Oli Hyvä Sunrise Avenue keikka Jäähallissa

Hieno keikka, kaikki hyvät biisit, über makee valoshow ja tunnelma katossa. Näistä Suomi pojista voi olla ylpeä, tekevät suomalaista musa historiaa. Kyllä kannatti mennä !
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Bändi soitti hyvin ja valoshow oli todella hieno. Yleisöltä olisin odottanut ehkä hieman enemmän, kun alkoholiakin sentään näytti kuluvan ennen konserttia. Suomalaiseen tapaan ihmiset kuitenkin seisoivat ja istuivat kuin jääkalikat lähes puoleen väliin asti konserttia. Sen jälkeen tunnelma kävi hitaasti lämpenemään ja oli sitten loppua kohden jo ihan hieno. Olen aina ihmetellyt tätä, että miten suomalaiset eivät viitsi innostua tai eivät kehtaa näyttää innostuvansa vaikka olisi kuinka hyvä bändi soittamassa? Kappaleiden jälkeen kyllä annetaan aina kohteliaat aplodit, mutta muuten ollaan kuin kirkossa. Eikö noihin pop konsertteihin ole tarkoitus mennä ikään kuin bailaamaan?

Äänestä
  • Kentällä tunnelma oli jo ekasta biisistä lähtien katossa! Jos haluaa bilettää täysillä niin kannattaa ostaa seuraavalla kerralla kentälle liput. Ei istumapaikoilla kuitenkaa turhaan ne penkit ole. Jotkut tykkäävät nauttia musiikista rauhallisesti ja jotkut haluavat hyppiä täysillä lavan edessä.
    Kokonaisuudessaan huikea keikka ja Sunrise Avenue todisti olevan maailmanluokan bändi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomiNousuun kirjoitti:

Hieno keikka, kaikki hyvät biisit, über makee valoshow ja tunnelma katossa. Näistä Suomi pojista voi olla ylpeä, tekevät suomalaista musa historiaa. Kyllä kannatti mennä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu