Kokemuksia parketin hiomisesta?

Hei,

Kyselisin kokemuksia parketin hionnasta ja uudelleen lakkauksesta. Oliko tulos mielestäsi toivotunlainen? Hinta?
Olen ostamassa 60-l kerrostalokaksiota, jonka lattiat ovat vähän jo kulahtanutta tammiparkettia. Lattiassa ei ole kosteusvaurioita, läikkiä eikä isompia naarmuja, mutta vähän sellainen tummunut ja kulahtanut se on. Aikaisemmassa kämpässäni ehdin tottua vaaleaan laminaattiin, joten uuden asunnon vanha parketti näyttää.. tunkkaiselta.
Lattian on asentanut myyjää aikaisempi asukas, joten kaikki tieto sen kunnosta perustuu ihan silmämääräisiin havaintoihin. Lattia näyttää siltä, että sitä ei ole aikaisemmin hiottu ja sen alla vaikuttaa olevan joku alusmateriaali (ei siis ole liimattu suoraan lattiaan).

Pitäisi päättää ennen muuttoa, että mitä lattialle tekisi. Hioa vai ei?
Remonttiaikaa on tasan viikko, kun asunto on tyhjillään, sitten pitäisi jo roudata muuttokuorma sisään ja käydä taloksi.
4319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kelluvaa parkettia ei ole tarkoitettu hiottavaksi. Jos puuta on viilun sijasta hieman enemmän, voi sen hioa - yleensä toki vain kerran.

Olen hionut ja hiotattanut. Vesiohenteiset lakat eivät kauan kestä. On maksuasia kannattako hionta. Yleensä lattian vaihto tuo paremman ja pitkäaikaisemman hyödyn.

Äänestä

Tuon kokoisen lattian ehtii juurikin hioa, sävyttää ja lakata tuossa ajassa.
Sävyttää kannattaa jos haluat esim. vaaleamman tai tummemman lopputuloksen.
Uivat lattiatkin voi hioa 2-3 kertaa vaikka tuossa jo joku tietämätön muuta kerkesi väittää.
Jos lattiasi on liimattu alustaan niin siellä askelääneneristekorkki, mitä tuossa mainitsit jostain välissä olevasta materiaalista.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista!

    Parkettia ei ole siis liimattu suoraan lattiaan kiinni. Lueskelin tästä hiontaprosessista ja alkoi mietityttää, että tuo remonttiaika olisi elokuussa.. Ilma voi olla aika kostea, jos tuppaa satamaan paljon (Suomen kesät tunnetusti vähän.. arvaamattomia) eikä lämmitys ole päällä. Onko kokemuksia siitä, että miten tuollainen kesän kosteudessa kunnostettu lattia käyttäytyy sitten talvella, kun huoneilma on pakkasilla kuivaa?

    Äänestä

Kyllä niitä lattioita voi vallan hyvin hioa ja lakata kesälläkin. Lautaparketit ovat kaiken lisäksi ristiinlimatuja joka vähentää vuodenajasta johtuvaa elämistä/kosteuskäyttäytymistä. Ja lautaparketin voi tosissaan hioa 1-3 kertaa (riippuen miten pahassa kunnossa ennen ensimmäistä hiontaa) Tuo viilu on yleensä paksuudeltaan 3,5-4mm joten kyllä siinä on varaa ottaa poiskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lattialiisa kirjoitti:

Hei,

Kyselisin kokemuksia parketin hionnasta ja uudelleen lakkauksesta. Oliko tulos mielestäsi toivotunlainen? Hinta?
Olen ostamassa 60-l kerrostalokaksiota, jonka lattiat ovat vähän jo kulahtanutta tammiparkettia. Lattiassa ei ole kosteusvaurioita, läikkiä eikä isompia naarmuja, mutta vähän sellainen tummunut ja kulahtanut se on. Aikaisemmassa kämpässäni ehdin tottua vaaleaan laminaattiin, joten uuden asunnon vanha parketti näyttää.. tunkkaiselta.
Lattian on asentanut myyjää aikaisempi asukas, joten kaikki tieto sen kunnosta perustuu ihan silmämääräisiin havaintoihin. Lattia näyttää siltä, että sitä ei ole aikaisemmin hiottu ja sen alla vaikuttaa olevan joku alusmateriaali (ei siis ole liimattu suoraan lattiaan).

Pitäisi päättää ennen muuttoa, että mitä lattialle tekisi. Hioa vai ei?
Remonttiaikaa on tasan viikko, kun asunto on tyhjillään, sitten pitäisi jo roudata muuttokuorma sisään ja käydä taloksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu