http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/81514-asui-pizzerian-kellarissa-toita-palkatta-klo-10-22-kaksi-vankilaan
Kouvolalaisen pizzerian kellariin kahdeksi kuukaudeksi majoitetun ja palkattomaan työhön huijatun henkilön kohtelu täytti ihmiskaupparikoksen tunnusmerkit, katsoi hovioikeus käräjäoikeudesta poiketen.
Pakkotyöläiselle luvattiin osuus pizzeriasta 5000 euron maksua vastaan. Hän maksoi sovitun summan, mutta osuutta ei tullut, ei myöskään palkkaa. Hyväksikäyttäjistään riippuvainen työntekijä joutui tekemään palkatta työtä käytännössä päivittäin aamukymmenestä iltakymmeneen. Hovioikeuden mukaan hänet oli majoitettu pizzerian kellariin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin.
Hovioikeus tuomitsi vankeuteen pizzerian vuokranneen henkilön ja tämän kumppanin, jotka käyttivät hyväkseen pakkotyöläisen turvatonta tilaa ja riippuvaisuutta heistä. Toisen tuomitun rangaistus oli kahdeksan kuukauden ehdoton vankeus ihmiskaupasta ja toisen kymmenen kuukauden ehdoton vankeus ihmiskaupasta ja kolmesta muusta rikoksesta.
Lisäksi tuomitut määrättiin maksamaan hyväksikäytetylle kärsimyskorvauksia 4000 euroa.
Siinä ihmisarvoa kerrakseen suoraan mamupitserialta. Jos olisi ammattinsa osaava kokki, ei noin toimisi. Muutenkin kummastuttaa miten edelliset hallitukset on taksit ym. työpaikat suojannu vilpillisilta työnantajilta ja työntekijöiltä, mutta tässä mamujen mentävä aukko yhä. Kuitenkin roskaruasta kyse, miksi yhteiskunta antaa tehdä terveydelle haitallista paskaa syötäväksi lapsille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
EU Suomi tykkää ihmisten kaltoin kohtelusta. Eihän nuo reppuriraksalaiset saa lähellekään liiton edellyttämää korvausta.
Joo, taksit on pyhii lehmii. Annas olla kun vippaat jonku porukan keskustasta, kerra poliisi tuli kyseleen et vienkö maksusta? Sanoin et joo, ihan hyväntekeväisyyttä en viiti tehdä vaikka kaverit himaan heitänki, painukaa vittuun!