Järjestelmä pitää korjata

Kunnallisessa päätöksenteossa ei ole hallitusta ja oppositiota. Valtuustoryhmien keskinäinen suuruus ratkaisee. Päätöksenteko keskittyy kunnan ja kuntalaisten asioiden yhteiseen hoitoon.
Olemme taas kerran seuraamassa vastenmielistä ja arvotonta näytelmää. Lupauksia annetaan aikomattakaan niitä lunastaa. Esim. Kepu lupaa korjata kaiken sen saamattomuuden, mihin syyllistyi johtamiensa Kiviniemen ja Vanhasen hallituksen pääpuolueena. Toki Kepu ei sitä aikaa enää muista. Virheitä alettiin tehdä vasta vaalitappion jälkeen. Saman tekee vaalien jälkeen oppositioon jäänyt nykyinen hallituspuolue.
Sama näytelmä tulee, siitä riippumatta, mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa, toistumaan vaalien jälkeen. Vastuullisen maan asioiden hoidon sijasta pyritään, asemasta riippuen, joko pysymään vallassa tai pääsemään valtaan. Puolueen etu on tärkeämpi kuin kansan etu.
Järjestelmän muuttaminen johtaisi siihen, että uudelleenvalinta perustuisi puheiden sijasta tekoihin. Yhteinen vastuu johtaisi keskustelun koskemaan sitä, mistä on kysymys. Missi- tai urheilujulkisuus ei enää ehkä olisi tie vallan saleihin.
Eduskunnassa käsiteltävistä asioista ylivoimaisesti suurin osa liittyy Euroopan Unioniin. Päätökset tehdään puolueiden johdon ja avainministerien kesken. Kansanedustajien tehtävä on toimia ohjeen mukaan. Kansanedustajien määrän ja avustajakunnan puolittaminen ei demokratiaan vaikuta millään tavalla. Se olisi osoitus, että poliitikot ovat, puheiden sijasta, valmiita todella karsimaan mielettömäksi kasvatettua julkista hallintoa.
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Muutostarve kirjoitti:

Kunnallisessa päätöksenteossa ei ole hallitusta ja oppositiota. Valtuustoryhmien keskinäinen suuruus ratkaisee. Päätöksenteko keskittyy kunnan ja kuntalaisten asioiden yhteiseen hoitoon.
Olemme taas kerran seuraamassa vastenmielistä ja arvotonta näytelmää. Lupauksia annetaan aikomattakaan niitä lunastaa. Esim. Kepu lupaa korjata kaiken sen saamattomuuden, mihin syyllistyi johtamiensa Kiviniemen ja Vanhasen hallituksen pääpuolueena. Toki Kepu ei sitä aikaa enää muista. Virheitä alettiin tehdä vasta vaalitappion jälkeen. Saman tekee vaalien jälkeen oppositioon jäänyt nykyinen hallituspuolue.
Sama näytelmä tulee, siitä riippumatta, mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa, toistumaan vaalien jälkeen. Vastuullisen maan asioiden hoidon sijasta pyritään, asemasta riippuen, joko pysymään vallassa tai pääsemään valtaan. Puolueen etu on tärkeämpi kuin kansan etu.
Järjestelmän muuttaminen johtaisi siihen, että uudelleenvalinta perustuisi puheiden sijasta tekoihin. Yhteinen vastuu johtaisi keskustelun koskemaan sitä, mistä on kysymys. Missi- tai urheilujulkisuus ei enää ehkä olisi tie vallan saleihin.
Eduskunnassa käsiteltävistä asioista ylivoimaisesti suurin osa liittyy Euroopan Unioniin. Päätökset tehdään puolueiden johdon ja avainministerien kesken. Kansanedustajien tehtävä on toimia ohjeen mukaan. Kansanedustajien määrän ja avustajakunnan puolittaminen ei demokratiaan vaikuta millään tavalla. Se olisi osoitus, että poliitikot ovat, puheiden sijasta, valmiita todella karsimaan mielettömäksi kasvatettua julkista hallintoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu