Rodoksen mopoilevat Suomalaiset gallupin tekijät

Juuri Rodokselta tulleena jäi yksi "paha maku suuhun" ja sen sai aikaan Suomalaiset nuorehkot "gallupin tekijät". Mopolla kurvattiin viereen ja ystävällisesti he pyysivät lupaa tehdä kartoitusta miten olemme viihtyneet Rodoksella, kuinka mones matka sinne jne. Siihen asti kyselijä oli yhtä hymyä mutta kun "palkinnoksi vastauksista" voitinkin sattumalta päävoiton! jota en suostunut lähtemään lunastamaan siltä seisomalta Ixiasta heidän hotelliltaan (olisi ollut ilmainen taxi-kyyti) muuttui ääni kellossa. Haukkuttiin tyhmäksi ja "hän luuli meitä fiksuiksi mutta pettyi pahan kerran" yms mukavaa. Seuraavana päivänä näimme taas tuulisen rannan puolella kun tämänainen taas yhtä perhettä jututti ja siellä juuri nosteltiin "palkinto lappuja kuoresta". Perhana että ärsyttää tuollaiset firmat ja niiden tyrkky työntekijät. Yrittävät käyttää hyväksi tavallisia suomalaisia matkailijoita.Antaisivat ihmisten lomailla rauhassa eivätkä tyrkyttäisi hotelleitaan ja matkojaan. Ja kun kysyin mitä matkatoimistoa hän edustaa oli vastauksena Diamonds hotells resort tms.
17176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

taitaa olla sama huonotapainen tyttö joka on pörrännyt sillä alueella muutaman vuoden. Ei kannatta alkaa juttusille örkin kanssa ollenkaan, tulee vaan paha mieli.

Äänestä

Ovat näitä loma-osakekauppiaita!Meitä kiusasivat parina vuotena kunnes ilmeisesti muistivat meidän naamat.Ja jättivät rauhaa.
Niille kannattaa sanoa suoraan,ettei kiinnosta.Yksi kertoi meillä olevan asenne vamman kun ei haluttu keskustella.Kysyttiin miksei ole Suomessa töissä,niin vastasi hyvin halveksuvasti,että miksi maksaa veroja Suomeen!
Onneksi ne eivät saa tulla hotelli alueelle eikä rannalle arpojansa tyrkyttämään.
Siis suorat sanat päin naama, niin ei ne jaksa montaa kertaa kiusata.
Me olemme taas elokuun lopulla menossa ,ja 11 kerta Rodokselle.

Äänestä

No on teillä jumalauta ongelmat! Koko maa on juuri kaatumassa konkurssiin ja te valitatte netissä, kun ette osaa edes auttavasti sosiaalisen kanssakäymisen alkeita!?! Työtäänhän ne tekevät, miksi ette sano ettei kiinnosta? Miksi asiaa ei voi hoitaa siellä, vaan pitää jälkikäteen netissä anonyyminä itkeä? Säälittävää.

Äänestä
  • Huomaa ,että et ole koskaan törmännyt näihin tyyppeihin.
    Ne kun eivät usko vaikka kuinka asiallisesti kieltäytyisi.
    Ne eivät ole niinkuin Suomen feissarit , jotka toivottavat hyvää päivänjatkoa,jos et ole kiinnostunut.
    Nämä lähtevät perään tai alkavat arvostella sinua,kun kieltäydyt.
    Asiakaspalvelusta ei tietoakaan.

    Äänestä

  • itä-helsinki kirjoitti:

    Huomaa ,että et ole koskaan törmännyt näihin tyyppeihin.
    Ne kun eivät usko vaikka kuinka asiallisesti kieltäytyisi.
    Ne eivät ole niinkuin Suomen feissarit , jotka toivottavat hyvää päivänjatkoa,jos et ole kiinnostunut.
    Nämä lähtevät perään tai alkavat arvostella sinua,kun kieltäydyt.
    Asiakaspalvelusta ei tietoakaan.

    No itse vastaisin metsään samalla tavalla, en paskaa tarvitse sietää.

    Äänestä

  • Ihan vaan vinkkinä kerroin ettei muut tuhlaa kallista loma-aikaa näiden huonotapaisten suomalaisten "galluppeihin". Niin kuin hän alkuun kertoi tekevänsä galluppia, joka siten kääntyi pakko-tutustumiseen hienostohotellin lomaosakkeisiin joihin kieltäydyimme menemästä ja siitä se ryöppy sitten alkoi. Ei muuta.

    Äänestä

  • Toivottavasti tulee kohdalle, saa nauraa paskaista naurua noille pelle myyjille.

    Äänestä

Miehistykäälle vastaus: Vit..ako sitä tarvitsee kenenkään lomallansa kuunnella näiden rottien sönkötystä, saa suomessa kuunnella aivan samaa kun joskus erehtyy kauppakeskuksiin. Ei näille mikään tavallinen ei riitä sen tietää jokainen, vaan kehtaavat vielä aukoa päätään kun lomalainen tietää kusetuksesta. Vanhemmat ihmiset varsinkin ovat näiden sontiaisten kanssa helisemässä. Jotkut sitä aina jaksavat perustella ilmeisen kusetuksen sillä, että"työtään se vain tekee", tämä elämäntapabailaaja joka pikavoittojen toivossa kiusaa sopivilta näyttäviä uhreja.

Äänestä

Kun tiedän nuo huoneisto-osakkeiden myyjät, niin olen tavallaan odotellut niiden kohtaamista. Olen varautunut purkamaan heihin kaiken vitutukseni ja vittumaisimmat sanani kaikkine ilkeyksineen. Saa sitten olla loppuloman siivommalla suulla.

Äänestä
  • Heheh, eipä tarvinut tätä kirjoittaa, kun hengenheimolainen ehti ensin. Pyhelinmyyjät saavat minulta saman kohtelun, oikein innolla odotan heidän soittoaan.

    Äänestä

  • Kuin myös! Yhtään ei ole tullut vastaan. Olisi mukava jututtaa, ehkä. Ehkä myyntipuheet laimenisivat siinä vaiheessa kun kertoisin omistaneemme asuntomme kokovuotisesti 29-vuotta.
    Tosin Espanjassa.

    Äänestä

Time Share on ajatuksena eräs maailman parhaita.

Harmi, että olette noin kiukkuisia tätä briljanttia ideaa kohtaan.

Äänestä
  • Nii-in, riippuu kenen kantilta katsoo asiaa. Huijareiden kannalta kyllä. Rahoittajan /maksajan kannalta ei ja sen kannalta joka joskus eroon haluaa, niin kaikista huonoin mahdollinen.

    Äänestä

Nämä rodos ja kreeta-kommentit vahvistavat entisestään päätöstä, ettei olla koskaan oltu, eikä milloinkaan tulla olemaankaan kaljupäisten ja tatuoitujen ja v...u sanaa käyttävien sisäsiittoisten suomalaisten kanssa samassa lomapaikassa. Iljettävin lomalaisten ryhmä ruotsalaisten riekkumisen lisäksi. On hienoa olla fiksumpi ja mennä ja osata kokemuksen pohjalta valita jotain aivan muuta-kreikan saaret ovat parhaimillaan aivan muuta kuin te..

Äänestä
  • Niin, siellä Las Palmasissa fiksummat lomailee. Tuo nimimerkkihän paljastaa kaiken. Ihan omien kokemusten pohjalta varmaan...

    Äänestä

ruma saa olla mutta ei tyhmä.

Äänestä

Sanoo että ei ole luottotiedot kunnossa ja työttöminä, häipyvät aika lujaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rodos1 kirjoitti:

Juuri Rodokselta tulleena jäi yksi "paha maku suuhun" ja sen sai aikaan Suomalaiset nuorehkot "gallupin tekijät". Mopolla kurvattiin viereen ja ystävällisesti he pyysivät lupaa tehdä kartoitusta miten olemme viihtyneet Rodoksella, kuinka mones matka sinne jne. Siihen asti kyselijä oli yhtä hymyä mutta kun "palkinnoksi vastauksista" voitinkin sattumalta päävoiton! jota en suostunut lähtemään lunastamaan siltä seisomalta Ixiasta heidän hotelliltaan (olisi ollut ilmainen taxi-kyyti) muuttui ääni kellossa. Haukkuttiin tyhmäksi ja "hän luuli meitä fiksuiksi mutta pettyi pahan kerran" yms mukavaa. Seuraavana päivänä näimme taas tuulisen rannan puolella kun tämänainen taas yhtä perhettä jututti ja siellä juuri nosteltiin "palkinto lappuja kuoresta". Perhana että ärsyttää tuollaiset firmat ja niiden tyrkky työntekijät. Yrittävät käyttää hyväksi tavallisia suomalaisia matkailijoita.Antaisivat ihmisten lomailla rauhassa eivätkä tyrkyttäisi hotelleitaan ja matkojaan. Ja kun kysyin mitä matkatoimistoa hän edustaa oli vastauksena Diamonds hotells resort tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu