laki asumistukilain väliaikaisesta muuttamisesta

Kertokaapa minulle, lakikäytäntöjä ymmärtävät, onko allaoleva laki vielä voimassa?

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20121007

eli "Laki asumistukilain 15 §:n väliaikaisesta muuttamisesta".

Olen tänään asioinut kahden Kelan virkailijan kanssa, ja kumpikaan ei tiennyt kyseisestä laista tai sen olemassaolosta yhtään mitään. Asumistuen puhelinpalvelussa (020 692201) mies väitti, että kyseisessä laissa mainittu käytäntö ei ole käytössä Kelassa, eikä sellaista ole hänen mukaansa koskaan ollutkaan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä laista saati sen sisällöstä.

Kyseessä on siis laki asumistuen määrän tarkistamisen lykkäämisestä silloin, kun yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä ollut työllistyy. Kyseisen lain mukaan tuen määrän tarkistamista tulisi tällöin lykätä kuudella kuukaudella olosuhteiden muuttumisajankohdasta, mutta omassa tapauksessani tarkistuspyyntö tuli alle viikon sisällä siitä, kun olin ilmoittanut alkavasta työsuhteestani Kelaan. Onko tässä toimittu oikein?
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole enää voimassa kyseinen laki. Kataisen ja Stubbin hallitukset, sosiaali- ja terveysministereinään Paula Risikko ja Laura Räty pyyhkivät perseitään kyseisellä lailla ja kumosivat lain kesken voimassaolokautensa 1.1.2015 alkaen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OnkoVoimassa kirjoitti:

Kertokaapa minulle, lakikäytäntöjä ymmärtävät, onko allaoleva laki vielä voimassa?

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20121007

eli "Laki asumistukilain 15 §:n väliaikaisesta muuttamisesta".

Olen tänään asioinut kahden Kelan virkailijan kanssa, ja kumpikaan ei tiennyt kyseisestä laista tai sen olemassaolosta yhtään mitään. Asumistuen puhelinpalvelussa (020 692201) mies väitti, että kyseisessä laissa mainittu käytäntö ei ole käytössä Kelassa, eikä sellaista ole hänen mukaansa koskaan ollutkaan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä laista saati sen sisällöstä.

Kyseessä on siis laki asumistuen määrän tarkistamisen lykkäämisestä silloin, kun yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä ollut työllistyy. Kyseisen lain mukaan tuen määrän tarkistamista tulisi tällöin lykätä kuudella kuukaudella olosuhteiden muuttumisajankohdasta, mutta omassa tapauksessani tarkistuspyyntö tuli alle viikon sisällä siitä, kun olin ilmoittanut alkavasta työsuhteestani Kelaan. Onko tässä toimittu oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu