Miksi ihmiset aina arvostelevat?

Olen saanut kaupungilta vuokrattua puutarha palstan. Mutta jo ensimmäisenä päivänä joku vanha nainen huomautti minulle, etten ajattele toisia ollenkaan???!! Kyse oli vain siitä, kun ihastelin leskenlehteä, että miten kaunis kukka se on. Ja sitten jo joku ihminen ajattelee heti, etten ajattele toisia ollenkaan? Tai en kitke penkkiä tai tuhoa näitä kukkia? Olin vasta enisimmäistä kertaa talkoo töissä, ja tein töitä koko päivän ja kitkin. Miten joku negatiivinen ihminen jo katsoo oikeudekseen ajatella toisesta pahaa? Tai katsoo oikeudekseen ajatella heti negatiivisesti!! Minähän kitken kaikki, että muu kasvu saa tulla esille. Mikä tekee näistä vanhoista ämmistä niin heti negatiivisia.? Tänäänkin sain kuulla, että yksi oli möyhinyt maata ja jättänyt sen mukamas sille tielleen. Nämä vanhat naiset eivät ymmärrä, että palstojen katselmus on vasta kesäkuussa. He kokevat oikeudekseen jo antaa heti negatiivista palautetta. He eivät näköjään ymmärrä, että kaikki eivät ole eläkkeellä, toisilla on myös työ hoidettavana ja muutakin hoidettavaa riittää. Uskokaa jo vanhat naiset, että kukin hoitaa palstansa ajoillaan, sitten kun on dedlaine!!! Antakaa toiset jo hyvät ihmiset toisillenne hyvää ja positiivista palautetta. Hyvä positiivien palaute auttaa sitä viljelijää myös jaksamaan. Ei kukaan halua tulla, jos ensimmäinen lause on negatiivinen!
1142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se n kuule kateus, joka syö kalatkin vedestä.
Jätä omaan arvoonsa ja nauti !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puutarhatonttu012 kirjoitti:

Olen saanut kaupungilta vuokrattua puutarha palstan. Mutta jo ensimmäisenä päivänä joku vanha nainen huomautti minulle, etten ajattele toisia ollenkaan???!! Kyse oli vain siitä, kun ihastelin leskenlehteä, että miten kaunis kukka se on. Ja sitten jo joku ihminen ajattelee heti, etten ajattele toisia ollenkaan? Tai en kitke penkkiä tai tuhoa näitä kukkia? Olin vasta enisimmäistä kertaa talkoo töissä, ja tein töitä koko päivän ja kitkin. Miten joku negatiivinen ihminen jo katsoo oikeudekseen ajatella toisesta pahaa? Tai katsoo oikeudekseen ajatella heti negatiivisesti!! Minähän kitken kaikki, että muu kasvu saa tulla esille. Mikä tekee näistä vanhoista ämmistä niin heti negatiivisia.? Tänäänkin sain kuulla, että yksi oli möyhinyt maata ja jättänyt sen mukamas sille tielleen. Nämä vanhat naiset eivät ymmärrä, että palstojen katselmus on vasta kesäkuussa. He kokevat oikeudekseen jo antaa heti negatiivista palautetta. He eivät näköjään ymmärrä, että kaikki eivät ole eläkkeellä, toisilla on myös työ hoidettavana ja muutakin hoidettavaa riittää. Uskokaa jo vanhat naiset, että kukin hoitaa palstansa ajoillaan, sitten kun on dedlaine!!! Antakaa toiset jo hyvät ihmiset toisillenne hyvää ja positiivista palautetta. Hyvä positiivien palaute auttaa sitä viljelijää myös jaksamaan. Ei kukaan halua tulla, jos ensimmäinen lause on negatiivinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu