Merefesti!!!

No niin, saadaanko Merefestille tänä vuonna se ohjelmallinen olutteltta jo? Joka olisi auki jonnekin 02-03 asti? Olisi jotain odotettavaakin siltä juhlalasta... pikkaisen voisi siis Laitilan Munamarkkinoiden suuntaan viedä sitä ohjelmaa, että aikuisillekin olisi jotain ohjelmaa.
25431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Merefest kesällä taas

Äänestä

Eipä tuollaiselle teltalle ole tarvetta. Kaljotteluun sopivia mestoja on ihan riittämiin tarjolla. Pitäkööt laitilalaiset vaan munamarkkinansa ja sinne joutavat kaljankaipuussa olevat ukilaisetkin menemään.

Äänestä

No eipä ole sitten koko Merefesteille tarvetta. Tivoli tulee ilman Merefestejäkin, ja markkinakatu on vain markkinakatu, ei kesäjuhla. Uki on muuten lienee ainoita kaupunkeja Suomessa missä ei ole kunnon kesäjuhlia ns. tavalliselle kansalle.

Ennen Merefesti oli hyvä ja merkittävä tapahtuma jota odotettiin, nykyisin sitä tuskin koskaan edes mainitaankaan.

Äänestä

Niin

Äänestä

Uki

Äänestä

Tämän tapahtuman voi kokonaan lakkauttaa, ellei siitä saada 90 luvun alun kaltaista menestystä. Nykysin ovat tavallisia markkinoitakin tapahtumaköyhempiä olleet jo 15 vuotta. Torille vaan aitaus ja kaikki uusikaupunkilais yhtyeet sinne esiintymään. Moni varmaan esiintyy ilmaiseksi, jos vaan kysytään.....

Äänestä
  • Eiköhän näille kulmille yksi remujuhla per kesä riitä eli Lokalahden metsän mölinät. Annetaan nyt vaan ihmisten nauttia rauhaisasta kesätorista Ugissa. Pussikaljaväki joutaa metsien siimekseen.

    Äänestä

Toivottavasti ei tule MITÄÄN MEREFESTEJÄ, todella turhakejuhla. Tuulipukukansa kittaa taskulämmintä bisseä hikisessä teltassa. Nastaa varmaan?

Äänestä

Merefestit

Äänestä

Niin. Eiköhän merefestit kohta kuihdu kokonaan pois, koska uudenkaupungin rikkaat yrittäjät eivet osaa ja kykene mitään nykysin järjestämään

Äänestä
  • Pahasti olet pudonnut kartalta,,,, säälittävää.

    Äänestä

Voi.

Äänestä

Niin

Äänestä

Jaa juu. tota noin. Onneksi Laitilassa on munamarkkinat.

Äänestä

Ne.

Äänestä

Millon ne halavatun Merefestit sitten on???
Menisin kurkkaamaan otolliseen aikaan, kun koko kansa on liikkeellä, että löytyiskö siltä vaikkapa elämänkumppania. Vai onko siellä vaan Ukilaiset vaarit ja mummot bilettämässä markkinakojujen huumassa?

Äänestä
  • Niin ja, rähmöttääkö loppusakki niitten kaljojensa pauloissa?

    Äänestä

  • Lapsia ja lapsiperheitä siellä lähinnä vain on. Ja klo 22 jälkeen koko keskusta on tyhjä kuin huopatossutehdas Saharassa.

    Että sellaiset "Festit".

    Äänestä

  • kaupunki hiljenee ihmisten aikoihin. Mölykansa voi toteuttaa itseään vaikka munamarkkinoilla. Festi on festi, vaikka siellä ei pääosassa olisikaan kännääminen ja metelin pito.

    Äänestä

...

Äänestä

Jaa! Ei kiinnosta kännääminen eikä metelöinti. Eikä lapsiakaan ole siunaantunut siellä kuljetettavaksi.
Vaikuttaapa siltä ettei festeillä sitten ole mitään minulle tarkoitettua. Jääpi sitten elämänkumppaninkin etsiskely vissiin johonkin toiseen tilanteeseen tai hamaan tulevaisuuteen. En viitsi sinne "masentumaankaan" mennä. Kovin ilottomalta kuulostaa festit.
Täytyy nyt kuitenkin katsella olisiko siellä yhtään minkään sorttista ohjelmaa päivällä, esiintyjiä tms.

Äänestä

Poistettu

Äänestä

Merefesti on yksikkömuodossa oleva nimi kesätapahtumalle. Kaupungissa ei siis järjestetä merefestejä vaan Merefesti. Merefestin, ei siis merefestien, aikana on useita eri tapahtumia. Monille ukilaisille , jopa paikallislehden toimittajille tuntuu olevan vaikeaa hallita Merefesti-sanan taivutusmuodot.

Äänestä

Itse kävin jo kampaajalla, odotellen toritansseja. Kumpana päivänä nämä ovat?

Äänestä

Aloittaja voisi pystyttää ensi vuonna olutteltan. VPKt ym vuokraavat telttoja. Olutluvan saa AVIsta ja panimolta ilmaiseksi oluthanat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nuhja kirjoitti:

No niin, saadaanko Merefestille tänä vuonna se ohjelmallinen olutteltta jo? Joka olisi auki jonnekin 02-03 asti? Olisi jotain odotettavaakin siltä juhlalasta... pikkaisen voisi siis Laitilan Munamarkkinoiden suuntaan viedä sitä ohjelmaa, että aikuisillekin olisi jotain ohjelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu