Taisi mennä muutamalla täällä Jytky housuun hehe

Hänen hirvittävästä kampanjoinnista suomen Ruotsinkielisiä ja pakkoruotsia vastaan, ruotsinkieli ja sen koulutus tulevankin hallituksen aikana tulee voimaan hyvin- ellei jopa erinomaisesti!
Myöskään kulttuurin tuki ei juurikaan tule kärsimään tämän uuden hallituksen aikana. Mitä nyt siitäkin hieman leikataan juustohöylällä niinkuin meidän muidenkin palkkojen ja eläkkeiden indeksikorotuksista ja puhutaan yleisesti jopa "kansalaistalkoista" joihin suurin osa suomen kansasta haluaa osallistua.
Itse löisin vielä lisää löylyä kiville ja poistaisin joidenkin työpinnareiden ja laiskojen vastineettomat tuet niin eiköhän ne työhalut palaisi takaisin.
Loppuisi se idioottimainen paskan jauhaminen yleisöpalstoilla josta ei ole keneellekään mitään iloa eikä hyötyä. Tällä palstallakin on ainakin yksi sellainen "päivystäjä" jolla on nyt jytky housuissa. ;) hihi
584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitä ääliötä joka on täällä ihan julkisesti kateellinen taiteilijoille ja yhteisöille jotka saavat apurahoja ja muuta taloudellista tukea. Sehän asettelee niitä samoja kopitoituja "teesejään" vähän jokaiselle saitille missä edes hiukankaan on mahdollista kirjoitella. Eilen illalla luin huvittuneena erään sivuston vieraskirjaa jossa toi sama mulkku sai täyslaidallisen ja pitävät hauskaa sen kustannuksella. No, "niin makaa kuin petaa" siinä ei jytky housuissa lämmitä. :D

Äänestä

henririeman

Äänestä

Näyttää siltä että sen tyypin kaikki "projektit" ovat menneet persiilleen tämänkin SSS-hallituksen tulevana aikana jo alkumetreillä. ;) Eiköhän nyt olisi aika jo viimein alkaa tehdä sitä hänen "idearikasta taidetta" tai ainakin saattaa valmiiksi se kirja joka on ollut jo kymmenen vuotta keskeneräinen. kjähkjähkjäh

Äänestä

mistä väristä sinä tykkäät? kjähkjähkjäh

Äänestä

punavihreetä kateutta havaittavissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iloinenakka kirjoitti:

Hänen hirvittävästä kampanjoinnista suomen Ruotsinkielisiä ja pakkoruotsia vastaan, ruotsinkieli ja sen koulutus tulevankin hallituksen aikana tulee voimaan hyvin- ellei jopa erinomaisesti!
Myöskään kulttuurin tuki ei juurikaan tule kärsimään tämän uuden hallituksen aikana. Mitä nyt siitäkin hieman leikataan juustohöylällä niinkuin meidän muidenkin palkkojen ja eläkkeiden indeksikorotuksista ja puhutaan yleisesti jopa "kansalaistalkoista" joihin suurin osa suomen kansasta haluaa osallistua.
Itse löisin vielä lisää löylyä kiville ja poistaisin joidenkin työpinnareiden ja laiskojen vastineettomat tuet niin eiköhän ne työhalut palaisi takaisin.
Loppuisi se idioottimainen paskan jauhaminen yleisöpalstoilla josta ei ole keneellekään mitään iloa eikä hyötyä. Tällä palstallakin on ainakin yksi sellainen "päivystäjä" jolla on nyt jytky housuissa. ;) hihi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu