* uudet Pussivuorot *

Etusivu


Uudet bussivuorot tuovat helpotusta anjalalaisten arkeen

14.4.2015 6:16
Kuva: Katja Juurikko
Henna ja Lilja Parkkinen ovat tyytyväisiä, että rattaiden kanssa bussimatka on ilmainen.
— Vitonen suuntaansa tuntuu aika suolaiselta. Tai vitonenkin on kohtuullinen, mutta omaa budjettia ajatellen se on liikaa.
Henna ja Lilja Parkkinen ovat tyytyväisiä, että rattaiden kanssa bussimatka on ilmainen. — Vitonen suuntaansa tuntuu aika suolaiselta. Tai vitonenkin on kohtuullinen, mutta omaa budjettia ajatellen se on liikaa.
Henna ja Lilja Parkkinen odottelivat maanantaina puolenpäivän aikaan linja-autoa Inkeroissa. Äiti ja tytär olivat lähdössä sightseeingille Haminaan.

— Siskolikka ajaa tänään vuoroa, Henna Parkkinen kertoi.

Hänen mukaansa seudun joukkoliikenneyhteydet voisivat olla paremmatkin.

— Meillä on kaveri Elimäellä. Olisi kiva, jos hän joskus pääsi tulemaan meille suoraan, eikä Kouvolan kautta.

Kyläilyyn Elimäen ja Inkeroisten välillä pitäisi helpottua. Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi maanantai-iltana joukkoliikenteen kehittämisohjelman, johon sisältyy muun muassa uusia linja-autoyhteyksiä Inkeroisten ja Elimäen välillä Anjalankosken lukion lakkauttamisen takia.

Kaupungin suunnitelmissa on myös arki-ilta ja lauantailiikenteen järjestäminen Anjalaan.

Parkkiset asuivat aiemmin Anjalassa, josta piti usein kävellä kolme kilometriä pysäkille Inkeroisiin.

— Joskus kun työnsin kärryjä, mietin, että onko pakko. Voisi olla bussejakin.

Anjalassa asuvalla Jutta Hautalahdella on niin ikään kokemusta kävelymatkoista välillä Anjala—Inkeroinen, tosin parin vuoden takaa. Kesäloma-aikaan julkisen liikenteen yhteydet Anjalasta olivat huonot.

— Kävelin täältä Inksaan. Kyllähän siinä vierähti muutama tovi.

Tällä hetkellä Hautalahti tarvitsee linja-autoa lähinnä päivisin kirjastossa ja neuvolassa asioimiseen.

— Minulle iltayhteys ei ole tarpeellinen. Emme ole silloin liikenteessä.
4702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitkä PUSSIVUOROT,muovipussi vai karkkipussi.Tarkoitit ilmeisesti BUSSIVUOROT.

Äänestä

Pussivuorot Pussivuorot jee,eetu 4 vuottakii osaa kirjottaa.

Äänestä
  • aika kovis

    Äänestä

bro

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yyteed kirjoitti:

Etusivu


Uudet bussivuorot tuovat helpotusta anjalalaisten arkeen

14.4.2015 6:16
Kuva: Katja Juurikko
Henna ja Lilja Parkkinen ovat tyytyväisiä, että rattaiden kanssa bussimatka on ilmainen.
— Vitonen suuntaansa tuntuu aika suolaiselta. Tai vitonenkin on kohtuullinen, mutta omaa budjettia ajatellen se on liikaa.
Henna ja Lilja Parkkinen ovat tyytyväisiä, että rattaiden kanssa bussimatka on ilmainen. — Vitonen suuntaansa tuntuu aika suolaiselta. Tai vitonenkin on kohtuullinen, mutta omaa budjettia ajatellen se on liikaa.
Henna ja Lilja Parkkinen odottelivat maanantaina puolenpäivän aikaan linja-autoa Inkeroissa. Äiti ja tytär olivat lähdössä sightseeingille Haminaan.

— Siskolikka ajaa tänään vuoroa, Henna Parkkinen kertoi.

Hänen mukaansa seudun joukkoliikenneyhteydet voisivat olla paremmatkin.

— Meillä on kaveri Elimäellä. Olisi kiva, jos hän joskus pääsi tulemaan meille suoraan, eikä Kouvolan kautta.

Kyläilyyn Elimäen ja Inkeroisten välillä pitäisi helpottua. Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi maanantai-iltana joukkoliikenteen kehittämisohjelman, johon sisältyy muun muassa uusia linja-autoyhteyksiä Inkeroisten ja Elimäen välillä Anjalankosken lukion lakkauttamisen takia.

Kaupungin suunnitelmissa on myös arki-ilta ja lauantailiikenteen järjestäminen Anjalaan.

Parkkiset asuivat aiemmin Anjalassa, josta piti usein kävellä kolme kilometriä pysäkille Inkeroisiin.

— Joskus kun työnsin kärryjä, mietin, että onko pakko. Voisi olla bussejakin.

Anjalassa asuvalla Jutta Hautalahdella on niin ikään kokemusta kävelymatkoista välillä Anjala—Inkeroinen, tosin parin vuoden takaa. Kesäloma-aikaan julkisen liikenteen yhteydet Anjalasta olivat huonot.

— Kävelin täältä Inksaan. Kyllähän siinä vierähti muutama tovi.

Tällä hetkellä Hautalahti tarvitsee linja-autoa lähinnä päivisin kirjastossa ja neuvolassa asioimiseen.

— Minulle iltayhteys ei ole tarpeellinen. Emme ole silloin liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu