saavutin sairauteni..

Elin monta vuotta parisuhteessa missä jouduin kärsimään jatkuvasta puolisoni mustasukkaisuudesta, kaikki eteni niin pitkälle että tilanne oli se ettei televisiota voi katsoa tai kaupassa käydä, ilman valvontaa. Heräsi sitten minussa kanssa kysymysmerkki mitä helvettiä nainen sitten puuhaa kun on noin mustasukkanen aina, ja pahenee vain. Tuli isoriita ja pyysin saada katsoa hänen puhelimeensa, puhelimessa oli salasana lukko johon hän ei tahtonut antaa salasanaa. Raivoistuin kun tunne sisälläni voimistui, siitä että minua onkin petetty kokoajan, ei suostunut vieläkään näyttämään puhelinta. Raivo senkuin kasvoi ja viha nousi pitkin silmiä naista katsoessa, lopuksi tilanne kärjistyi siihen että räin häntä päin kasvoja ja kohotin käteni, en lyönyt mutta tönäisin hänet sivuun ja lähdin menemään asunnosta pois. Nyt on ero hoidossa, ja seuraavaksi pitäisi sitten oma pää. VOIKO TÄLLÄISESTÄ SAIRAUDESTA PARANTUA EDES? Kadun tilannetta ja kaikkea mitä tapahtui, haluaisin pyytää anteeksi ja selvittää oliko kyse todella pettämisestä vai mistä.. Nainen aloitti uudessa työpaikassa n 6kk sitten ja työpäivät ovat kestäneet työajan jälkeen n 3 tuntia tai enemmän. lähinnä iltamyöhään tullut kotio, vaikka pitäisi olla jo klo 18 työt loppu. Selitys oli että työpaikalla pitää aina siivota jne.. En tiedä.
4172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan kuin oma tarinani,olen puoli vuotta tapaillut miestä,ja hän on alun alkaen vaatinut kuytätä puhelintani,kay tarkistamassa yllätysvieraana kotiani,ilmoittamatta! Hän on alusta asti haukkunut h.ksi,käy tarkkailemassa asuinalueellani mitä touhuan ilmoittamatta,sylki kasvoilleni kun en kuullut soittoaan,ja juttelin erään ystäväni kanssa! Koko ajan soittelee ja tarkistaa että olen kunnolla.Vastaavaa ei ole kenekään muun kanssa tapahtunut!Kun vaihdoin erään osan kodissani,hän väitti että olen pyytänyt miehiä kotiini.tÄMÄ ON SAIRASTA,mykkäkoulua pidetty viikko ,en jaksa tällasta,se tekee vaittomasta naisesta pikkuhiljaa hullun! Ihan kipeetä,en oole koskaan pettänyt,eikä toiset kumppanit ole koskaan vaatinut kännykkääni tutkittavaksi.Pesen itseni irti tästä kyttäämisestä,vaikka tunteita olisikin,se repii ihmisiä,olen viaton ja en jaksa enää todistella mitään!

Äänestä
  • Tietenkin lähdet. Miksi et lähtenyt jo ensimmäisestä hu..ittelusta ja kasvoille sylkemisestä? Seurustelu/tapailu on sitä aikaa kun katsotaan sopiiko toinen kumppaniksi vai ei. Sinä taisit huomata sen jo heti alussa, että ei sovi. Hyvä jos nyt pelastat itsesi.

    Äänestä

Sairaalloisesta mustasukkaisuudesta voi parantua, mutta vain jos siitä kärsivä itse myöntää sairautensa, ja on todella motivoitunut siitä paranemiseen.
Sittenkin se vie aikaa ja vaatii sinnikästä terapiaa.
En kyllä itse jaïsi suhteeseen jossa toinen osapuoli sairastaisi mustasukkaisuutta.Siis sairastaisi, jonkin verranhan sitä kai on täysin normaalia olla. Tuo ei ole normaalia.
Mielestäni sinun ei tarvitse itseäsi syytellä. Hoidit asian (kiukunpurkauksen) sentään melko fiksusti. Reaktioisi oli täysin ymmärrettävä. Jos et lyönyt etkä turvautunut fyysiseen väkivaltaan,voit antaa anteeksi itsellesi. Vuosien kidutus tuollaisessa suhteessa kyllä katkaisee vahvimmankin kamelin selän. On sinulla oikeus pelastaa itsesi, vaimosi velvollisuus aikuisena ihmisenä on hakea apua.
Onhan tietenkin korrektia koettaa keskustella vielä hänen kanssaan ja kertoa oma näkökantasi. Voit sanoa,että olet pahoillasi mutta tilanne ajautui tähän. Älä jää riitelemään jos hän reagoi negatiivisesti, fiksuna ihmisenä kävele paikalta. Sinunei tarvitse kuunnella epäasiattomuuksia ja solvauksia. Ja hanki itsellesi oma terve elämä.

Äänestä

Mun mielestä tuo aloittajan akka ei ole kyllä terveimmästä puusta veistetty. Lähteminen oli fiksu veto, älä vain missään tapauksessa palaa enää takaisin. Tuo ei tuosta tule paremmaksi muuttumaan, hullummaksi sen sijaan yleensä menee ajan myötä. Tässä maailmassa on olemassa tervepäisiäkin naisia, miksi pilata ainutkertainen elämänsä lyöttäytymällä jonku sekopaattiämmän kyykytettäväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairaspaska kirjoitti:

Elin monta vuotta parisuhteessa missä jouduin kärsimään jatkuvasta puolisoni mustasukkaisuudesta, kaikki eteni niin pitkälle että tilanne oli se ettei televisiota voi katsoa tai kaupassa käydä, ilman valvontaa. Heräsi sitten minussa kanssa kysymysmerkki mitä helvettiä nainen sitten puuhaa kun on noin mustasukkanen aina, ja pahenee vain. Tuli isoriita ja pyysin saada katsoa hänen puhelimeensa, puhelimessa oli salasana lukko johon hän ei tahtonut antaa salasanaa. Raivoistuin kun tunne sisälläni voimistui, siitä että minua onkin petetty kokoajan, ei suostunut vieläkään näyttämään puhelinta. Raivo senkuin kasvoi ja viha nousi pitkin silmiä naista katsoessa, lopuksi tilanne kärjistyi siihen että räin häntä päin kasvoja ja kohotin käteni, en lyönyt mutta tönäisin hänet sivuun ja lähdin menemään asunnosta pois. Nyt on ero hoidossa, ja seuraavaksi pitäisi sitten oma pää. VOIKO TÄLLÄISESTÄ SAIRAUDESTA PARANTUA EDES? Kadun tilannetta ja kaikkea mitä tapahtui, haluaisin pyytää anteeksi ja selvittää oliko kyse todella pettämisestä vai mistä.. Nainen aloitti uudessa työpaikassa n 6kk sitten ja työpäivät ovat kestäneet työajan jälkeen n 3 tuntia tai enemmän. lähinnä iltamyöhään tullut kotio, vaikka pitäisi olla jo klo 18 työt loppu. Selitys oli että työpaikalla pitää aina siivota jne.. En tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu