Outo korina vähän ennen nukahtamista

Mikähän on, kun vähän ennen kun tunnen, että nukahdan niin kurkusta tai jostain nielun takaosasta kuuluu sellainen aika kovaääninenkin korahdus, jotensakin aina säpsähdän siihen ja sitten rupean pelkäämään nukahtamista, että jos se tulee uudestaan. Vaarallista?

Olen 48v. nainen, tupakoin.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sama täällä, oletko saanut vastauksia

Äänestä

Valistunut arvaukseni on että ihminen herää omaan kuorsaukseen.

Tilanteen helpottamiseen voi kokeilla erilaisia kuorsaukseen liittyviä ratkaisuja.

Jos myös päivisin on väsynyt, kannattaa miettiä uniapnean mahdollisuutta.

Äänestä
  • Ei välttämättä. Itsellä tuota samaa myös muihin korvaperäisiin ääniin liittyen, joka nimetty tinnitukseksi. Lisäksi on ollut yöllisiä kuin paniikkikohtauksia, ilman varsinaista paniikkia. On jonkinlainen keskushermoston herkistyminen, joka tapahtui virustautien jälkeen. Olen myös allerginen ja keuhkoissa jotain. Lääkärit ei ymmärrä tästä yhtään mitään.

    Äänestä

Pää on tyynyllä eri asennossa ja rennompana kuin päiväsaikaan. Myös niska ja kurkunpään lihakset rentoutuvat kun uni lähestyy.

Eiköhän sitä voi tulla puksuttelua yläpäästäkin kun sitä tulee helpommin alapäästäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen123_ kirjoitti:

Mikähän on, kun vähän ennen kun tunnen, että nukahdan niin kurkusta tai jostain nielun takaosasta kuuluu sellainen aika kovaääninenkin korahdus, jotensakin aina säpsähdän siihen ja sitten rupean pelkäämään nukahtamista, että jos se tulee uudestaan. Vaarallista?

Olen 48v. nainen, tupakoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu