"Erikoisoluet" -- vain suomalainen nimitys

Puhutaankohan missään muussa maassa kuin Suomessa "erikoisoluista", kun tarkoitetaan hyvänmakuista ja oikein valmistettua olutta massatuotteen asemesta? Ei varmaankaan ainakaan maissa, joissa oluella on perinteitä. Missähän sen "erikoisen" raja kulkee? Voisivat lopettaa jo (viimeksi radiossa kuulin) k.o. nimityksen käyttämisen. Sitten, jos on jokin savupekoni-salmiakkiolut niin se on toki "erikoista". Mutta esim. Erdinger tai Bitter & Twisted ovat ihan tavallisia, joskin minusta hyviä oluita.
10347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Laitilan Kukko-lager on mielestäni erikoisolutta, koska siinä ei ole gluteiinia. Muutenhan se on ihan tavallista lageria, jota suomalaiset pääasiassa lipittävät.

Esimerkiksi olutmaa Tsekkoslovakiassa on ainoastaan kolmenlaista olutta; vaaleaa ja tummaa, sekä niiden sekoitusta, joka kaadetaan tuoppiin kerroksittain.

Äänestä

Eiköhän kaikista maista löydy hihistelijöitä, joiden mielestä vain tiettyjen panimoiden tuotteita voi kutsua olueksi ja muita taas litkuiksi.

Itse nauran näiden intoilijoiden päälle kuten myös ns. viiniasiantuntijoille - kummatkin ovat osoittaneet sokkotesteissä osaamattomuudensa eli nautitaan juomista kuten parhaimmillaan maistuvat ja unohdetaan hihistelijöiden saarnat parhaimmasta juomasta.

Eiku ääntä kohden ja prosit/hölkynkölkyn.

Äänestä

Niin kuka puhuu erikoisoluista? "Tsekkoslovakiassa" ei taida olla mitään olutta, maa jakautui Tsekiksi ja Slovakiaksi jo aikaa sitten. Ja kyllä heilläkin olet laitetaan järjestykseen muutenkin kuin värin perusteella, löytyy Lageria, Pilssiä, Alea jne
On toki tullut muutaman kerran käytä maistelemassa - hyvää ja halpaa.
Katso perustietoja vaikka :
http://www.tsekki.com/oluet/

Äänestä

Jos ei erota oluiden makuja toisistaan on aivan sama mitä juo - halvin kevannee. Minä erotan ja nautin oluista - myös sokkona.

Äänestä

Oluen raaka-aineet ovat vain ja ainoastaan vesi, ohra ja humala. Kutsuttakoon siten vaikkapa erikoisoluiksi niitä oluen kaltaisia juomia, joiden valmistuksessa on käytetty muitakin raaka-aineita.

Esimerkiksi perus-Koff on erikoisolutta, koska sisältää siirappia.

Äänestä
  • Taisit unohtaa yhden tärkeän asian - hiivan. Koff ja monet muut oluet kuuluvat sarjaan - ei kiitos, juon vain mallasolutta.
    Puhtauslaki on mennen talven juttuja, silti jätän oluet joissa on käytetty tärkkelystä väliin.

    Äänestä

Tämä "erikoisoluet" termi tosiaan ihmetyttää, mikä ihmeen erikoisolut?

Erään pikkupaikkakunnan ravintolassa kysyin mitä Ale oluita olisi tarjolla. Kysyin koska mitään listaa tai pulloja ei ollut näkyvillä ja osasin odottaa että valikoima on suppea, ja ympäripyöreästi Alea siksi että usein lagerit pienemmissä paikoissa on sitä samaa bulkki-lageria. Tarjoilija totesi että "kun meillä ei ole erikoisoluita ollenkaan. Hanassa on lapparia/olvia/koffia. Pullosta löytyy Budweiseriä ja Miller Liteä"

Muuten ihan täysin ymmärrettävää pienen paikkakunnan ravintolassa, mutta paikka mainostaa itseään nimenomaan "olutravintolana" :D

Äänestä
  • Yllättävän monta hanaolutta kuitenkin oli....

    Äänestä

  • feefvefvev kirjoitti:

    Yllättävän monta hanaolutta kuitenkin oli....

    Joo, aika harvassa raflassa on kaikkien kolmen suurpanimon tuotteita hanassa. Olvikaan ei ole hanatuotteena mikään yleinen näky.

    Pullokaljasta olisi valinnut Budweiserin, jos se olisi ollut sitä oikeaa alkuperäistä Budweiseria.

    Äänestä

  • Tarkoitus on varmaankin maksimoida kate, ts. myydä sitä, joka menee parhaiten kaupaksi ja josta saa eniten pätäkkää se baari.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pissataksi kirjoitti:

Puhutaankohan missään muussa maassa kuin Suomessa "erikoisoluista", kun tarkoitetaan hyvänmakuista ja oikein valmistettua olutta massatuotteen asemesta? Ei varmaankaan ainakaan maissa, joissa oluella on perinteitä. Missähän sen "erikoisen" raja kulkee? Voisivat lopettaa jo (viimeksi radiossa kuulin) k.o. nimityksen käyttämisen. Sitten, jos on jokin savupekoni-salmiakkiolut niin se on toki "erikoista". Mutta esim. Erdinger tai Bitter & Twisted ovat ihan tavallisia, joskin minusta hyviä oluita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu