On mielestäni aivan turhaa järjestää otsikon mukaista koulutusta. Koulunkäyntiohjaajan tutkinnon suorittaneella on tarvittavat osaamisen taidot myös aamu- ja iltapäivätoiminnassa. En ymmärrä miksi järjestetään erikseen aamu- ja iltapäiväohjaajan tutkinto. Ilmeisesti opettajille halutaan saada työtä. Toivon , että tähän tulisi korjaus, poistettaisiin otsikon mukainen koulutus, näin säästettäisiin paljon rahaa.
Koulunkäynnin aamu- ja iltapäiväohjaajan tutkinto
osaava
3241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minunkin mielestä riittäisi tämä koulunkäyntiohjaajan koulutus yksistään. En ole tarvinnut erikseen aamu- ja iltapäiväohjaajan koulutusta.
Tällä menetelmällä saadaan opettajille työtä sen aikaa mitä kyseinen uusi koulutus kestää. Valmistuneet sitten työttömyyskortistoon. Muutenkin vähennetään kouluista koulunkäyntiohjaajia, vaikka luokkakoot suurenevat.Miksi tällaiseen rahaa käytetään?
Onneksi alkavat poistamaan näitä lisä koulutuksia, koskee varmaan tätä aamu- ja iltapäivä ohjaajan koulutusta, hyvä niin.