.

Siinä on uskonnonvapaus vähän vaakalaudalla, jos kirkko alkaa ujuttautua vielä enemmän kouluihin. Epäilen ettei kirkko malta pitää yhteistyötä tunnustuksettomana.

Video Kurttilan puheesta. Linkin pitäisi avautua edellä lainattuun kohtaan.
http://bambuser.com/v/5679061#t=3898s
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä Kurttila! Suomi tarvitsee yhä enemmän voimien yhdistämistä, ei hajottamista. Ajatus uskontoneutraaliudestakin on osoittautunut huuhaaksi.

Äänestä

Koulun ovia pitää alkaa avata muuallekin kuin kirkonmäelle päin. Sikäli kansalaisjärjestöjen mukaantulo tasapainottaa tilannetta. Mutta kirkon roolia ei tarvise todellakaan enää tippaakaan kasvattaa.

Lapsiasiainvaltuutetun toimiston lausunnossa esitettiin elämänkatsomustiedon avaamista kaikille lapsen uskonnollisesta jäsenyydestä riippumatta. Lähtökohtana tälle kannalle on lasten oikeudet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SekulaariSavolainen kirjoitti:

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila osallistui Mikä Ikä -seminaariin ev.lut. kirkon järjestämällä varhaisnuorten Kipinä-suurleirillä. Kurttila sanoi seminaarissa näin
"Kuinka aikuiset voisivat toimia lasten kouluarjessa näkyvämmin? En tarkoita tällä pelkästään opettajia vaan esimerkiksi kansalaisjärjestöä tai kirkkoa. Kuinka kirkon ansiokas nuorisotyö löytää kouluihin?" Lainaus Savon Sanomista 28.7.

Siinä on uskonnonvapaus vähän vaakalaudalla, jos kirkko alkaa ujuttautua vielä enemmän kouluihin. Epäilen ettei kirkko malta pitää yhteistyötä tunnustuksettomana.

Video Kurttilan puheesta. Linkin pitäisi avautua edellä lainattuun kohtaan.
http://bambuser.com/v/5679061#t=3898s

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu