Eläkekarttuma toisesta yliopistotutkinnosta

Olen suorittanut ennen vuotta 2005 KTM-tutkinnon (ylempi korkeakoulututkinto) ja HuK-tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto). Jos nyt palaan täydentämään HuK-tutkintoni ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi eli filosofian maisterin tutkinnoksi, niin kuinka paljon eläkettä minulle kertyy filosofian maisterin tutkinnosta?
91337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eläkkeen saa sen mukaan mitä on tienannut?
En ole tiennyt että tutkinnoilla saa eläkkeen nousemaan.

Äänestä

Opiskelun ajalta on karttunut eläkettä 1.1.2005 alkaen, enintään kuitenkin viideltä vuodelta vaikka tutkintoja olisi useampi. Tutkinnon suorittaminen valmiiksi on ehdoton edellytys eläke-etuuden saamiselle.

Etuutta karttuu tutkinnon tason mukainen enimmäismäärä, joka ylemmän korkeakoulututkinnon kohdalla tarkoittaa viittä vuotta. Filosofian maisterin tutkinnon perusteella sinulle karttuisi eläkettä ikään kuin olisit työssä 713,68 euron kuukausipalkalla (vuoden 2015 tasossa) viisi vuotta. Tästä etuuden perusteesta eläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuodessa. Tällä laskentakaavalla karttuma on noin 53 e/kk.

Eläkkeen karttuminen edellyttää myös, että työuran aikana on eri eläkelakien alaisia työansioita yhteensä vähintään 17 128,41 euroa (vuoden 2015 tasossa) eläketapahtumaa edeltävän vuoden loppuun mennessä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Tarkistaisin vielä seuraavan: koska olen suorittanut osan tutkinnosta eli alemman korkeakoulututkinnon (HuK) ennen vuotta 2005, niin saisinko valmistuttuani filosofian maisteriksi kuitenkin eläkekarttuman koko ylemmän korkeakoulututkinnon mukaan eli tuon mainitsemasi n. 53 eur/kk?

    Äänestä

  • Tuplatutkinto kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Tarkistaisin vielä seuraavan: koska olen suorittanut osan tutkinnosta eli alemman korkeakoulututkinnon (HuK) ennen vuotta 2005, niin saisinko valmistuttuani filosofian maisteriksi kuitenkin eläkekarttuman koko ylemmän korkeakoulututkinnon mukaan eli tuon mainitsemasi n. 53 eur/kk?

    Unohda koko juttu opiskeluaikana karttuvasta eläkkeestä, ei eläkkeitä voida tulevaisuudessa maksaa kuin työnteosta, jos rahat riittää siihenkään.

    Äänestä

  • Koskeeko tämä eläkekertymä ihan kaikkia aloja? Vaiko vain yliopistotutkintoa?
    Jos ei, on siinäkin aikamoinen vääryys. Jo se seikka, että koulutusjärjestelmä on muuttunut monin tavoin tässä viime vuosikymmeninä opistojen muututtua AMK:si eriasteisine tutkintoineen, sekoittaa pakkaa. Esimerkiksi taidealojen tutkinto eri laitoksista antaa aivan eri pohjakoulutuksen, vaikka työnkuva on melko sama. Jos 1970-luvulla opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa, on nykyisin Aallon sekalaista seurakuntaa kaiketi.

    Omia opintojani on takana yli 6 vuotta, muttei kukaan ole edes maininnut mistään eläkelisäyksestä koskaan. Nyt vanhana taidealan ammattilaisena, täysinpalvelleena yhteiskunnan hyväksi, lasken pientä eläkettäni kauhunsekaisin tuntein. Se ei tule riittämään edes peruselämään.

    Äänestä

  • kastijakoa kirjoitti:

    Koskeeko tämä eläkekertymä ihan kaikkia aloja? Vaiko vain yliopistotutkintoa?
    Jos ei, on siinäkin aikamoinen vääryys. Jo se seikka, että koulutusjärjestelmä on muuttunut monin tavoin tässä viime vuosikymmeninä opistojen muututtua AMK:si eriasteisine tutkintoineen, sekoittaa pakkaa. Esimerkiksi taidealojen tutkinto eri laitoksista antaa aivan eri pohjakoulutuksen, vaikka työnkuva on melko sama. Jos 1970-luvulla opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa, on nykyisin Aallon sekalaista seurakuntaa kaiketi.

    Omia opintojani on takana yli 6 vuotta, muttei kukaan ole edes maininnut mistään eläkelisäyksestä koskaan. Nyt vanhana taidealan ammattilaisena, täysinpalvelleena yhteiskunnan hyväksi, lasken pientä eläkettäni kauhunsekaisin tuntein. Se ei tule riittämään edes peruselämään.

    Kertymä koskee kaikkia aloja. Myös ammattikoulu- ja AMK-tutkinnoista kertyy eläkettä, joskin hieman vähemmän kuin yliopistotutkinnosta. Kastijakoa ei siis ole. Huomattava on kuitenkin ettei mistään ennen vuotta 2005 suoritetusta tutkinnosta kerry eläkettä.

    Äänestä

  • kjhjkkmj kirjoitti:

    Unohda koko juttu opiskeluaikana karttuvasta eläkkeestä, ei eläkkeitä voida tulevaisuudessa maksaa kuin työnteosta, jos rahat riittää siihenkään.

    En usko, että eläkeuudistuksia tullaan tulevaisuudessakaan tekemään rusinat pullasta poimien niin, että eläkekertymän lähteen perusteella eläkkeitä laskettaisiin uudelleen. Alennukset on paljon helpompi sopia alentamalla yleistä kertymäprosenttia ja nostamalla eläkeikää kuten viimeisimmässäkin eläkeuudistuksessa tehtiin.

    Äänestä

Tämä on niitä Herrojen touhuja olisi kiväärille töitä.Itse maksanut Herrojen eläkettä 5vuotta ennenkuun oma eläke rupesi karttumaan.Eläkkeelle jäädessä oli ylisuuri eläke 360€ leikkaus kk kiitos hallitus.

Äänestä
  • Ei tuo elinaikakerroin ole just keksitty juttu, se on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta, eikä se ole nyky hallituksen keksintö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuplatutkinto kirjoitti:

Olen suorittanut ennen vuotta 2005 KTM-tutkinnon (ylempi korkeakoulututkinto) ja HuK-tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto). Jos nyt palaan täydentämään HuK-tutkintoni ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi eli filosofian maisterin tutkinnoksi, niin kuinka paljon eläkettä minulle kertyy filosofian maisterin tutkinnosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu