Buffetruokailun vaihto säännöllisiin ruoka-aikoihi

Heippa,

Olen menossa hoitamaan sukulaisteni koiraa vajaaksi kolmeksi viikoksi heidän lomansa ajaksi. Kyseessä on vajaa 12-vuotias terrieripappa joka edelleenkään ei näytä ikääntymisen merkkejä ja potkii lujaa.
Tämä koirapappa onkin aika hankala tapaus. Komentelee, ärhentelee muille, myös ihmisille, tempoo hihnassa ja on remmirähjääjä pahimmasta päästä, omistajilla kun on koirankoulutus jäänyt vähän vähemmälle kiinnostukselle...
Olenkin saanut luvan omistajien puolesta yrittää kouluttaa tätä pikkukaveria. Ongelmana onkin lähinnä terrieripapan motivointi: namut ei kiinnosta kun tapana on ollut pitää ruokaa aina kupissa saatavilla. Kaveri lompsii sitten mielummin sinne syömään kuin kiinnostuu nameista mitä sille yrittää tarjota. Leluilla motivointi ei myöskään onnistu kun leikkimisen pelisäännötkin on vähän hakusessa. Uskon että namut alkaisi huimasti kiinnostaa enemmän jos siitä ruotsinlaivanbuffet-tarjoilusta siirryttäisiinkin säännölliseen ruokailurytmiin aamuinilloin.
Kysymys kuuluukin uskallanko vaihtaa näin vanhan koiran ruokailurytmin buffetista säännölliseen ruokailuaikaan vai voiko tästä koitua papalle jonkunlaisia ongelmia?

Kiitos jo etukäteen!
8142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Osta jauheliha paketti kaupasta ja tee jämä lihoista nameja joihin lisäät jotain extraa esim. rypsiöljyä/kookosta/hunajaa (pieni määrä tietenkin vaan niin että haju/maku hermot herää). Aina kun tekee oikein namita ja pieleen mennystä ei palkkaa vaan uusi yritys (jätä huomioimatta huonon näin)

Äänestä

En usko, että koituu ongelmia. Kunnon lenkit ja päälle maistuva ruoka, niin eiköhän pappa oo ihan ok. Hyvä tietty olisi, jos omistajatkin sitten jatkavat samaan malliin. Mutta tosiaan, kunnon ulkoilu tekee aina hyvää ja on sitten väliajatkin rauhallisempi.

Äänestä

Kiitos vastauksista!

Vielä tohon säännöllisen ruokailun jatkuvuuteen Pappakoira... Omistajat on todella vanhan koulukunnan edustajia, eivätkä usko että koiran käytös siitä muuttuu kun "terrierit nyt vaan on tollasia luonteeltaan". Luulen että jos kolmen viikon aikana pystyn näyttämään että jäbä voi edes hieman parantaa tapojaan, niin ruokinta jatkuu säännöllisenä ja suostuvat ottamaan vastaan ohjeita. Muuten varmaan siirtyvät takaisin buffettiin ja tämän hetken meininkiin missä koirapappa määrää. Kolmessa viikossa ei varmasti ihmeitä saada aikaan, mutta jos nyt oppisi kävelemään edes himpun nätimmin remmissä niin sekin olisi jo saavutus.

Kyseessä ei siis niinkään ole että pappa olisi ylivilkas tai tekisi tuhoja, vaan kokee olevansa lauman kärkipäässä ja on kova määräämään. Yhteiset lenkit ovat kaikkea muuta kuin rentouttavia. Papparaa ei siis voi päästää vapaaksi juoksentelemaan, eikä viedä myöskään koirapuistoon. Kävelyillä käyttäytyminen on treeninalla.

Aivan aiheen sivusta tämä avautuminen, mutta tulipa tehtyä.

Äänestä
  • Kerro papan omistajalle asiantuntijan terveiset, että jatkuva ruokien esilläolo pilaa koiran hampaat ja terveyden. Ei varmasti tule vahinkoa siitä, että ruoka tarjotaan kahtena sopivasti annosteltuna satsina päivässä ja puolen tunnin päästä kuppi otetaan pois.
    Vastoin yleisiä luuloja vanha koirakin oppii uusia temppuja.

    Äänestä

Niinpä tosionn! Ongelmana vain kuinka saada viesti perille omistajille. Pitäisi kutsua cesar milan paikalle latomaan faktoja tiskiin.

Äänestä

Onko kyseisellä koiralla ylipainoa? Jos on niin ehdottomasti ja muutenkin laitat vain kahdesti päivässä ruuan. Lenkittävätkö omistajat koiraa paljon? jos eivät niin lenkitä sinä, uskon että kolmessa viikossa saat lenkkeilyyn muutosta, ehkä se aukaisisi omistajienkin silmät, että kyse ei ole rodusta vaan kouluttamisesta. Itsekin omistan sellaisen rodun koiria, joita väitetään, että niillä ei ole ihmisen miellyttämishalua ja ovat yli aktiivisia jne, mutta silti kävelevät hihnassa vetämättä ja ovat tottelevaisia muutenkin.

Äänestä
  • Pappa on normaalipainoinen vaikkakin on selvästi viimeaikoina kerännyt vähän massaa, kuitenkin edelleen normaalipainon rajoissa.
    Koiraa ymmärtääkseni lenkitetään kolme kertaa päivässä, vähintään 20min lenkkejä ja viikonloppuisin sitten vähän pidempiä. Ajattelin lähteä remmikäyttäytymisen alkeista, katsoa jos määrätietoinen ohjeistus toisi tuloksia.

    Äänestä

Hienoa, että haluat auttaa. Kaksi kertaa päivässä ruokinta kuulostaa hyvälle. En ymmärrä näitä baariruokailuja sitten yhtään. Koira ottaa ruuan itsestäänselvyytenä ja motivointi voi olla vaikeaa. Koiran tulisi aina tehdä töitä ruokansa eteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappamotivaattori kirjoitti:

Heippa,

Olen menossa hoitamaan sukulaisteni koiraa vajaaksi kolmeksi viikoksi heidän lomansa ajaksi. Kyseessä on vajaa 12-vuotias terrieripappa joka edelleenkään ei näytä ikääntymisen merkkejä ja potkii lujaa.
Tämä koirapappa onkin aika hankala tapaus. Komentelee, ärhentelee muille, myös ihmisille, tempoo hihnassa ja on remmirähjääjä pahimmasta päästä, omistajilla kun on koirankoulutus jäänyt vähän vähemmälle kiinnostukselle...
Olenkin saanut luvan omistajien puolesta yrittää kouluttaa tätä pikkukaveria. Ongelmana onkin lähinnä terrieripapan motivointi: namut ei kiinnosta kun tapana on ollut pitää ruokaa aina kupissa saatavilla. Kaveri lompsii sitten mielummin sinne syömään kuin kiinnostuu nameista mitä sille yrittää tarjota. Leluilla motivointi ei myöskään onnistu kun leikkimisen pelisäännötkin on vähän hakusessa. Uskon että namut alkaisi huimasti kiinnostaa enemmän jos siitä ruotsinlaivanbuffet-tarjoilusta siirryttäisiinkin säännölliseen ruokailurytmiin aamuinilloin.
Kysymys kuuluukin uskallanko vaihtaa näin vanhan koiran ruokailurytmin buffetista säännölliseen ruokailuaikaan vai voiko tästä koitua papalle jonkunlaisia ongelmia?

Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu