Suomenruotsalainen suivaantui suomenkielisestä vastauksesta – someraivo repesi!
VIIHDEUUTISET, 27.3.2015, 20:00 · Jocka Träskbäck
Pieni osa suomenruotsalaisista on tunnetusti lähes fanaattisia vaatiessaan palveluita ruotsin kielellä. Ilmiö on erityisen selvästi havaittavissa rannikkokaupungeissa, kuten esimerkiksi Helsingissä, Turussa ja Vaasassa. Nyt viimeksi mainitusta on saanut alkunsa varsinainen someraivo.
Kohu sai alkunsa, kun vaasalainen suomenkielinen yritys HalpaPaku.com vastasi saamaansa ruotsinkieliseen tarjouspyyntöön suomeksi, ja lisäksi hieman kieli poskessa.
- Moi, Emme tingi hinnoista. Valitettavasti autot ovat varattuja vappuun asti. Vuokraukset ja tiedustelut hoidamme aina ensimmäisellä kotimaisella kielellä. Menköön tämä kerta poikkeuksesta :) Michael, yrityksen edustaja vastasi.
Lopulta kielikeskustelu eteni siihen pisteeseen, että HalpaPaku.com katsoi parhaaksi julkaista oman vastineensa.
- Pelkästään antamastamme vastauksesta syntynyt somepolemiikki vastaa mielestämme hyvin saamiimme tiedusteluihin miksi emme halua ottaa oman emmekä asiakkaan puolesta riskiä vuokraamalla autoa kuin yhdellä kielellä. Onneksi tässä tapauksessa henkilövahingoilta säilyttiin, HalpaPaku.com vastasi.
- Olen osittain suomenruotsalainen enkä ymmärtänyt nopeasti asiakkaalle antamani vastauksen aiheuttavan noin paljoa mielipahaa lukijalleen. Omalta puoleltani uskon, että olipa kyseessä äidinkieleltään suomen- tai ruotsinkielinen vuokraaja on jokaisen vastaukseni lukeneen kielellinen itsetunto varmasti riittävä kuittaamaan koko kommentin hymähdyksellä.
Lisäksi yritys kiittää kohun aloittanutta suomenruotsalaista siitä, että yrityksellä ei olisi missään tilanteessa ollut taloudellisia resursseja saada aikaan tämänkaltaista näkyvyyttä. Yrityksen pakettiautot onkin jo varattu täyteen kesäkuun loppuun saakka
http://www.stara.fi/2015/03/27/suomenruotsalainen-suivaantui-suomenkielisesta-vastauksesta/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.