Opintotuki + toimeentulotuki (tai vastaava)

Mietin, että voinko saada jotain muutakin rahaa opintotuen lisäksi, koska saan vaan parisataa euroa kuussa tukia siksi, että asun vanhempien omistamassa asunnossa (yksin). Toisaalta vastike on tosi pieni tässä. Mutta eipä tuosta paljoa jää käteen joten joutuu syödäkseen tekemään jotain paskahommia. Se taas verottaa opintoja niin, että meinaa opintoaika valua yli 10 vuoteen tällä tahdilla.
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitähän se muu voisi olla? Asut jo tavallista edullisemmin ja turvallisemmin. Se on sellainen etu, jonka merkitystä et luultavasti ymmärrä.

Ehkä opintotukeesi kuuluu osana lainan takaus. Ota opintolaina. Tai mikseivät vanhemmat avita asunnon lisäksi, ainakin yhtiövastikkeen verran? Tai vaihda työ parempipalkkaiseen.

Toimeentulotukea on sinun turha havitella, olet opiskelijaksi hyvässä asemassa.

Äänestä
  • En ymmärrä en. Suomessa kuvitellaan, että täällä ollaan ihan superihmisiä eli tehdään työpäivää samalla kun yritetään epätoivoisesti saada jopa 60-80op vuodessa kasaan, joka tarkoittaa lähestulkoon 15 kurssia. Yliopistossa opiskelu ei ole mitään helppoa touhua. Voisivat päättäjät käydä kokeilemassa jonkin kurssin suorittamista vaikka avoimessa, jos eivät ole sitä vielä tehneet.

    Mites opiskelijan mielenterveys, senkin oletetaan kestävän vuosikausien menoa aamusta iltaan ja joskus jopa yöhön?

    Huom. En käytä alkoholia, tupakkaa, huumetta, en käy baarissa tai muissa bileissä, enkä käytä rahaa yhtään mihinkään tarpeettomaan. Kierrän jopa 10 eri kaupassa päivittäin metsästämässä erikoistarjouksia ja poistotuotteita.

    Kyllähän minä juuri ja juuri hengissä pysyn, mutta jo yhtiövastike on yhtä suuri kuin kaikki saamani tuet yhteensä.

    Äänestä

  • Ap, miten iso kämppä sulla mahtaa olla jos vastike on lähes 200? Oletko harkinnut soluasuntoon muuttamista, jolloin saat sen 300e/kk ja vuokra on vain n. 150e? Näin jäisi käteen se 150e ja jos se ei sulle riitä niin sit voit sitä duunia tehdä lisäksi tai ottaa sen opintolainan.

    Ja ei se ole vain että "Suomessa kuvitellaan että voi tehdä työpäivää samalla kun opiskellaan" vaan niin tehdään. Itse asun yksiössä, josta maksan n. 600e/kk, päälle siihen vakuutukset (myös auton), sähkö, vesi, muut laskut ja menot on arviolta 1100e/kk. Rahoittaakseni tämän saan 300e/kk opintorahaa, 400e/kk opintolainaa ja lisäksi teen työtä n. 400-500e edestä. Hyvin onnistun, kyse on vain aikataulutuksesta. Ehdin opiskella, tehdä töitä ja päälle vielä käydä opiskelijabileissäkin (vähemmän kuin muut mutta käyn silti).

    Siitä vaan yrittämään Ap, kyllä se onnistuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdfbdfb kirjoitti:

Mietin, että voinko saada jotain muutakin rahaa opintotuen lisäksi, koska saan vaan parisataa euroa kuussa tukia siksi, että asun vanhempien omistamassa asunnossa (yksin). Toisaalta vastike on tosi pieni tässä. Mutta eipä tuosta paljoa jää käteen joten joutuu syödäkseen tekemään jotain paskahommia. Se taas verottaa opintoja niin, että meinaa opintoaika valua yli 10 vuoteen tällä tahdilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu