Kuolinsyy nykyisin? Mihin ennen kuoltiin?

Mietin itsekseni tuota asiaa ja yritin palauttaa mieleeni, oliko kukaan tuntemistani ihmisistä dementikko? Ei ollut.

Tietenkin voisi ajatella, että silloin kuoltiin aikaisemmin, kuten äitini veljet, paitsi kaksi, mutta sekään ei pidä aina paikkaansa, sillä mieheni täti oli 90 ja kuuro. Hän sanoi, että älkää olko hänen kuulemisestaan huolissanne, sillä hän on jo elämäsä aikana kuullut kaiken ja silloin oli kysymyksessä suku hautajaiset.

Jotenkin tulee mieleeni, että nykyisin määrätään lääkkeitä, joiden kaikkia sivuvaikutuksia ei tunneta ja vaikka ne kerrotaan lääkkeen ohjeessa, niin niitä ei oteta vakavasti, siis todella. Onko otettava kuitenkin todella vakavasti nämä ohjeet?

Onko kukaan teistä tietoinen, kuinka läheisenne sairastui näihin muistihäiriöihin ja mitä lääkkeitä hän sitä ennen söi/käytti??

Kertokaa todellisia kokemuksianne, mutta ei ounasteluja, että olihan se naapurikin niin......?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen kuullut erään kuolinsyyn joskus aikoja sitten. Kuoli ennenaikaiseen vanhuuteen. Nykyään ennenaikaisella pois riutumisella oma diagnoosinsa.

Äänestä

Onhan noita sukututkimuksen yhteydessä tullut vastaan alle 60 -vuotiainakin vanhuuteen kuolleita...

Äänestä

Kyllä kuolinsyitä ei aina tutkita --luulisin. Jos potilas sattuukuolemaan sairaalsaa tai vanhainkodissa -
Mutta lääkkeillä tosiaan saadaan sairaanihmisen elämää parannettua -- siittä pitkittämisestä en osaa sanoa - voi jopa olla että annetaan vääriä --eisopivia lääkkeitä --ja vanhus ei valita , vaan nauttii , kun kerran se on lääkärinmääräys.
Ainakin verepainelääkkeet ovat hyvin henkilökohtaisi , kaikki ei sovi kaikille
Mutta liialla päällekkäisillä lääkemääräyksillä voidaantehdä näitä apaattisia hoidettavia näihin dementtia diakonosinsaaneille - aikaisia kuolemia - --Onhan niitä useampiakin muistisairauksi --mutta dementtia on kovin helppo todeta --vaikka ei oltaisi tehty enempiä tutkimuksiakaan ja väärä diakonoosi tulee.--
Vanhuksia ei säästösyistä saa helpolla kunnon tutkimuksiin enään . eivät ole niin tärkeitä kai ja maksaa paljon.
Varsinkin joa Vanhus on yksinäinen ilman omaisten tukea on hän aika heikoilla -- lääkkeillä tehdääihmisestä helppo hoitajillekkin .
Luulisin että näitä on liianpaljon '

Äänestä
  • Niin ennen vaan kuoltiin, kun sydän pysähty

    Äänestä

  • Dementiapotilaat on usein kovia menemään, tietämättä aina minne on matka, se kun unohtuu. Pari tapausta tiedän, jolloin leikattu dementiapotilas pyrki vuoteestaan laidoista huolimatta ylös, vaikka lonkka oli murtunut! Kivun tunne kun ei pelaa enää, tuokin potilas oli jo pari kertaa murjonut itsensä harhaillessaan. Mitä siinä voi muuta kuin antaa rauhoittavaa?

    Keravalla oli tunnettu tapaus, joka käveli ja käveli kilometritolkulla, meni taloihin valittamaan sydänkipuja, mutta silmän välttäessä pujahti tutkimaan huoneita yksikseen. Tuli meillekin silloin, mutta en halunnut jättää vierasta ihmistä sisälle yksinään, kun piti hoitaa karjan sisäänlaskun laitumelta. Oli jo kammarissa tutkimassa, kun pyysin tulemaan pihakeinuun sill'aikaa. Jalat vei kuulemma päivittäin , mutta ei hänenkään päänsä kyllä toiminut normaali-ihmisen tavoin.

    Äänestä

  • Ihanaa kun jalat toimi -- pikkusen vaan tarvitaan ihmisrakkautta että hyväksytään nämä vanhukset joilla jo pikkusen " Heittää "
    Olen katsonut sairaalan vaatevarastoa ja niissä on sellaisia haalaria .. ne ei ole mitään pakkopaitoja --vaan tarkoitettu "kai " juuri näille leikkauspotilaille joita ei voi kokoaikaa seurata . Ovat olleet ainakin joissakin tapauksissa olleet apuna . Eihän näitä Dementtia potilaita voi kertakaikkiaan pitää missään kahleissakaan --ovet on pidettävä kiinni --- jos on sellaista karkaavaa tyyppiä

    Äänestä

Aloittaja kysyi,onko kenelläkään asiallista tietoa läheisistää,mitä lääkkeitä oli käyttänyt pidemmän aikaa ,ENNENKUIN sairastui muistisairauteen.Sama asia minuakin kiinostaa.Vastatkaa ,jotka todella tiedätte läheistenne lääkkeistä.KIITOS

Äänestä

Eivät lääkkeet dementiaa aiheuta vaan plakin muodostuminen aivosoluihin. Ihmiset elävät pidempää kuin ennen, joten muistihäiriötkin ovat yleisempiä. Vanhuuden höppännöiksi niitä ennen vaan nimitettiin, oli niinku luonollisempaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristiina23 kirjoitti:

Mietin itsekseni tuota asiaa ja yritin palauttaa mieleeni, oliko kukaan tuntemistani ihmisistä dementikko? Ei ollut.

Tietenkin voisi ajatella, että silloin kuoltiin aikaisemmin, kuten äitini veljet, paitsi kaksi, mutta sekään ei pidä aina paikkaansa, sillä mieheni täti oli 90 ja kuuro. Hän sanoi, että älkää olko hänen kuulemisestaan huolissanne, sillä hän on jo elämäsä aikana kuullut kaiken ja silloin oli kysymyksessä suku hautajaiset.

Jotenkin tulee mieleeni, että nykyisin määrätään lääkkeitä, joiden kaikkia sivuvaikutuksia ei tunneta ja vaikka ne kerrotaan lääkkeen ohjeessa, niin niitä ei oteta vakavasti, siis todella. Onko otettava kuitenkin todella vakavasti nämä ohjeet?

Onko kukaan teistä tietoinen, kuinka läheisenne sairastui näihin muistihäiriöihin ja mitä lääkkeitä hän sitä ennen söi/käytti??

Kertokaa todellisia kokemuksianne, mutta ei ounasteluja, että olihan se naapurikin niin......?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu