syökö västäräkin poikanen yölläkin?

Minä ja mun serkku löydettiin niiden pihalta västäräkin pesä jossa on 6 munaa. Eikä emoja ole näkynyt missään pitkään aikaan. Ajattelimme ottaa ne sisälle ja lämmittää niitä ja jos ne kuoriutuu mitä niille pitää syöttää ja syökö ne yölläkin ja nukkuuko ne koskaan?
5578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Unohtakaa koko juttu. Jos olette häirinneet lintujen pesärauhaa, niin saatatte olla jopa syyllisiä siihen, että linnut pesän hylkäsivät. Joka tapauksessa munat ovat nyt jo mennyttä kalua eikä niistä mitään kuoriudu. Jollei munien kuoleminen ollut jo syykin pesän hylkäämiselle, niin nyt ne ainakin ovat kuolleet, sillä munat kuolevat helposti, jos niitä ei vähään aikaan haudota ja pääsevät siksi viilenemään liikaa.

Teistä ei lintuja edes olisi kasvattamaan, se täytyy teidänkin ymmärtää heti kättelyssä. Poikaset syövät taukoamatta öitä lukuunottamatta ja lisäksi niiden puhtaanapidosta on huolehdittava, ne on opetettava lentämään ja varmistettava, että ne pärjäävät luonnossa. Yksityishenkilöt eivät lain mukaan edes saa ottaa luontokappaleita hoteisiinsa.

1Äänestä

Mikä nyt sitten on "pitkään aikaan" ja laskitteko munat ennen vai jälkeen sen, kun totesitte, ettei emolintuja näy enää?

Äänestä

Jos näette vahingossakin linnunpesän, on sen luota syytä siirtyä mahdollisimman nopeasti pois. Jos olette kyttäilleet pesää lähietäisyydeltä voi hyvinkin olla, että lintu on hylännyt pesän teidän takianne. Munien ja poikasten hoitaminen asianmukaisesti on äärettömän tarkkaa ja vaatii laitteita (hautomakone/lämpövalot ym) sekä taitoa ja ymmärrystä poikasten käsinruokinnasta. Antakaa siis olla, ja muistakaa seuraavan kerran olla häiritsemättä pesintää.

1Äänestä

Idiootit vaan kärkkyy ilmaisia lemmikkejä...

Äänestä
  • Sinä tässä olet täysi idiootti. Aloittajat ovat satavarmasti vielä lapsia, joten mieti vähän ja jätä haukkuminen vähemmälle. Siitä on aivan liikaa esimerkkejä, mitä nettikiusaaminen varsinkin lapsilla ja nuorilla voi pahimmillaan saada aikaiseksi.

    Jos olit itse täydellinen lapsikulta, joka ei mitään typerää koskaan tehnyt, niin varmasti olet vieläkin niin täydellinen, että osaat tukkia suusi.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


serkukset kirjoitti:

Minä ja mun serkku löydettiin niiden pihalta västäräkin pesä jossa on 6 munaa. Eikä emoja ole näkynyt missään pitkään aikaan. Ajattelimme ottaa ne sisälle ja lämmittää niitä ja jos ne kuoriutuu mitä niille pitää syöttää ja syökö ne yölläkin ja nukkuuko ne koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu