Mikä on puolue joka ajaa työttömien asioita?

Nyt kun meitä työttömiä on jo todella paljon ja pitkäaikaistyöttömyys vaan lisääntyy, johon itsekkin lukeudun, niin kysymys kuuluu että mikä on se puolue joka ajaa juuri meidän asioita parhaiten? Lähinnä tarkoitan nyt sitä että jos työttömyys on pitkittinyt henkilöiden kohdalla riittävän pitkäksi ja henkilöillä on taustalla erinäisiä työnsaantiin vaikuttavia sairauksia tai vammoja, niin mikä tai mitkä puolueet kannattavat näiden työttömien siirtämistä suoraan eläkkeelle? Ongelmana näillä pitkaaikaistyöttömillä on juurikin se ettei heille myönnetä pienintäkään luottoa kun taas jos henkilö olisi eläkkeellä ja nauttisi säännöllistä tuloa, tässä tapauksessa eläkettä niin pankki tms myöntäisi luottoa harkinnanvaraisesti.

On nimittäin melko sietämätöntä elää pienellä työmarkkinatulolla ja kun ei saa töitä eikä mene elämässä yhtään eteenpäin. Jos saisin eläkkeen tilanne olisi aivan erilainen ja voisin suunnitella elämää vuosiksi eteenpäin.
1232647
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Tämä vuoden vaaleissa ainoa oikea puolue jota köyhä kannattaa äänestää on SDP. Hos SDP tulee kolmanneksi suureksi puolueeksi Kokoomus pääsee hallitukseen 6 miljardin leikkauslistalla ja veronkevennyksillä. SDP ei ole optimaalinen puolue köyhälle, mutta tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto. Viekää sanoma eteenpäin.

Äänestä
  • Äänestä SDP:tä mikäli haluat nähdä raipan heiluvan köyhälle. Täytyy olla todella vajaamielinen jos kuvittelee, että SDP on köyhän puolella.

    Äänestä

  • kuolemaSDPlle kirjoitti:

    Äänestä SDP:tä mikäli haluat nähdä raipan heiluvan köyhälle. Täytyy olla todella vajaamielinen jos kuvittelee, että SDP on köyhän puolella.

    uuusi puolue;

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pekkalampelto/57099-missa-tyottomien-puolue/

    Työttömyys tulee pitkällä trendillä lisääntymään. Talouskasvu ei enää jatkossa tule luomaan uusia työpaikkoja kuten ennen. Tämä johtuu siitä, että firmat tekevät sitä mitä niiden pitääkin: automatisoivat työtehtäviä ja rationalisoivat tuotantoa, jotta niiden ei tarvitse ostaa työvoimaa palkansaajilta.

    Mitkä tahot olisivat työttömien puolueen vihollisia? Sanoisin, että ainakin AY-liike ja demarit. Työttömien puolueen johtajana paiskaisin varmaan kättä EK:n kanssa. Pyrkisin murtamaan AY-liikkeen vallan, jotta sosiaalitukiviidakko saataisiin korvattua perustulolla tai vaikkapa kansalaisosingolla, jos sitä siksi haluaa nimittää. Työmarkkinat tulisivat joustavemmiksi, kun voisi keikkahommilla tienata lisää. Puolueen talouspoliittisessa linjauksessa tuottavuutta ja BKT:tä pyrittäisiin nostamaan automatisaation kehittämisellä. IT:tä, tekoälyä ja robotiikkaa vaan putkeen, perkele.

    Äänestä

  • kuolemaSDPlle kirjoitti:

    Äänestä SDP:tä mikäli haluat nähdä raipan heiluvan köyhälle. Täytyy olla todella vajaamielinen jos kuvittelee, että SDP on köyhän puolella.

    SDP vaalilupauksessa "köyhän puolella, mutta todellisuudessa AY-liikkeen puolella.

    Äänestä


  • kuolemaSDPlle kirjoitti:

    Äänestä SDP:tä mikäli haluat nähdä raipan heiluvan köyhälle. Täytyy olla todella vajaamielinen jos kuvittelee, että SDP on köyhän puolella.

    Kaikki vasemmistopuolueet on huonoja vaihtoehtoja,järjestävät lakkoja ja sillä seurauksella menetetään työpaikkoja ja firmat menee konkkaan.Kokoomus ajattelee työntärkeyttä ja palkan saamista.Vasurit ajattelee vain miten mahdollisimman helpolla saisi rahaa,tekemättä mitään ja miten sen rahan saisi rikkaan pussista.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ammattiyhdistysliikkeet ovat työntekijöiden puolella. Jos työntekijä on köyhä, niin sitten ammattiyhdistysliikkeet ovat myös köyhien puolella.

    Suomeen on syntynyt työtä tekevien köyhien luokka, tutkijat sanovat
    https://seura.fi/asiat/tutkivat/koyhyys-suomeen-on-syntynyt-tyota-tekevien-koyhien-luokka-tutkijat-sanovat/

    AY-liikkeet tykkää työntekijöistä,joilta voi ryöstää törkeän paljon jäsenmaksuja,joilla voi kustantaa liittopomojen karsean korkeat palkat.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kaikki vasemmistopuolueet on huonoja vaihtoehtoja,järjestävät lakkoja ja sillä seurauksella menetetään työpaikkoja ja firmat menee konkkaan.Kokoomus ajattelee työntärkeyttä ja palkan saamista.Vasurit ajattelee vain miten mahdollisimman helpolla saisi rahaa,tekemättä mitään ja miten sen rahan saisi rikkaan pussista.

    Menehän persurassu paskalle jotta kivistys vatsassasi helpottaisi.

    1Äänestä


  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    AY-liikkeet tykkää työntekijöistä,joilta voi ryöstää törkeän paljon jäsenmaksuja,joilla voi kustantaa liittopomojen karsean korkeat palkat.

    Liittoon kuuluminen on kuin vakuutus. Maksetaan kaiken varalta. Välillä siitä on hyötyä. Useimmiten ei. Aivan kuten vakuutuksien kanssa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Liittoon kuuluminen on kuin vakuutus. Maksetaan kaiken varalta. Välillä siitä on hyötyä. Useimmiten ei. Aivan kuten vakuutuksien kanssa on.

    Suostteleletko työttömille liittymistä Talentiaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    SDP vaalilupauksessa "köyhän puolella, mutta todellisuudessa AY-liikkeen puolella.

    Ay-liikkeet ovat duunareiden asialla. SDP on duunareiden asialla. Ei ole mikään salaisuus.

    Kokoomus on yksityisen sektorin yritysten ja rikkaiden asialla, kuten Elinkeinoelämän keskusliittokin on. Sekään ei ole mikään salaisuus ja täysin verrattavissa oleva asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Ay-liikkeet ovat duunareiden asialla. SDP on duunareiden asialla. Ei ole mikään salaisuus.

    Kokoomus on yksityisen sektorin yritysten ja rikkaiden asialla, kuten Elinkeinoelämän keskusliittokin on. Sekään ei ole mikään salaisuus ja täysin verrattavissa oleva asia.

    Mikä puolue olisi työttömien asialla?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Mikä puolue olisi työttömien asialla?

    Persut

    Äänestä

PeruSSuomalaiset pyrkii siihen että kaikille jotka työhön kykenevät, olisi myös sitä heille tarjota.

Äänestä
  • ja he taikovat nämä työpaikat samasta paikasta kuin muutkin ratkaisunsa.
    MB85E

    2Äänestä

  • Juuri näin Persut antaa mahdollisuuden parempaan, tekemällä töitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Juuri näin Persut antaa mahdollisuuden parempaan, tekemällä töitä!

    Lannistuspolitiikalla ei onnistu.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Lannistuspolitiikalla ei onnistu.

    Kukaan ei pysty kieltämään että persut ovat oikein lyömällä lyöneet köyhiä ja sairautettuja ja kehtaa vielä irvistellä päälle

    Äänestä

Kyllähän vasemmistoliitto ja demarit paransivat työttömän asemaa hallituksessa ollessaan huomattavasti. Ensin poistettiin puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen ja sitten vielä tehtiin muutos, joka mahdollistaa 300 euron tienaamisen kuussa ilman tuen pienenemistä. Vasemmistoliitto kai meitä työmarkkinatuella olijoita enemmän puolustaa. Demarit taitaa ajaa enemmänkin ansiosidonnaisella olevien asiaa. Itselleni nuo muutokset merkitsivät keskimäärin 500 euron tulojen lisäystä kuukaudessa, eli eiköhän vasemmalle mene ääneni edelleenkin.

Äänestä
  • Höpöhöpö.. työministerit Filatovi ja Iihanainen ovat luoneet työttömien ORJUUTUKSEN!

    Demarit EI ainakaan ole työttömien puolella!

    Kaikki muut puolueet haluaisivat PERUSTULON. Vain demarit vastustavat.

    Äänestä

  • Nyt uusi meinki,Tulee suuret työttömien reservit.Wähän niinkuin Englanissa,muinoin.

    Äänestä

  • Ja persut kokkareitten avulla tuhoavat kaiken hyvän. Persut väittävät olevansa työväenpuolue, eli laskettavt samaa diibadaaba valetta kuin kokkarit aikoinaan väittäessään olevansa työväenpuolue.

    Äänestä

PERUSSUOMALAISET ON SUOMEN SUURIN TYÖVÄEN PUOLUE
KATSO MITEN VALTAMEDIA VALEHTELEE YLEISTESTI ELI YLE JA HESARI -VALHEET
Katso KALVOISTA miten Yle valehetee laajasti PERUSSUOMALAISISTA JA VÄHÄTTELEE HEITÄ http://qsb.webcast.fi/p/ps/ps_2015_0402_tuumaustunti/Tuumaustunti02042015.pdf

TORSTAINA 2.4. KELLO 10. MAAHANMUUTON TODELLISET KUSTANNUKSET. Perussuomalaiset julkaisevat torstaina tutkimuksen työikäisten maahanmuuttajien nettokustannuksista kansantaloudelle. Tutkimusta ovat avaamassa varapuheenjohtaja kansanedustaja Juho Eerola, tutkija Samuli Salminen ja perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos. Tilaisuutta isännöi puoluetyömies Matti Putkonen. TÄSTÄ LÄHTEE KATSELU http://qsb.webcast.fi/p/ps/ps_2015_0402_tuumaustunti/#/webcast

Äänestä
  • Mitä paskaa taas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä paskaa taas.

    Kannattaa katsoa NatGeolta Hitlerin lapset - nuo aikanaan HÖYNÄYTETYT

    Äänestä

Mikään puolue ei taida olla niin tyhmä, että tukisi työttömyyttä tai kannustaisi työttömyyteen. Maan etu on, että kaikki käyvät töissä.

Työttömiä ei siis voida hemmotella entistä paremmilla eduilla, vaan työttömät on saatava töihin.

Äänestä
  • huvittava näkemys. "työttömät on saatava töihin." kas kun ei että työttömät on pakotettava töihin tai työttömien on joudutettava töihin. irvokasta sinäänsä että olisi niitä töitä johon pitäisi mennä. mutta sehän on sivuseikka. vitun suojatyöporvari paska. tule tälle puolelle maistamaan tätä ahonlaidan heinää.

    Äänestä

  • Asioiden ymmärtäminen on välillä haasteellista. Työttömän tukeminen ei ole sama asia kuin työttömyyteen kannustaminen.

    Äänestä

Nyt on maailmankirjat sekaisin, KOKOOMUS kannattaa kaikille suomalaisille PERUSTULOA!

"Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kannattaa perustulo perustiliä, jotta jokainen saisi tililleen perusturvan.

Työtön voisi tälläisen aktiivisen perustulon myötä tehdä lisätöitä tai alottaa pienyrittäjyyden."

Täähän on HYVÄ ASIA TYÖTTÖMILLE.

Päinvastoin kuin DEMAREIDEN lausunnot, jotka ovat MYRKKYÄ työttömille!

1) Ihalainen

Työministeri Ihalaisen mukaan Suomessa ei olla havahduttu siihen, että kaikista työttömistä puolet eli noin 180.000 ihmistä on jo vaikeammin työllistettäviä. Ne ovat Ihalaisen mukaan niin pitkäaikais- kuin toistuvaistyöttömiä sekä työllisyystoimenpiteiden piirissä turhaan olleita.

- Työttömyydessä on kehittymässä aikapommi. Vaikka vienti lähtee vetämään ja talous piristymään, näiden ihmisten työllistyminen ei tapahdu itsestään. Se vaatii tuekseen työkykyä, kuntoutusta, sosiaalipalvelua koskevia toimia", Ihalainen sanoo Hesarissa.

Työministeri Ihalainen kehui työttömien "auttamiseksi" säädettyjä lakeja, jotka astuvat voimaan tämän vuoden alusta. Eli PAKKO-ORJUUS 6 kk /12 kk työttömänä olleille?!

2) ex-työministeri Filatovi

DemariToveriFilatovi (ex-työministeri) haluaa työttömät orjiksi kunnan ja valtion hommiin:

"Meillä on paljon esimerkiksi vanhainkodeissa sellaista työtä, jota melkein kuka tahansa osaa tehdä. Se tarkoittaa ihmisten hyvinvoinnin edistämistä, hyvin avustavia tehtäviä. Tällä hetkellä ne asiat jäävät tekemättä, jos läheiset eivät niitä hoida", Filatov sanoo.

"Työllistämistuet olisivat pitkäkestoisempia joidenkin kohdalla. Kyseeseen voisi tulla pysyvä työmarkkinatuen tasoinen tuki, jolla osatyökykyinen ihminen voisi tehdä avustavia tehtäviä", Filatov sanoo.

Eli demarit haluavat että enää EI makseta tessin mukaista palkkaa vaan kokopäivä töitä tehdään 524,80 eurolla kuussa?!

Mitä helvettiä?! Eikös demareiden pitänyt olla duunareiden puolella? Demarithan ovat aina vaatineet työnantajia maksamaan vähintään tes-palkan ja nyt ne itse romuttaa sen?!

3) valtionvarainministeri Antti Rinne

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne haluaa pitkäaikaistyöttömille työvelvoitteen. Rinne kertoi asiasta, kun puolue julkaisi strategisen hallitusohjelman.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Suomessa kovaa vauhtia ja luku on jo yli 100.000. Rinne laittaisi pitkäaikaistyöttömät töihin, vaikka pakolla.

Työttömät velvoitetaan ottamaan työtä vastaan:

- Tulee velvoite ottaa se työ vastaan. Meillä on paljon tekemätöntä työtä esimerkiksi vanhusten huollossa on kaupassakäyntiä, ihmisten ulkoiluttamista ja vastaavia asioita, Rinne sanoo.

SDPn Antti Rinteen mukaan velvoitetyötä pitäisi tarjota jo 7 kuukauden työttömyyden jälkeen!

Äänestä
  • Elina Lepomäen kannattama perustulo ei riittäisi pitämään edes kissa hengissä.

    Äänestä

Eduskuntapuolueista kaikkein eniten vasemmalla istuvat (puhemiesten paikalta katsottuna) tukevat eniten työttömiä. Heti edellisten ek-vaalien jälkeen ne puolueet (Vasemmistoliitto, SDP ja Vihreät) ajoivat hallituksessa työttömyysturvan korotusta 100 euroa/kk netto vuoden 2012 alusta alkaen ja korotusta asumistukeen. Onnistuivat myös, sossujonot pienenivät 10.000:lla.
http://saramo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128085-vuoden-2012-menestyjat

Äänestä

Ei mikään. Työttömyyttä ei olisi olemassakaan jos puolueista yksikään osaisi ja pystyisi hoitamaan ylipäätään jotain.

Äänestä
  • Kyllä ne hyvin hoitavat omat tilipussinsa, että siinä olet väärässä.

    Muutoin olet oikeassa, kukaan joka saa ministerintasoista palkkaa ei kykene ajattelemaan vähäosaisia.

    1Äänestä

  • Jokainen puolue ajaa oman kannattajaryhmänsä asioita ja etuja. Kokoomus on nyt suurin ja Kokoomus ajaa tunnetusti yritysten ja sijoittajien etuja.

    Äänestä

Oletteko ihan järjissänne?

Ei mikään hallitus hirmuisilla omilla liksoillaan ajattele vähäosaisia.

Hallitusherrat miettivät omia kytköksiään ja osakesalkkujaan..

Äänestä
  • "Ei mikään hallitus hirmuisilla omilla liksoillaan ajattele vähäosaisia."

    Mikä ihme ajatus tuokin? Vähäosaisia ajatellaan jo aivan tarpeeksi. Nyt pitäisi ajatella enemmän miten silpputöillä ja 0 sopimuksilla tulee toimeen.

    Äänestä

Etkä saa lainaa toimeentulotuellakaan, vittuiluja asiasta on ihan turha kuunnella.

Äänestä
  • Saako työmarkkinatuella pikavipin muuttoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Saako työmarkkinatuella pikavipin muuttoon?

    Jos elät toimeentulotuilla et saa edes pikavippiä.

    Jos joudut muuttamaan kelan kohtuurajat ylittävään asuntoon et saa kelalta tukea vakuuksiin etkä muuttoon.

    Miten pystyt muuttamaan?

    Äänestä

Kaikkien puolueiden pitäisi ajaa työttömät töihin. Tekemään niitä töitä, jotka kelpaavat nykyisin vain ulkomaalaisille. Ulkomaalaiset puolestaan tulevat nauttimaan sosiaaliturvastamme päästessään pizzeriaan tai siivousfirmaan töihin.

Muutenkaan kukaan poliitikko ei uskalla puhua mitä koko Suomen asuttuna pitäminen maksaa yhteiskunnalle. Aina hoetaan samaa "koko Suomi asuttuna" mantraa ja oikein haastatellaan kadulla ihmisiä tästä. Kaikki sanovat komeasti "kyllä, koko Suomi asuttuna". Se vaan on aivan helvetin kallista.

Mikä ihme siinä on, että ihmiset haluavat asua korvessa, keskellä ei mitään ja valittaa työttömyyttä? Itse lähtisin töihin etelään. Tai mihin tahansa, jossa on töitä tarjolla.

Äänestä

Leikkauspuolue. Ne on nyt vauhdissa ja suosittelevat visiireitä kaikille. Tapahtumisalojentuet etenee kovaa.

Äänestä

Ei ole yhtään köyhiä ajattelevaa puoluetta. Kaikki tarmo menee toisten mollaamiseen ja omien palkkojen korottamiseen.
Mutta he eivät osaa laskea, että mitä enemmän köyhiä, sitä huonompi valtiontalous.
Jos oltaisiin edes hiukan solidaaria niin poliitikotkin laskisivat omia palkkojaan huonona aikana, eikä nostaisi niitä. Köyhiltä kuitenkin vaaditaan avustusta valtion huonoon taloudenhoitoon.
Pitikös mennä konkurssikypsään EU:hun. Miksei kukin maa saa hoitaa omia asioitaan ja miksi paremmassa asemassa olevia pitää taloudellisesti avustaa. Tehkööt töitä sinne täällä vaadittuun 70 vuoteen. Etelässähän voi asua vaikka "veneen alla", mutta yritä samaa täällä talvella.

1Äänestä

Äänestäkää Perussuomalaisia

koska vain he ajavat työttömien asiaa

Äänestä
  • Tahallaan työttömien työtä vieroksuvien asioihin yrittävät ainakin saada muutosta, eli pakottaa heidät töihin.

    Äänestä

Lisää harjoittelupaikkoja työttömille niin tulee päivään mielekkyyttä.

Äänestä

Töihin kaikki kynnelle kykenevät. Pötköttelijöille ei tukia!

Äänestä
  • Vetelehtijät pikaisesti kuntouttaviin töihin. Kotona makaavat jätetään tuetta.

    Äänestä

ensin kannattaisi määritellä työtön. mitä se on ja ymmärtää valtion tarkoitusperat ja "markkinatalous". jos meillä käytetään jopa miljoonia yhden ihmisen hallitsemiseen ja pitääkseemme se vaikka kelan kirjoissa tai muuten työttömänä tai linnassa tmv niin ensin pitää ymmärtää mikä on tarkoitusperä tälläisellä touhulla ja mitä se kustantaa ja kenen toimesta.

Äänestä

Jokainen poliitikko on politiikassa ajamassa tasan omaa henkilökohtaista etuaan eikä mitään muuta.

Politiikassa ollaan hoitamassa oman pankkitilin saldoa ja pelaamassa itselle taloudellisesti turvattua loppuelämää.

Voit soveltaa samaa puolueisiin.

Äänestä

Vasemmistoliitto

Äänestä
  • Li Anderson Palkka 15000 eur/kk

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Li Anderson Palkka 15000 eur/kk

    Ei ole enää, kun ei ole ministeri.

    Äänestä

Työttömien pitäisi perustaa työttömien puolue, olisi heti Suomen suurimpia puolueita.

500 000 työtöntä ja yht miljoona köyhyysrajan alapuolella elävää saisi muutoksia aikaan.

Puolue pystyyn niin kannatus olisi taattua.

Äänestä
  • Valitettavasti työttömät ja köyhät ovat passiivista väkeä, ei kai sitä muuten sellaiseksi tulisikaan. Ei taida riittää intoa puolueen perustamiseksi.

    Äänestä

Perustulo mahdollistaisi sen. Kaikille joilla ei ole tuloja. Puolueita ei tarvita. Riittää kun asia ymmärrettäisiin.

Äänestä
  • Ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää ideologisesti tahallaan työttömiä. Jonkinlainen sairaus tai työkyvyttömyys on sitten täysin eri asia. Lisäksi hetkellinen auttaminen on myös OK. Jatkuva hyysääminen ja elättäminen ei sitten ole OK.

    Äänestä

Nykyisen hallituksen toimenpiteet tähtäävät työttömien työllistymiseen.

Äänestä
  • Tuskin niitä kelaetsiviä montaakaan tulee, jos ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Tuskin niitä kelaetsiviä montaakaan tulee, jos ollenkaan.

    Kuka haluaisi leimautua persujen kelakestaappoksi?

    Äänestä

sdp

Äänestä

Menkää töihin.

Äänestä

Vasemmalle sijoittuva sosiaalidemokratia on poliittinen aate, joka ajaa asiaa ainakin osittain. Sosiaalidemokratia jakaa sosialististen liikkeiden käsityksen siitä, että markkinoita, yhteiskunnan tulonjakoa ja yksityisiä tuotantovälineitä on tarpeellista kontrolloida sosiaalisen oikeudenmukaisuuden takaamiseksi (tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen talousjärjestelmä).

Äänestä

Äärivasemmisto tekee lakoilla lisää työttömiä. Äärivasemmisto ei ole työväen etuja ajava taho. Suurin työväen etuja ajava taho on työnantajat. Siinä pohdittavaa joka varmuudella oikein.

Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Suomessa lakkoilu on yhtä farssia, minkä seurauksena vain duunarin ansiot
    hiipuvat ja AY-johtajat kirkastavat omaa kuvaansa ja nostavat palkkojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Suomessa lakkoilu on yhtä farssia, minkä seurauksena vain duunarin ansiot
    hiipuvat ja AY-johtajat kirkastavat omaa kuvaansa ja nostavat palkkojaan.

    Suomessa havoin edes lakkoillaa, jos vertaa moneen muuhun maahan. Yleensä asiat saadaan sovittua neuvottelemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Suomessa havoin edes lakkoillaa, jos vertaa moneen muuhun maahan. Yleensä asiat saadaan sovittua neuvottelemalla.

    Nykyhallitus onkin eri maata.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Nykyhallitus onkin eri maata.

    Joo, hallitusohjelmaan kirjatut työehtojen heikennykset ovat Elinkeinoelämän keskusliiton, eli työnantajaliittojen yksipuolisia vaatimuksia, jotka he ovat kuiskineet Kokoomukselle kulisseissa.

    Äänestä

Kokoomus Kristilliset,RKP ja varsinkin Pressut,MENKÄÄ TÖIHIN,!,,!,,,!

Äänestä

Onko ihan pakko alkaa lukeutumaan kun ei tahdo?

Äänestä

Kokoomus ajaa köyhien asioita. He hoitavat köyhät pois päiviltä.

Äänestä
  • Ei se noin ole. Köyhiä työläisiä tarvitaan pitämään rikkaat rikkaina.

    Äänestä

Vasemmiston tavoitteena on kansan "tyhmentäminen" jotta ne jatkossakin äänestävät vasemmistoa. Vasemmisto selittää olevansa köyhän puolella, mutta tosiasiassa ovat vielä pahempia kuin porvarit. Äänestä ketä haluat niin aina menee pieleen kuitenkin.

Äänestä
  • Päinvastoin, vasemmisto on aina painottanut koulutuksen tärkeyttä.

    Äänestä

Ei semmosta puoluetta ole eikä tule, joka köyhien ja työttömien etua ajaisi, täyttä harhakuvitelmaa se on. kaikkia kiinnostaa vaan oma etu, ei mikkään muu. Niin, lupailijoita kyllä riittää pilvin pimein, että kun : "minua ja meitä äänestelet, niin kyllä asias paranee" Joopa joo.. On tämä nähty...

Äänestä
  • Kyllä Li Andeson muistaa köyhiä, mutta vain vaalipäivänä

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Kyllä Li Andeson muistaa köyhiä, mutta vain vaalipäivänä

    tyhmien äänet kelpaa Li:lle

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    tyhmien äänet kelpaa Li:lle

    Kokoomukselle kelpaa, etteivät muut puolueet saa ääniä niin paljon. Näin kävi ja rikkaiden etuja ajetaan. Köyhät, älkää äänestäkö!

    Terveisin,
    Kokoomus

    Äänestä

Aloitukseen sen verran että työttömien venkuloiden asiat ei kiinnosta mitään puoluetta.Kuntouttavaan työtoimintaan määrättävä istumaan pajalle eikä tosiaan mitään eläkkeitä.

1Äänestä
  • Köyhyys ei kuitenkaan ole sama asia, kuin työtön. On paljon köyhiä/vähävaraisia työssä käyviä, joilla rahat eivät riitä ja pitää hakea tukia palkan jatkeeksi.

    Äänestä

Työttömien mielestä työttömien tukemista on tukien kasvattaminen, hallituksen mielestä työttömien laittaminen töihin. Jälkimmäinen on yhteiskunnan kannalta parempi vaihtoehto.

Äänestä
  • Työttömien aseman ja oikeusturvan parantaminen on työttömien tukemista

    esim kaikille sosiaaliturva , karenssit pois , leikataan ylisuuret eläkkeet pois

    Äänestä

SDP

Äänestä
  • Ai Filatov?

    Äänestä

Niinpä se on hyvin ahdistavaa elämää . Moni ei sitä ymmärrä . Ei oo sisua pistää naruakaan kaulaan

Äänestä

Naapurin nuppivikainen työkyvyttömys eläkeläinen ILMOttautui taasen.
Laski rökälepierun ilmoille ilmaisesta mahastaan, toisten laskuun.

Äänestä

Jokainen puolue ajaa köyhien ja työttömien asiaa....mutta vain ennen vaaleja.
Purrahan totesi juurikin ennen viime vaaleja ettei köyhiltä leikata mutta se olikin vaan läppää

lol

Äänestä
  • Ei pidä paikkansa. Kokoomus ajaa rikkaiden ja yksityisen sektorin yritysten etuja. Ei pidä uskoa, mitä sanovat, vaan pitää tietää, mitä tekevät ja ovat tehneet kautta historian.

    Äänestä

Ei mikään. Eikä pidä ajakaan.

Äänestä

Kokoomus ajaa työttömien asioita kun koittaa lopettaa notkumisen.

1Äänestä
  • Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysten etuja. Kaikki pitää yksityistää. Kohta yksityistetään varmaan myös tiet ja kadutkin ja tulee tietullit, jotka pitää maksaa, että pääsee baanalle.

    Äänestä

  • Ei aja, eikä aja myöskään työllisen asiaa. Ajaa pääomatuloilla eleliöiden asiaa.

    Ei muuten aja myöskään sinun asiaasi, eli todella typerää puolustella heitä, jotka sortavat sinua ja tekevät elämästäsi paskempaa.

    Äänestä

Työtöntä auttaa vain toinen työtön

1Äänestä
  • Työttömien puoleeseen pitäisi olla ehto että on ollut yhteensä vähintään yhden vuoden työttömänä tai vuokrafirmsn kautta pätkäduunissa

    muuten ei pääsisi jäseneksi

    Äänestä

työkyvyttömyys eläke haku, kun hommiakaan ei ole.
säännölliset tasasumma tulot!

Äänestä

Hirveä pula osaajista työmarkkinoilla. Etenkin hitsaajia, ja koneistajia tarvittaisiin heti, mutta kotimaasta ei heitä löydy. Monilla muillakin aloilla ammattitaitoisia duunareita tarvittaisiin.

1Äänestä

Marinin hallituksen aikana köyhyys lähti laskuun, mutta Orpon porvarihallituksen aikana köyhyys lähti nousuun

Äänestä
  • Marininkaan hallituksen aikana työllisyys ei lähtenyt kasvuun.

    Kuten ei tämän tai minkään muunkaan hallituksen aikana viimeisen 30- vuoden aikana.

    Ymmärrätkö, että ne valehtelee? Etkö ole tätä vielä huomannut?

    Jos työllisyys lähtee kasvuun ja näkyy ja tuntuu jokaisen arkielämässä elintason nousuna. Kun työllisyys oikeasti kasvaa jokainen tuntee pitkäaikaistyöttömiä joka ovat päässeet sellaiseen ansiotyöhön joka nostaa merkittävästi toimeentulon tasoa ja elämänlaatua. Muutoin työllisyystilastoiden muutoksilla ei ole mitään merkitystä.

    Onko meidän elämänlaatu ja elintaso muuttuneet 30- vuoden aikana jotenkin? Ei. Korkeintaan laskenut tasaisesti hitaasti mutta varmasti.

    Eikä kukaan normaali tilastoihin usko. Siellä on poliittisesti motivoituneita "asiantuntijoita" fiksaamassa tilastoja oikean näköiseksi. Tämäkin pitäisi jo tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Marininkaan hallituksen aikana työllisyys ei lähtenyt kasvuun.

    Kuten ei tämän tai minkään muunkaan hallituksen aikana viimeisen 30- vuoden aikana.

    Ymmärrätkö, että ne valehtelee? Etkö ole tätä vielä huomannut?

    Jos työllisyys lähtee kasvuun ja näkyy ja tuntuu jokaisen arkielämässä elintason nousuna. Kun työllisyys oikeasti kasvaa jokainen tuntee pitkäaikaistyöttömiä joka ovat päässeet sellaiseen ansiotyöhön joka nostaa merkittävästi toimeentulon tasoa ja elämänlaatua. Muutoin työllisyystilastoiden muutoksilla ei ole mitään merkitystä.

    Onko meidän elämänlaatu ja elintaso muuttuneet 30- vuoden aikana jotenkin? Ei. Korkeintaan laskenut tasaisesti hitaasti mutta varmasti.

    Eikä kukaan normaali tilastoihin usko. Siellä on poliittisesti motivoituneita "asiantuntijoita" fiksaamassa tilastoja oikean näköiseksi. Tämäkin pitäisi jo tietää.

    Yks ukkeli osti omakotitalon ja muutama kuukausi tuon jälkeen työnantaja ilmoitti että työt loppuu nooh ukkeli hommas uuden työpaikan elikä noin helppoa se on kun hoitaa työnsä

    1Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Yks ukkeli osti omakotitalon ja muutama kuukausi tuon jälkeen työnantaja ilmoitti että työt loppuu nooh ukkeli hommas uuden työpaikan elikä noin helppoa se on kun hoitaa työnsä

    Yks ukkeli, todella uskottava anekdootti

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Yks ukkeli osti omakotitalon ja muutama kuukausi tuon jälkeen työnantaja ilmoitti että työt loppuu nooh ukkeli hommas uuden työpaikan elikä noin helppoa se on kun hoitaa työnsä

    Nyt kerto Persu hyvän vitsin

    Äänestä

Kokoomus, Kristillisdemokraatit, persut ja ehkä liike nyt.
Puretaan AY-mafiaa ja sen aikaansaamaa nakertamista, jonka seurauksena tilanne on se mikä se on.

Äänestä

Älä unta nää !

Äänestä

Vasemmistoliitto on ainut vaihtoehto tällä hetkellä. Jos vasemmisto saa vaalivoiton ja Demut on isoin puolue, niin silloin köyhä saa hieman helpotusta, eikä ainakaan pahempaan suntaan mene ja joku ainakin älähtää, jos köyhää uhataan.

1Äänestä

Kokoomus ajaa työttömien asioita kun kannustaa ihmisiä meneen töihin.

Äänestä

Työttömien puolue on kielletty. Työttömänä esiintyminen vaaliluettelossakin on kielletty. Tämä on arvodemokratiaa. Työttömien puolue jakaantuisi muutenkin kahtia, koska toinen puoli hyväksyisi massatyöttömyyden yhteiskuntarakenteena ja toinen toteuttaisi kokoomuslaista työllisyyspolitiikkaa.

Äänestä

Laitonta olla työtön niin määrättävä tekemään yleishyödyllistä yhteiskunnan hyväksi.Roskien kerääminen olisi hyvä työttömille eikä nakerra kenenkään työpaikkaa.

1Äänestä
  • Hyvä idea. Jos saisi makkaraa, sinappia ja hummusta ruoaksi, kun kerää roskia. Ihmiset saisivat tehdä ja ravintoa.

    Äänestä

Minusta SDP:n on tultava seuraavissa eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi, jotta sillä olisi mahdollisimman vahva asema hallituksen muodostamisessa ja mahdollisuus saada omat tavoitteensa hallitusohjelmaan. Suurimman eduskuntaryhmän asema on Suomessa merkittävä, koska se antaa lähtökohtaisesti vetovastuun hallituksen muodostamisprosessin käynnistämisessä.

Äänestä

Demarit kyllä sais olla isoin puolue eikä mikään kokoomus,toki hallituskokoonpano voi olla vaikka mikä.Oikeen irvikuva että persuista huutelupuolueesta eduskunnan puhemies.

Äänestä

Vasemmistoliitto on ainut vaihtoehto, jos olet työtön tai köyhä työssäkäyvä.

Täällähän moni kehui ennen edellisiä vaaleja, ettei äänestä, koska sillä ei väliä kuka on vallassa.

No mites sitten kävikään toimeentulotuesta leikattiin puolet, kun oikeisto pääsi valtaan. Asunnottomuus, lapsiköyhyys, työttömyys, konkurssit, velanotto kaikki kasvoi räjähdysmäisesti.

Lisäksi varastettiin eläkerahastosta ja asuntosäätiöstä.

Kyllä sillä on todellakin merkitystä, kuka on vallassa.

Äänestäkää hyvät ihmiset!

1Äänestä

Vähiten ihmisten ja maan asiaa ajavat sdp, vasemmistoliitto ja vihreät.
On myös muita puolueita, jotka ovat vihervasemmistoituneet.

Äänestä
  • Et näköjään seuraa politiikkaa yhtään.

    Äänestä

  • Kyllä, Oikeisto ajaa kansan asiaa ja vasemmisto taas eliitin asiaa. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

    Kokoomuksella on lähellä sydäntä vähävaraisten ja työttömien asia.

    Vasemmistoliitto taas ajaa pääoman asiaa ja pyrkii yksityistämään kansallisomaisuutta.

    Äänestä

IL : Tutkimuslaitos Laboren tuoreen analyysin mukaan pienituloisten ostovoima heikkenee edelleen vuonna 2026, kun samaan aikaan hyvätuloisten ostovoima kasvaa selvästi.

Miwttikää ketkä ovat halliruksessa !

Äänestä
  • Ostovoima koostuu monista eri tekijöistä. Ja parasta olisi, että nämä monet tekijät olisivat siinä kunnossa, että ne, jotka voivat tehdä pystyisivät parhaimpaansa.
    Ja siinä SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat suurin uhka, ainakin puheissaan.

    Äänestä

Todellisuudessa ei mikään, itseä ei köyhänä olossa muu haittaa kuin tämä jatkuva nälässä oleminen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkäaikaistötön kirjoitti:

Nyt kun meitä työttömiä on jo todella paljon ja pitkäaikaistyöttömyys vaan lisääntyy, johon itsekkin lukeudun, niin kysymys kuuluu että mikä on se puolue joka ajaa juuri meidän asioita parhaiten? Lähinnä tarkoitan nyt sitä että jos työttömyys on pitkittinyt henkilöiden kohdalla riittävän pitkäksi ja henkilöillä on taustalla erinäisiä työnsaantiin vaikuttavia sairauksia tai vammoja, niin mikä tai mitkä puolueet kannattavat näiden työttömien siirtämistä suoraan eläkkeelle? Ongelmana näillä pitkaaikaistyöttömillä on juurikin se ettei heille myönnetä pienintäkään luottoa kun taas jos henkilö olisi eläkkeellä ja nauttisi säännöllistä tuloa, tässä tapauksessa eläkettä niin pankki tms myöntäisi luottoa harkinnanvaraisesti.

On nimittäin melko sietämätöntä elää pienellä työmarkkinatulolla ja kun ei saa töitä eikä mene elämässä yhtään eteenpäin. Jos saisin eläkkeen tilanne olisi aivan erilainen ja voisin suunnitella elämää vuosiksi eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu