Koin jonkinlaisen hämmennyksen, kun muutaman vuoden päiväkotiuran aikana jouduin ensimmäisen kerran melko hämmentävään tilanteeseen. Lapsi toi minulle kovasivuisen lasten satukirjan ja halusi että lukisin sitä hänelle. Tottakai suostuin ja otin kirjan käsiini sitä sen enempää katsomatta/ajattelematta. Avasin ensimmäisen aukeaman ja siellä olivat piirroshahmot aivan ilkosillaan ja "vehkeet" oikein korostettuina. Tämän lisäksi olisi ollut tarjolla piirroskuvia äidin ja isin peuhaus hetkistä peiton alla. Toki myös jonkilaista tekstiä, mutta en edes ehkä halua tietää minkälaista. Kiitän onneani, että tuli vaipanvaihto tehtävä eteen juuri sillä sekunnilla.
Olenko ainoa "alan ihminen", joka ei tykkää kertoa pikku lapsille miten vauvoja tehdään? Itse en pidä näistä pimppi/pippeli jutuista, itseni on opetettu melko "siveelliseksi" ihmiseksi ja seksuaalivalistukset hoidettu koulussa. Pidän sänkyhommia erittäin yksityisinä asioina, ja vihoviimeisenä haluan lukea aiheesta satuja lapsille ... Anteeksi vain. :/ Onko päiväkodin tehtävä kertoa noita juttuja? Tiedän, että ovat inhimillisiä ja normaaleja asioita, mutta en halua toisten lapsille niistä puhua. Enkä todellakaan tiedä miksi kyseinen kirja niin helposti saatavilla olikaan ...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos joku lapsi on noita asioita kysellyt, olen pyytänyt häntä kysymään vanhemmiltaan. Itsekin koen asian kiusalliseksi enkä osaa niitä luontevasti pienille selittää, eikä voi edes tietää, miten vanhemmat asiaan suhtautuvat, ja miten seikkaperäisesti arvaa vieraalle lapselle noista asioista puhua. Minä en aio edelleenkään vauvantekoasioista hoitolapsille puhua.