Barcelonaan jouluviikolla 21-27.12.

Hei
Onko Barcelonassa joulun aikaan, 24-26.12. (lähes kaikki) paikat kiinni?
Tarinoita toivottaisiin, kannattaako jouluksi ko. paikkaan matkustaa. Laittakaahan vinkkejä, siellä joskus joulunsa viettäneet :)
9425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Me olimme siellä viime joulun.
Aattona muistaakseni kävimme sekä ostoksilla että Sacrada familiassa. Joulupäivän lounaspaikka oli hiukan hakusessa, mutta löytyi. Monissa paikoissa oli tarjolla joulumenuja, jotka olivat hiukan kalliimpia. Silloin ja tapaninpäivänä taisi monet kaupat olla kiinni. En muista, miten ruokakauppojen kanssa oli, mutta saimme kaikki tarvitsemamme. Ainakin ne pienet kulmakaupat (supermercadot) olivat auki.
Joulupäivänä taisimme istua auringossa terassilla ja kävelimme paistattelemaan päivää rannalle. Siellä ajeli joulupukki fillarilla ja tarjoili lapsille karkkeja. :)
Vanhan kaupungin kujaset olivat kylmiä, mutta rannalla ja hotellissakin oli ihan tarpeeksi lämmin, vaikka se pieni olikin ja sijaitsi Ravalissa.
Turisteja oli vähän ja kaupunki melko tyhjä. Jouluvalot olivat nähtävyys!!
Noista kauppojen aukioloajoista en osaa niin sanoa, itse kun en kovin paljon shoppailua harrasta.

Itse haluan joskus mennä kaupunkiin loppiaisena, jolloin itämaan tietäjät purjehtivat satamaan ja luvassa on isot juhlat ja kulkueet. Myös alennusmyynnit alkavat silloin.

Äänestä

Millaista lämpötilaa siellä ollessa oli joulun tienoilla?

Äänestä
  • Sinne menossa meitä kaksi 21.-28.12.15. Hotellivaihtoehdot vielä avoinna.

    Äänestä

Si, kyllä ne joulun pyhät on Espanjassakin merkittävää juhla-aikaa, joten suuri osa kaupoista ja nähtävyyksistä on silloin kiinni. Sää on tasaisen epäsäännöllinen tuohon vuodenaikaan, mutta taatusti Suomea lämpimämpi. Lämmintä vaatetta siltä tarpeeksi mukaan jopa toppatakille voi olla käyttöä...toisaalta onnekkaat saattavat pärjätä myös villatakilla. Turisteja ei ole kamalasti liikkeellä, mutta pyhien vuoksi majoituksen jne. hinnat on läheisiä päivämääriä kalliimpia. Futista, museoita, kauppoja, ravintolita ja kahviloita kyllä löytyy sitten taas arkena mukavasti.

Barcelonasta suosittelen lukaisemaan pienen esittelyn täältä:

http://valimeri.com/espanja/barcelona

Äänestä
  • Kiitos vinkistä. Tuolla kerrottiin, että kannattaa ostaa netistä etukäteen liput Sagrada Famíliaan. Mahtaako silloin päästä nopeammin sisään? Turistiaikahan ei liene suuri joulun kieppeillä (kuten ensimmäinen vastaaja kertoi), joten luulisi, etteivät jonot ole korttelien mittaisia. Koetan itse tehdä tänne pienen matkakertomuksen, jos suomi24:n sivuille pääsee sieltä. Madeiralta esim. ei juurikaan pääse, kun tämä sivusto katsoo lähteen vihamieliseksi.

    Äänestä

  • Enemmänkin niin, että silloin varmasti pääsee sisälle.
    Poikkesimme ohimennen yhden illan ajan BCN:ssä ja yritimme klo 17 sisään Sacradaan, mutta lipunmyynti oli jo suljettu.
    Sacrada on hyvin suosittu kohde ja ilman etukäteen ostettua lippua joutuu jonottamaan huonolla tuurilla parikin tuntia tai sitten voi käydä kuten meille.

    Äänestä

Hiukan menee asian vierestä, mutta kun täällä ei näytä olevan vastaajia ruuhkaksi asti, niin osataanko kaupoissa espanjaa vai puhuuko osa vain kataloniaa? Englanti taitaa osalla olla hakusessa? Itse en juurikaan osaa espanjaa. Täytynee harjoitella perussanastoa ennen matkaa.

Äänestä
  • Kaupoissa selviytyy mainiosti espanjalla ja useimmissa kaupoissa ja ravointoloissa myös englannilla.
    Barcelona on täynnä turisteja, palvelulalat ovat tähän hyvin jo sopeutuneet.
    Meille on usein alettu puhumaan espanjaa/katalaania, mutta kun olemme vastanneet omalla kurjalla espanjallamme, on kieli saman tien vaihtunut englanniksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mariela889 kirjoitti:

Hei
Onko Barcelonassa joulun aikaan, 24-26.12. (lähes kaikki) paikat kiinni?
Tarinoita toivottaisiin, kannattaako jouluksi ko. paikkaan matkustaa. Laittakaahan vinkkejä, siellä joskus joulunsa viettäneet :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu