Näin uhosi Suomesta Syyriaan Isisin joukkoihin siirtynyt, suomenkieltä puhunut nuorimies. Hän oli islamisti henkeen ja vereen.
On hyvä, ettemme me ole tuota näkemässä; jo pitemmän aikaa on näyttänyt siltä, että 100 vuoden päästä suomessa ei pelaa enää länsimainen demokratia.
On hyvä, ettemme me ole tuota näkemässä; jo pitemmän aikaa on näyttänyt siltä, että 100 vuoden päästä suomessa ei pelaa enää länsimainen demokratia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä ole hengissä enää sekään soturi ja samassa pamauksessa meni muutama kymmenen muutakin uhon soturia, satun tietämään kyseisen asian. Kymmenen vuoden kuluttua ei ole Isis nimistä firmaakaan, joka rekrytoi noita äpärä.idiootteja. Yhteisvastuu hyökkäykset jatkuvat niin kauan kuin yksikin isis rotta nostaa mustaa huiviaan.
Vaikuttaisi hyvältä jos noin olisi. Tällä hetkelläkin vielä isis on rikas likke. On vallannut öljyteollisuutta ja huumekauppamarkkinoita.
En usko Suomen olevan otollinen asuinmaa kylmän ilmastonsa suhteen! Samoin jääräpäisyytemme, muukalaisvierastamisemme ei luulisi houkuttavan naapuruuteen. Toki ne jo maahan muuttaneet sopeutuvat, ovat länsimaalaistuneet, mutta mitään kuumakallojen invaasiota ei taatausti skandinaaviassa siedettäisi, eivätkä ne täällä selviäisikään!
Norjan merialueelle pääosin kuuluvat Huippuvuoret eivät ole kovin hääppöinen paikka asua, pimeyskin puolivuotinen. Kuitenkin sielläkin asuu eri kansallisuudesta lähteneitä ihmisiä.
Pohjolan ja Siperian etuna on runsas luonnonvesivaranto. Se on kova sana juomaveden turvaamisessa juomavetenä ja panimoteollisuutta ajatellen tulevaisuudessa.
Joku kaakkoissuomalainen yritys sai hiljan tehtyä sopimuksen Egyptiläisten kanssa.
HYIIIIII, kaikille kiihko muslimeiuskoisille,
toivottavasti maailma saa pian isiskset halintaan, rikollisia kaikki, niiltä puuttuu ihmisyys täysin.